Hyppää sisältöön
Osiot
Valikko

Ruotuväki

Aaro Kangasniemi

Alikersantti Kangasniemi poseeraa hävittäjämuistomerkin edessä.

Biljardia ja viulunsoittoa iltavapailla

Johannes Klinge

Viulua soittava alikersantti Kangasniemi kuvaa Ilmavoimien Big Bandiä ja puhuu syvällisiä iltaisin palvelustovereidensa kanssa. Miekkaileva mediavarusmies pitää asepalvelusta hyvänä itsetutkiskelun ja kasvun paikkana.

Alikersantti Aaro Kangasniemi, Ilmasotakoulu, Lentotekniikkakomppania, TJ 167

"Olen Ilmavoimien Big Bandin mediavarusmies ja tulen pian toimimaan apukouluttajana alokkaille. Heidän alokaskautensa jälkeen koulutan uusia mediavarusmiehiä ja jatkan toimimista kuvaajana sekä ryhmänjohtajana.


Suoritin alokaskauteni Dragsvikissa, Uudenmaan prikaatissa. Hain mediavarusmieheksi Tikkakoskelle ja pääsin. Pyrin varusmiessoittokunnan AU-kurssille ja kävin siellä media-AUK:n. AUK 1 oli periaatteessa sama kuin jääkäreillä, mutta AUK 2 keskittyi enemmän mediatehtäviin liittyviin asioihin, kuten kuvaamiseen ja markkinointiin.


Ennen inttiä valmistuin lukiosta ja olin töissä muun muassa eräässä arkeologisessa yrityksessä dokumentoimassa ja kaivamassa. Harrastan airsoftia, miekkailua ja musiikkia. Vietän iltavapaita aika paljon nukkumisen parissa, luen, soitan viulua tai editoin kuvia. Palveluksen jälkeen pyrin opiskelemaan Åbo Akademiin.


Ennen palvelusta minulla oli matalat odotukset, intti on yllättänyt positiivisesti. Motivaatio kohentui soittokunnassa, en olisi uskonut, että päädyn alikersantiksi. Palveluksessa parasta ovat ystävät, iltavapailla pelaamme biljardia ja pingistä ja joskus puhumme syvällisiä. AUK:ssa tuli tehtyä sitä silloin tällöin, kun oli ollut pitkiä päiviä, eikä ollut ehtinyt kauheasti juttelemaan. Iltasin pystyi syventymään kaikenlaisten asioiden äärelle.


AUK oli ihan hyvää aikaa, soittokunnassa on hyvä meininki. Meillä oli hyvin osaava henkilökunta, oman alansa asiantuntijoita. Tunsi oikeasti oppivansa asioita. Haastavinta minulle on intin unirytmi, on vaikeaa mennä aikaisin nukkumaan ja herätä aikaisin.


Armeijassa oppii tuntemaan itsensä. On koko ajan sosiaalisessa kanssakäymisessä. Johtajana ollessaan saa vastuuta ja sitä kautta kohtaa ihmisiä vähän eri tavalla. Armeija on hyvä paikka itsetutkiskelulle. Se on myös kasvun paikka, en tiedä täysin mihin suuntaan olen itse kasvanut, mutta olen muuttunut ymmärtäväisemmäksi muita ja itseäni kohtaan."