Bold Questissa kehitetään kansainvälistä yhteensopivuutta
Keväällä Suomessa järjestettävä Bold Quest -todentamistapahtuma tuo noin 1 500 ulkomaalaista sotilasta eri puolille Suomea. Tapahtumassa kehitetään johtamisjärjestelmien, valvonnan ja yhteisen tulenkäytön teknistä yhteensopivuutta.
Yhdysvaltojen asevoimien yleisesikunnan omistama monikansallinen Bold Quest -tapahtumakonsepti rantautuu ensi kertaa Suomeen tänä keväänä. Kyseessä ei ole joukkojen harjoitus, vaan testaus- ja todentamistapahtuma, joka pyrkii varmistamaan teknisten järjestelmien ja verkostojen yhteensopivuutta kansainvälisesti.
Suomessa harjoitellaan lukuisilla eri tapahtumapaikoilla, tärkeimpinä Sodankylä, Rovajärven ampuma-alue ja Riihimäki. Tapahtuma johdetaan Yhdysvaltojen asevoimien yleisesikunnan kanssa yhteistyössä. Ulkomaisen avun vastaanottokyky eli puolustusvoimien uusin tehtävä on merkittävä tekijä harjoituksessa.
– Lähes mitään ei enää nykyisin tehdä yksin, oli kyse sitten humanitäärisestä avusta tai tositilanteen operaatioista. Asiat tehdään koalitioissa. Siihen liittyvä haaste on aiemmin ollut järjestelmäyhteensopivuus – kun joukon komentaja tarvitsee tietoja italialaisilta, ruotsalaisilta tai norjalaisilta, niin on huomattavan tärkeää, että eri maiden järjestelmät kommunikoivat keskenään saumattomasti, tiivistää majuri Uche Yhdysvaltojen asevoimien yleisesikunnasta.
Suomen tavoitteena Bold Questissa on kehittää puolustusvoimien toimintatapoja, osaamista ja johtamisjärjestelmien teknistä yhteensopivuutta. Keväällä todennettavat ja testattavat johtamisjärjestelmän suorituskyvyt otetaan operatiiviseen käyttöön vuoden loppuun mennessä.
– Johtovastuun myöntäminen Suomelle on tunnustus siitä, että meidät huomioidaan osaavana ja kykenevänä toimijana. Toisaalta meillä on myös mahdollisuus osoittaa, että aidosti kykenemme järjestämään näin monikansallisen tapahtuman, kertoo Bold Questin johtamisjärjestelmän toteuttamisesta johtovastuussa oleva everstiluutnantti Timo Salonen. Hän aloittaa maaliskuun alusta myös Puolustusvoimien johtamisjärjestelmäkeskuksen operaatiopäällikkönä.
– Suomalaisten johtamisjärjestelmien kehittämisen kannalta erityisen tärkeää Bold Questissa on HNS eli isäntämaatuen kokonaisuus. Kyse ei ole vain johtamisjärjestelmän kehittämisestä, vaan logistiikkajärjestelmällä on yhtä merkittävä rooli. Tapahtuma mahdollistaa muun muassa ulkomaisen avun anto- ja vastaanottokyvyn kehittämisen FMN-operaatioverkko- ja toimintakonseptin mukaiseksi, Salonen luettelee.
Vaikka yhdysvaltalaiset omistavat Bold Questin konseptin, jokainen osallistuva maa suunnittelee omat testitavoitteensa omista lähtökohdistaan. Myös Suomi määrittelee omat tavoitteensa ja toimintatapansa, mutta isäntämaana Suomi tekee päätökset myös kaikesta omalla alueellaan toteutettavasta toiminnasta.
16 maata sekä Nato ovat tämänhetkisen tiedon mukaan edustettuina tapahtumassa, ja kyseessä on kaikkein laajin Bold Quest niin osallistujamäärän kuin muidenkin kriteerien näkökulmasta. Osallistujamaiden joukossa ovat muun muassa Ruotsi, Norja, Iso-Britannia ja Ranska. Kaikki osallistujamaat korostavat harjoituksessa keskeistä olevan interoperability, suomeksi siis yhteistoimintakyky.
– Järjestelmäyhteensopivuus ja sen kautta syntyvä yhteistoimintakyky on hyvin tärkeä asia, tärkeämpi kuin me Ruotsissa vielä ehkä ymmärrämmekään. On siis todella hienoa, että saamme Bold Questista uusia taitoja ja kokemuksia, kertoo erikoisupseeri, fanjunkkari Piotr Ruotsista.
Suomalaiset johtamisjärjestelmäkontit Riihimäellä ovat vielä varsin tyhjillään, vaikka ensimmäiset valmistelut harjoitusta varten ovatkin jo kovassa vauhdissa.
Harjoituksen runsaasta kahdesta tuhannesta sotilaasta noin 1 500 on ulkomailta.
– Ranskasta saapuu maavoimista ja ilmavoimista yhteensä noin 300 sotilasta Lappiin, Rissalaan ja Riihimäelle. Tuomme paikalle erityisesti nuoria sotilaita saamaan uusia kokemuksia. Bold Questin vaatimukset ovat valtava haaste, ja haluamme nuorten oppivan paljon, kertoo kapteeni Nicolas Évreux-Fauvillen tukikohdasta, Ranskasta.
Tulenkäytön ketju tiedustelusta ammuntoihin on johtamisjärjestelmiin liittyvä tehtävä, ja myös sitä harjoitellaan Bold Questissa. Tulenkäyttöjärjestelmien toiminta ja tekninen yhteensopivuus todennetaan tapahtumassa kovapanos- ja simulaatioammunnoilla.
– Varsinaisessa operaatiovaiheessa toukokuussa ei kuitenkaan ole mitään varsinaista tilanteenmukaista vaihetta, vaan kukin tutkimusalue toteuttaa oman suunnitelmansa mukaisia testauskokonaisuuksia ja demonstraatioita, everstiluutnantti Salonen sanoo.
– Keskeistä on datan kerääminen demonstraatioiden aikana, ja sitten tämän datan analysointi yhteensopivuuden kehittämiseksi, Salonen jatkaa.