”Asenne ratkaisee näissä hommissa” – Rajajääkärit joutuivat vaativalle talvileirille

Uhka! Kuuluu kouluttajan huuto, jonka seurauksena taistelijapari heittäytyy maahan ja avaa tulen vihollista päin.

Heittäytymisen seurauksena kuiva pakkaslumi pöllähtää komeasti luoden hetkellisesti taianomaisen verhon puiden välistä pilkottavaan auringonpaisteen kiilaan.

Lähestyvä vihollinen on tuhottu. Taistelijat nousevat ylös ja jatkavat eteenpäin.

Muutaman askeleen jälkeen kouluttaja huutaa uhan uudelleen ja pari heittäytyy jälleen hankeen.

– Tuli seis, kouluttaja huutaa ja päättää harjoituksen. 

Pienen tauon jälkeen sama pari aloittaa harjoituksen uudelleen. Kertaus on opintojen äiti.

Tunnelma on jännittynyt. Viikko on vasta alussa, eikä yksikään harjoitukseen osallistuvasta Pohjois-Karjalan rajajääkärikomppanian 130 alokkaasta tiedä, mitä on luvassa.

Viikon mittainen sotaharjoitus laittaa alokkaat koetukselle, kun vaatimustaso nousee loppuviikkoa kohden. Alkuviikko kouluttaa selviytymään ankarissa olosuhteissa, sekä opettaa liikkumaan lumisessa ympäristössä tehokkaasti suksilla. Loppuviikko koostuu hyökkäys-, puolustus- ja irtaantumiskoulutuksesta.

Alokkaat oppivat harjoituksessa taistelijan perustaidot. Ammattisotilaiden lisäksi alikersantit ovat pitämässä alokkaista huolta. He majoittuvat johdettaviensa kanssa teltoissa.

Taistelijaparista osaksi ryhmää

Kello on kymmenen aamupäivällä. Pakkasta on 18 astetta. Olosuhteet ovat täydelliset taistelijaparin hyökkäämisen ja puolustamisen harjoitteluun.

Harjoitteluympäristö on lähes optimaalinen. On melkein tyyntä ja kirkas helmikuun aurinko tuo pientä lämpöä.

Alokkaat jaetaan pareihin, jonka jälkeen heille kerrotaan hyökkäyssuunta.

Taistelijapari etenee kävelemällä. 

Puolen metrin lumihanki ei anna armoa, vaan eteenpäin on tarvottava vaikka väkisin.

– Laukaus, laukaus, alokkaat kuvastavat ampuvansa.

Maahan ei saa jäädä makaamaan, vaan kohteen tuhoamisen jälkeen noustaan ylös ja jatketaan hyökkäystä.

Kuivaharjoittelun jälkeen taistelijapari hyökkää uudelleen, mutta nyt aseissa on paukkupatruunat.

Onnistuneen pariharjoituksen jälkeen joukkue pääsee harjoittelemaan samaa ryhmäkoossa. Noin kymmenen hengen ryhmät jaetaan kahteen puoliryhmään. Ne nimetään numeroin yksi ja kaksi. 

Ryhmäharjoituksen alkaessa on jo iltapäivä. Pieni tuulenvire heiluttaa puiden oksia iltapäiväauringon paistaessa niiden välistä. Maisema on kuin satumetsästä. Rauhan rikkoo hiihtävän joukon suksien ja porkkien rahina.

Käskystä puoliryhmät erkanevat ja lähtevät etenemään.

– Ykkönen liikkuu, kuuluu 1. puoliryhmän huuto.

Toinen puoliryhmä toistaa ensimmäisen puoliryhmän huudon ymmärryksen merkiksi.

– Ykkönen valmis! Puoliryhmä ilmoittaa olevansa asemissa.

Puoliryhmät huutavat ja toistavat aikomuksensa toisilleen edetessään.

– Vihollista edessä! kouluttaja varoittaa.

