Ehkä jonain päivänä puolustusministeri

Alikersantti Ida-Susanna Pöllänen katsoo maanpuolustusta kaukaa ja läheltä, tutkijan ja sotilaan silmiin. Intti on vahvistanut kutsumusta turvallisuuspolitiikkaan.

Kandidaatin tutkintoa tehdessään Ida-Susanna Pöllänen päätti: vielä maisterin tutkinto, sitten varusmiespalvelukseen.

Nyt Helsingin Santahaminan marraskuisessa säässä seisoo taisteluvarustus päällään 26-vuotias valtiotieteiden maisteri Hollannin Maastrichtin yliopistosta ja tiedustelijan sissihavumerkkiä ylpeästi kantava alikersantti Kaartin jääkärirykmentin valmiusyksiköstä (VYKS).

Takana on paljon aamuja – niitä on harvemmin tarjoiltu hopeatarjottimella – mutta joulukuussa kotiutuvasta Pölläsestä aistii paitsi onnellisuuden kaikesta koetusta, myös vankkumattoman päättäväisyyden.

– Nyt on pieni ansaittu juhlinnan paikka, sitten eteenpäin. Ehdottomasti haluan lisäkouluttautua ja aion olla aktiivinen kertausharjoituksissa. Mutta ennen sitä pieni tauko, Pöllänen naurahtaa.

Hänellä ei ole aikomustakaan jättää maanpuolustusta taakseen.

Inttiin kymmenen vuoden jälkeen

Jo teininä lukiossa Pöllänen oli sotahistoriafani ja tiesi menevänsä inttiin, kun oikea hetki koittaisi. Ennen kuin oli aika heittäytyä maanpuolustuksen kentän ruohonjuuritasolle sotilaskoulutettavaksi, hän kokosi itselleen tietämystä sotilasaiheista jopa akateemisesti.

– Olen aika pitkään jo miettinyt tasa-arvokysymyksiä kriisiympäristössä. Olen lukenut Lotta Svärdistä toisessa maailmansodassa ja naisista maanpuolustuksessa yleensä, Pöllänen kertoo.

Hänen pro gradu -tutkielmansa aiheeksi valikoitui naisten tasa-arvo kriisinhallintaoperaatioissa ja tutkimuskohteeksi Suomen Puolustusvoimat ja suomalaiset joukot. Pölläselle selvisi, että tasa-arvotyötä suomalaisen kriisinhallinnan kentällä on vielä tehtävänä.

– Puolustusvoimat on tehnyt paljon työtä sen eteen, että tasa-arvoa kehitettäisiin varusmiespalveluksessa, mutta miten se näyttäytyy varusmiespalveluksen jälkeisissä sotilastoimissa?

Kissat pöydälle

Tammikuussa 2021 Pölläsen näkökulma maanpuolustukseen lähti laajenemaan varusmiespalveluksen alettua.

– Aluksi jännitti tosi paljon: olin lukenut tutkimuksia, joista paljastui epäoikeudenmukaista kohtelua, simputtamista ja paljon sellaista, että niistä asioista vaietaan, Pöllänen muistelee.

VYKS:iin alikersantiksi päästyään hän huomasi, että jos epäasiallista käytöstä tulee vastaan, se kyllä nostetaan pöydälle

– Olen huomannut, että täällä niistä asioista ei hyssytellä, vaan niihin puututaan ja niistä uskalletaan ja halutaan keskustella.

Ennen inttiä Pöllästä arvelutti, pääseekö muutaman vuoden muita vanhempi nainen porukkaan mukaan, mutta ystäviä on löytynyt paljon enemmän kuin niitä, keiden kanssa aallonpituus ei ole sama.

Pöllänen toivoisi kuitenkin kasarmielämään yhteistupien kautta samaa henkeä kuin puolijoukkuetelttoihin.

– Kun naiset ja miehet ovat eri tuvissa, aiheutuu kaikenlaista, kuten informaationpuutetta. Leireillä kaikki ovat samassa teltassa ja tekevät samoja juttuja, hän perustelee.

Haasteitakin on ollut. Pöllänen toteaa, että naisena on fyysisesti hieman heikompi ja se voi joissakin suorituksissa jättää miehistä jälkeen.

– Äskettäin joukkuekilpailussa jännitin, että kun lähden jätkien kanssa marssimaan, miten jaksan lyhytjalkaisena pysyä perässä. Mutta koko poppoona tultiin yhdessä maaliin, ja itsekin vedin kärjessä koko matkan, Pöllänen sanoo.

– Ehkä joillakin varusmiehillä on olettamus, että koska naiset ovat heikompia, ei heitä samalla tavalla haluaisi ottaa porukkaan. Olen ehkä joutunut paiskimaan miehiä enemmän työtä tullakseni hyväksytyksi.

Valmiusyksikössä kuuluu osata johtaa kentällä. 
– Luottamus pitää saada vertaisilta. Tämä on enemmän juttuni kuin kasarmijohtaminen, Pöllänen näkee. Kuva: Kalle Mäkinen

Kova koulu käyty

Pöllänen kertoo saaneensa tiedustelijana erinomaisen antoisan ja haastavan sotilaskoulutuksen, jossa omia rajoja todella on rikottu syvällä epämukavuusalueella.

– Tämä on antanut paljon enemmän kuin olisin uskonut. VYKS:issä olen päässyt erikoistumaan toisenlaisiin tiedustelualoihin. Se on pitänyt motivaation mukana tässä, hän summaa.

AUK:ista alkaen koulutus on tarjonnut haasteita voitettavaksi, joista rankimpana Pöllänen nostaa kolme päivää marssimista ja valvomista sisältäneen ryhmänjohtajan tutkinnon huhtikuussa.

– Nykyään tietää, että ei yömarssiin hajoa, siihen osaa asennoitua ihan eri tavalla.

Jos jotakin hetkeä, niin VYKS:in helikopterilentoa Pöllänen ei unohda.

– Juostiin kuljetushelikopteriin sisälle. Lennon jälkeen hypättiin alas ja suojattiin helikopteri. Tunsi sen voiman, kun se heitti kaikki tavarat ylös. Se nauru, mikä meillä oli lennon aikana ja jälkeen oli niin onnellista naurua, kaikki olivat ihan häkeltyneitä! Pöllänen kuvailee riemulla.

Kunnianhimolla ja jääräpäisyydellä

Jääräpäisestä luonteesta on ollut hyötyä pienempien ja suurempien haasteiden tullessa vastaan, Pöllänen uskoo.

– Mä en usein anna periksi. Esimerkiksi viime yönä, kun tein kipinävuorolistan, tuli erittäin paljon vastustusta. Eihän kukaan halua ottaa niitä keskimmäisiä vuoroja, hän nauraa.

Periksiantamattomuutta tarvitaan intissä ja siviilissä. 

– Eilen työhaastattelussa Euroopan parlamenttiin minua kyseenalaistettiin, että olisin liian ensikertalainen hakemaani työhön. En antanut periksi, koska koulutustausta kuitenkin takana on niin vakaata. Saa nähdä, miten käy.

Jääräpäisyyden ja periksiantamattomuuden lisäksi Pölläseltä löytyy kunnianhimoa.

– Haaveena olisi olla joskus puolustusministeri tai ainakin työskennellä puolustusministeriössä. Koen, että kriisissä tai sodassa ei ole naisten ja miesten hommia, vaan me puolustamme yhdessä kotimaatamme. Haluaisin olla puolustusministeri, joka pystyy takaamaan tämän.