Cooper jättää paljon kertomatta

Cooperin testi on kaikille tuttu jo peruskoulusta.

Oma kuntoni on kohonnut palveluksen aikana. Vaikka rötvääminen on ollut usein se houkuttelevampi vaihtoehto, vapaa-ajan urheilusuorituksista kerääntyvä kuntoisuuslomapäivä on motivoinut minua päivittäin lenkkipolulle. Täten odotan kestävyyteni parantuneen viime kuukausien myötä.

Silti olen varma siitä, että tulen tekemään talvella heikomman tuloksen kuin kesällä P-kaudella. Tämä on ristiriitaista, mutta sille on looginen selitys: juokseminen kesäkelissä on täysin eri asia kuin rämpiminen joulukuisessa loskassa.

Tänä suvena tuli jälleen huomattua, että Suomen kesä osaa yllättää: me kipitimme P-kauden Cooper-testimme lähes 25 asteen auringonpaahteessa ja kaksi päivää myöhemmin toinen komppania juoksi viileässä tihkusateessa. Tässä tapauksessa vaikutus ei ole suuri, mutta sellainen on.

Talvella palvelukseen astuvat alokkaat tulevat todennäköisesti suorittamaan testin lumisella tai jäisellä radalla. Myöhemmin suuri osa kuudessa ja yhdeksässä kuukaudessa kotiutuvista varusmiehistä parantanee tulostaan merkittävästi intin lopussa, kun pääsevät juoksemaan paremmissa olosuhteissa.

Ovatko testitulokset tarpeeksi vertailukykyisiä ja mitä niiden pohjalta voidaan päätellä varusmiehen kuntokäyrästä? Itseäni ainakin kiinnostaisi oman kuntoni kehitys palvelusajalla.

Jalkapalloa pelatessani olen kuullut useaan kertaan sade- tai pakkassäällä fraasin, että olosuhteet ovat yhtä hyvät tai huonot kuin vastustajalla, joten niistä ei parane valittaa. Tämä ei päde Cooperin testissä, sillä sitä juostessa ainoa vastustaja tuijottaa peilistä. Vieressä ravaavat palvelustoverit ovat suorituksen aikana aivan toissijainen asia, kun tavoitteena on esimerkiksi kuntoisuuslomaan oikeuttava tulos.

Maksimikestävyyttä mittaava harjoitus on hyödyllinen, mutta sille on muitakin vaihtoehtoja kuin Cooperin testi. Yksi hyvä esimerkki on piip-testi eli kestävyyssukkulajuoksu. Itselleni se on tullut viime vuosien aikana liiankin tutuksi jalkapallon kautta.

Lähtö tapahtuu viivalta ja päämääränä on ehtiä 20 metrin päässä siintävälle kääntymisviivalle. Juoksuvauhti on aluksi etanamaista, mutta se kasvaa hiljalleen ja lopussa saa ravata kuin viimeistä päivää. Mikäli äänilaite piippaa ennen tavoiteltua viivaa, tippuu pelistä.

Cooperin parhaita puolia on se, että suuret massat voivat suorittaa sen kerrallaan. Tämä onnistuu hyvin myös kestävyyssukkulajuoksussa. Testi suoritetaan sisätiloissa, esimerkiksi liikuntasalissa, joten vuodenajalla tai säällä ei ole merkitystä. Piip-testi ei ole missään nimessä mieltä ylentävä kokemus, mutta kertoo kaunistelematta totuuden.