Ryhmän huudot ja aseiden pauke rikkovat hiljaisuuden. Sotimista kestää hetki, jonka jälkeen annetaan käsky.

– Irti! huuto kajahtaa yli kinosten.

Joukot toistavat käskyn ja aloittavat irtaantumisen partio kerrallaan. 

Kun yksi partio pääsee turvaan, se tukee seuraavan partion turvallista kulkua. Tarkoituksena on pitää joukot mahdollisimman lähellä toisiaan.
Huolto on tärkeässä osassa arktisissa olosuhteissa. Kuva: Eeli Gröhn

Ketterästi suksilla

Sukset ja hiihtotaito antavat joukolle etulyöntiaseman, kun liikutaan talvisessa ja vaihtelevassa metsämaastossa. Harjoitus paljastaa karusti, kuka on ollut hiihtokoulutuksessa hereillä. Keskeinen osa koulutusta on suksisiteen oikeanlainen kiinnitys. 

Yksi taistelija oppii siteen oikeanlaisen kiristyksen tärkeyden kantapään kautta, kun toisen suksen side irtoaa kiinnikkeistään.

Tilanteessa ei ole aikaa jäädä miettimään, joten taistelija nappaa pudonneen suksen kainaloonsa ja jatkaa määrätietoisesti etenemistä yhdellä suksella.

Pitkään yhden suksen varassa ei tarvitse tasapainoilla, kun maali häämöttää kouluttajan luona.

– Tuli seis! kouluttaja käskee kaikkien ollessa samalla tasalla.

Seuraavaksi on palautteen vuoro. Huomion kohteeksi nousee suksien kiristys.

Suomalaisen sotilaan perustaitoihin kuuluu hiihtotaito, jotta liikkuminen talvella olisi mahdollisimman tehokasta. 

Alokkaat hiihtävät Onttolassa harjoituksesta toiseen. Suksien istumisessa on kaksi kompastuskohtaa, joiden lopputuloksena suksi irtoaa jalasta. Siteet voivat olla joko liian löysällä, jolloin suksi ei pysy jalassa tai niin tiukalla, ettei saapas pääse paikoilleen ja siteet eivät lukitu.

Lisähuomiona kouluttaja toivoo nopeampaa kommunikointia, kun ryhmät liikkuvat vuorotellen.

Palautteen perusteella ensikertalaiset selvisivät harjoituksesta kokonaisuudessaan kuitenkin mallikkaasti.

Sukat vaihtoon

Pohjoisen talvi on kylmä ja karu. Koetuksella ovat niin fyysinen kuin henkinenkin kestävyys. 

Omaan viihtyvyyteen ja parempaan selviytymiseen voi vaikuttaa esimerkiksi pitämällä huolta riittävästi vaatetuksesta sekä vaihtamalla jalkaa hiertävät sukat uusiin.

Alokasleirin ensimmäisinä asioina opetetaan itsensä huoltaminen. Kouluttaja huutaa joukkueen kokoon. Johdetun tauon aikana alokkaille opetetaan nopea tapa huoltaa itsensä talviolosuhteissa.

Luutnantti pyytää luokseen vapaaehtoisen, joka menee maahan istumaan kouluttajan viereen. Ensimmäisenä katsotaan jalkojen kunto. Alokas poistaa saappaat jalastaan, jolloin luutnantti alkaa tunnustella sukkien kosteutta. 

– Jos sukka tuntuu vähänkin kostealta, tulee se vaihtaa, kouluttaja neuvoo. 

Tarkastuksen yhteydessä jalat syynätään mahdollisten rakkojen ja paleltumien varalta. Märkä sukka altistaa jalan vahingoille.

Sukkien vaihdon yhteydessä on hyvä tunnustella kengän sisäpuolta, sillä sukkien vaihdosta ei ole hyötyä, jos uudet sukat imevät jalkineiden kosteuden itseensä. Tätä varten kengissä käytetään kenkäheinää eli sanomalehden palasia, jotka vähentävät kosteutta.

