Aurora 23 -harjoitus kerää Puolustusvoimien joukkoja Ruotsiin
Harjoituksen painopisteenä on Ruotsin puolustaminen vihollisen hyökkäykseltä. Suomen ja Ruotsin puolustusyhteistyö jatkuu Nato-jäsenyyden aikanakin tiiviinä.
Toukokuun alussa Etelä-Ruotsissa järjestettävä Aurora 23 -harjoitus kerää joukkoja 14 eri
maasta. Pääesikunnan viestintäosaston tutkija Mikko Harjulehto kertoo, että harjoitus on
suurin sotilaallinen harjoitus Ruotsissa 25 vuoteen.
– Ruotsi harjoittelee tässä oman alueensa puolustusta yhteistyössä siviiliviranomaisten ja
kansainvälisten kumppaneiden kanssa, Harjulehto kertoo.
Harjoitukseen osallistuu yli 1000 suomalaista sotilasta Maavoimista, Merivoimista ja
Ilmavoimista, sekä myös Puolustusvoimien logistiikkalaitoksesta. Suomi tulee olemaan
harjoituksen kansainvälisistä kumppanimaista suurin osallistuja, Harjulehto toteaa. Harjoitus
tulee olemaan kooltaan myös Suomesta osallistuvien joukkojen näkökulmasta merkittävä.
– Harjoitus tulee osoittamaan suomalaisten kykyä toimia osana kansainvälistä liittoumaa.
Puolustusvoimien varusmiehistä ja reserviläisistä koottujen joukkojen korkea osaaminen ja
vahva iskukyky tulevat myös esille, Harjulehto korostaa.
Mukana on kalustoa kaikista puolustushaaroista.
Harjoituksessa tulee olemaan mukana Puolustusvoimien kalustoa kaikista
puolustushaaroista, kertoo Harjulehto. Maavoimista harjoitukseen osallistuu Porin prikaatin
jääkäripataljoona ja Panssariprikaatin ilmatorjuntajaos. Joukot toimivat harjoituksessa
ruotsalaisen prikaatin johdossa.
Merivoimista mukana on muun muassa miinantorjunta-alus Purunpää ja kaksi
Hamina-luokan ohjusvenettä, sekä monitoimialus Louhi. Merivoimista mukana on myös
rannikkojoukkoja aluksineen.
Myös Ilmavoimat on näkyvästi mukana harjoituksessa. Ilmavoimista harjoitukseen osallistuu
noin 100 henkilön osaston lisäksi Hornet-monitoimihävittäjiä ja Hawk-harjoitushävittäjiä.
Ruotsin puolustus on harjoituksen keskiössä.
Harjulehto kertoo, että harjoituksen skenaariossa vihollinen hyökkää Ruotsiin. Hyökkäyksen
torjumista harjoitellaan yhdessä muiden kumppanimaiden joukkojen kanssa. Vaikka Ruotsin
Nato-jäsenyyttä ei ole vielä hyväksytty, ei se juuri vaikuta harjoituksen kulkuun. Harjulehto
painottaa, että Suomi on tehnyt koko ajan Ruotsin kanssa vahvaa puolustusyhteistyötä.
– Suomen ja Ruotsin puolustusyhteistyö on tärkeää molemmille osapuolille ja yhteistyötä
tiivistetään jatkossakin, Harjulehto sanoo.