Hyppää sisältöön
Osiot
Valikko

Ruotuväki

Asenne ratkaisee

Vaikka lausahdus "asenne ratkaisee" saattaakin kuulostaa kliseiseltä, se toimii yllättävän hyvin tilanteessa kuin tilanteessa, sillä lopulta se tapa, jolla suhtaudut asioihin vaikuttaa aivan kaikkeen.

Asenne ja ylipäätään suhtautuminen asioihin näyttelevät melko suurta roolia ihmisten elämässä, kuin myös asepalveluksessa. Elämäsi aikana tulet kohtaamaan monia asioita, jotka eivät aina ole mielekkäitä tai ne menevät oman mukavuusalueen ulkopuolelle. 

Tärkeintä onkin muistaa, että juuri sinä itse säätelet sitä kuinka otat asiat vastaan ja kuinka niihin suhtaudut. Jos päätät jo valmiiksi, että et hyväksy asiaa ja kaikki on aivan perseestä niin siitä suosta on enää vaikea nousta. Mielesi suhtautuu asiaan automaattisesti negatiivisuuden kautta ja asian positiivisia puolia on vaikea nähdä vaikka niitä todellisuudessa olisikin. Jos yleinen suhtautuminen ja näkökulma asioihin on negatiivinen, se vaikuttaa merkittävästi myös muihin osa-alueisiin. 

Mietitäänpä esimerkiksi tulevia varusmiehiä, jotka aloittavat palveluksensa muutamien päivien päästä. Näin suurten muutosten edessä asenteella on valtava merkitys.

Olen laittanut merkille, että usein henkilöt eivät ole tutustuneet aiheeseen [tässä tapauksessa asepalvelukseen] kovin laajasti, mutta suhtautuvat siihen kielteisesti siitä huolimatta. Jokainen saa toki ilmaista oman mielipiteensä vapaasti, mutta onkohan asiaa käsitelty riittävän monesta näkökulmasta?

Joten tulevat varusmiehet tämä on viestini teille: ota rauhassa selvää maanpuolustukseen ja palvelukseen liittyvistä asioista äläkä anna ennakkoluulojen tai huhujen vetää mieltä maahan. Ole utelias ja etsi itsellesi sopivin tapa suorittaa asepalvelus. Sen ei tarvitse olla aina kaikista perinteisin. 

Kun saavut palvelukseen positiivisin mielin, valmiina oppimaan uutta ja ottamaan haasteet vastaan, lupaan että selviydyt kaikesta mitä eteen tuleekaan. Vaikka alokaskaudella metsässä tetsaaminen ei kuulosta ajatuksena kovin houkuttelevalta niin mene ja kokeile, saatat jopa pitää siitä. 

Ja muista, että jännitys on aivan normaalia tunne-elämän myllerryksessä. Älä anna ennakkoluuloille tilaa ja vaivu synkkyyteen vaan mene rohkeasti kohti uutta. Niin kuin sanottu; asenne ratkaisee!