Jalkojen lisäksi itsensä huoltoon kuuluu käsien ja kasvojen paljaiden ihonkohtien tarkastaminen. Koville joutuvat esimerkiksi posket ja korvat.

– Pakkasilla korvissa ja poskissa pitäisi olla punoitusta, joka kertoo verenkierrosta, luutnantti kertoo.

Valkoiset tai vaalenevat ihonkohdat ovat merkkejä alkavasta paleltumasta. 

Jos kylmä alkaa vaivata, liikunta pitää lämpöä yllä tehokkaasti. Käsiä ja jalkoja voi lämmitellä näppärästi pyörittelemällä ja taivuttelemalla niitä.
Joukot liikkuivat kolmen hengen partioissa. Kuva: Eeli Gröhn

Valmistautumista illan hämärtyessä

Alokasleirin ensimmäisten päivien koulutuksien opit ovat koetuksella, kun kolmas harjoituspäivä yhdistää opitut asiat yhdeksi kokonaisuudeksi. Luvassa on leirin pääharjoitus, joka pyrkii luomaan mahdollisimman realistisen kuvan oikeasta sotatilanteesta.

Pakkanen on kireää ja lähentelee arktisen kylmiä lukemia. Iltapäivä on kääntymässä alkuiltaan ja aurinko painuu pikkuhiljaa lähemmäs taivaanrantaa. 

Joukkueen ryhmitysalueella sijaitsee neljä telttaa, jotka on hajautettu hieman erilleen toisistaan. Teltat muodostavat kuitenkin pienen keskuksen, jota pystyy puolustamaan helposti kaikkiin suuntiin. Teltat on pyritty laittamaan pienten kumpujen pohjalle ja vartioasemat niiden harjalle, jotta tähystäminen ja puolustaminen olisi mahdollisimman tehokasta.

Kouluttaja tuo paukkupatruunat ryhmitykseen ja antaa ohjeet harjoitukseen sekä lipastuskäskyn. Joukko alkaa valmistautua välittömästi. 

Kaksi yötä kylmässä metsässä on vienyt veronsa. Monen alokkaan kasvoilla näkyy väsymyksen merkkejä. Vielä olisi kuitenkin jaksettava. Harjoitukseen suhtaudutaan joka tapauksessa hyvin mielin.
Sissiteltta on tiedustelijoille tuttu näky. Kuva: Eeli Gröhn

”Vihollista näkyvissä!”

Tunnelma leirissä on odottavainen. Ylimääräinen taukoaika käytetään hyödyksi. Toiset syövät pussiruokaa ympärilleen tähystäen, kun osa vaihtaa uutta lämpökerrastoa.

– Asenne ratkaisee näissä hommissa, harjoitukseen osallistunut alikersantti Leevi Forssell kiteyttää.

Vartiomiehet siirtyvät poteroihin tähystämään vihollista, kun loput joukoista jäävät telttaan odottamaan hälytystä. Lipastamiskäskystä ei ole kulunut vielä varttituntiakaan.

– Vihollista näkyvissä, vartiomies ilmoittaa.

Poterovartijat avaavat tulen samaan aikaan, kun hälytys tavoittaa teltan.

Joukot pinkovat teltasta ripeästi ulos ja siirtyvät asemiin vastaanottamaan vihollisen.

Poterosta irtautunut viestinviejä liukastelee jäistä polkua alas ja tarpoo korkean hangen läpi päästäkseen johtajan luokse antamaan tilanneraporttia.

– Vihollinen on murtautumassa asemiin, alokas ilmoittaa.

Vihollinen painaa päälle ylivoimalla. Asemista on irtauduttava.

– Irti, käsky kuuluu.

Irtaantuminen tapahtuu ripeästi, mutta turvallisesti. Taistelijat jättävät asemansa yksitellen toisiaan suojaten, kuten on opetettu.

Joukko joutuu perääntymään metsän keskeltä pienen aukion reunaan. Aukiolla on pieni nyppylä, jonka taakse rakentuu uusi puolustuslinja.

Taistelu on jämähtänyt paikalleen ja laukaustenvaihto tihenee.

Sota on logistiikkaa, minkä voi huomata pahimmalla mahdollisella tavalla, kun ase liipasinta painaessa vain naksahtaa.

– Lipas musta! yksi alokkaista huutaa.

Patruunapulaa on onneksi ennakoitu ja huolto saapuu apuun. Yksi alokkaista ottaa pussillisen patruunoita ja käy yksitellen jokaisen luona jakamassa tarvittavat täydennykset. Sotiminen voi jatkua. 

Vihollinen pyrkii etenemään, mutta vastarinta on vahvaa. 

– Asemia ei saa jättää! alikersantti huutaa.

Kumpikin puoli haluaa edetä, mutta taistelu on tasaväkistä.

Kiivas tulitus uhkaa kuluttaa juuri saapuneet ammustäydennykset.

Kouluttaja huomaa tilanteen ja viheltää pelin poikki ajoissa.

– Tuli seis! kuuluvat helpottavat sanat.

Kouluttaja antaa välittömästi palautetta. Irtaantumiseen ja kommunikointiin kaivataan lisää nopeutta.  

Uusia oppeja

Kolmen harjoituspäivän jälkeen harjoitus on taistelujen osalta lopussa. Alokkaat ovat oppineet sotilaan perustaitoja ja ovat valaa vaille valmiita rajajääkäreitä. Harjoitus on ollut vaativa, mutta myös antoisa.

– Rajalla on ollut mukava palvella. Olen saanut uusia kavereita ja päässyt haastamaan itseäni, alokas Pinja Oinonen hehkuttaa.

Oinosen mukaan palvelus ei ole erityisen raskasta, jos asennetta löytyy. 

– Peruskunnolla pärjää yllättävän pitkälle, Oinonen kertoo.

Kovissa pakkasissa itsensä huolto on ollut tärkeässä osassa. 

– Olisi varmaan tullut paleltumia, jos itsestä ei olisi pitänyt huolta, Oinonen lisää.

Palvelukseltaan Oinonen toivoo sissiradistin aselajikoulutusta sekä johtajakoulutusta.

Harjoituksen lopussa alokkaat käyvät perinteisesti kastautumassa vesistössä, minkä jälkeen he koittavat saada itsensä lämpimiksi liikunnan avulla. Tällä kertaa kovat pakkaset peruivat kastautumisen turvallisuussyistä.

Pulahduksen väliin jättäminen ei herättänyt vastarintaa alokkaissa, vaan uutinen otettiin vastaan helpottuneena.

 

Pohjois-Karjalan rajavartioston rajajääkärikomppania

Sijaitsee Joensuun keskustasta noin kymmenen kilometrin  päässä Kontiolahden kunnassa Onttolassa.

Komppania kouluttaa vuosittain noin 300 varusmiestä ja vapaaehtoista asepalvelusta suorittavaa naista Rajavartiolaitoksen poikkeusolojen reserviin.

Onttolassa palvellaan puolen vuoden tai vuoden kestävissä tehtävissä. Kaikki saavat tiedustelijan koulutuksen.

Peruskoulutuksen jälkeen erikoistutaan vielä omiin tehtäviin, joita ovat esimerkiksi pioneeri, radiomies ja taistelulähetti.

Varuskunta sijaitsee keskellä Onttolan kylää. Sotilaskotikin sijaitsee varsinaisen varuskunnan ulkopuolella, sillä se toimii myös siviilien kahvittelupaikkana.

Voit käydä katsomassa Ruotuväen Instagramista, millaista rajalla on palvella alikersantin näkökulmasta.