Suomalaisten silmät ja korvat

Toimittaja Antti Kuronen vietti noin puolet viime vuodesta Ukrainassa. Sodasta raportoidessaan hän haastatteli paikallisia ja väisteli Venäjän pommituksia.

Noin vuosi sitten, helmikuun 24. päivänä moni heräsi järkytykseen. Venäjä oli aamuyöstä aloittanut suurhyökkäyksen Ukrainassa. Suomalaisille uutisen kertoi ensimmäisten joukossa Ylen toimittaja Antti Kuronen paikan päältä Kiovasta.

Kuronen muistuttaa, ettei kyseinen päivä ollut sama, jona sota Ukrainassa alkoi. Venäjä valtasi Krimin ja aloitti Itä-Ukrainan sodan jo vuonna 2014. Siitä asti Kuronen oli säännöllisin väliajoin raportoinut tapahtumien keskiöstä. 

Yhdysvaltain tiedustelutiedon ja Vladimir Putinin puheiden perusteella hän oli uumoillut uuden hyökkäyksen alkavan. Kokenut toimittaja heräsi silti helmikuisena aamuna yllätykseen.

– Aamuyöstä Yleltä soitettiin ja arvasin, että nyt se on alkanut. Olin silti vähän yllättynyt, koska uskoin hyökkäyksen suuntautuvan ennen muuta maan itäosiin, Kuronen kertaa. 

Herättyään hän suuntasi ulos ja kuuli Kiovan keskustaan asti Venäjän pommitukset.

– Tuli epätodellinen olo, että eihän tällaista voi käydä Euroopassa. Ihmiset alkoivat heti ajamaan ulos Kiovasta ja keskustan alue tyhjeni nopeasti, Kuronen kuvaa.

Kuronen jäi kuitenkin raportoimaan kuukaudeksi Kiovaan ja Lviviin. Sen jälkeen hän palasi Ukrainaan uudelleen ja uudelleen. Kaiken kaikkiaan Kuronen arvioi viettäneensä maassa noin puolet koko viime vuodesta. 

Hänen mukaansa ulkomaalaiseen toimittajaan suhtaudutaan maassa todella hyvin, koska ukrainalaiset haluavat viestiä maailmalle, mitä sodassa todella tapahtuu.

– Mutta ihan ymmärrettävistä syistä toimittajia ei esimerkiksi haluttu ihan taisteluiden lähelle ennen Harkovan ja Hersonin vastahyökkäyksiä. Yksi syy siihen oli operaation vaarallisuus, toinen se, ettei tietoa heidän suunnitelmistaan vuotaisi julkisuuteen, Kuronen sanoo. 

Toisella puolella rintamalinjaa media pelaa eri pelisäännöillä. Venäjän narratiivin Ukrainan vapauttamisesta ja mädästä lännestä ei sovi riippumattoman median läsnäolo. 

– Edes Moskovaan pääseminen pressiviisumilla on vaikeaa, puhumattakaan siitä, että sota-alueilla tai siviilien keskuudessa voisi kävellä Venäjän puolella. Ja mehän menisimme sinne, jos saisimme, Kuronen toteaa.

Kuronen löysi Hersonin sairaalaiskun jäljiltä maasta kuuman tykistöammuksen tai kranaatin palasen. Kuva: Adam Efrati

Kohteena sotilaat ja siviilit

Taisteluiden läheltä raportoimisessa on luonnollisesti riskejä, joita arvioidaan Kurosen mukaan päivittäin. Hänen mukaansa paikalta on useammankin kerran pitänyt poistua kiireellä.

– Bahmutissa oli tilanne, jossa haastattelin siviilejä ja taustalta kuului koko ajan tulitusta. Yhtäkkiä tulitus alkoi kuulua tosi läheltä, ja kun sotaan tottuneet siivilitkin lähtivät juoksemaan, niin kyllä siinä todella lähdettiin juoksemaan perässä, hän sanoo.

Toinen "ei ehkä niin vaarallinen" tapaus sattui Hersonissa, kun isoon keskussairaalaan iskettiin ohjuksilla. Sisällä oli Kurosen lisäksi naisia ja lapsia.

– Olimme sairaalaan käytävillä, kun seinät alkoivat yhtäkkiä tärisemään Venäjän hyökätessä sairaalaan, hän muistelee.

Isku, joka ei vaatinut kuolonuhreja, oli Kurosen mukaan tarkoituksella suunnattu siviilikohteeseen. Törkeiden siviili-iskujen lisäksi Kuronen muistuttaa sotilaisiin kohdistuvien iskujen törkeydestä.

– Jos Venäjä ampuisi nyt Iskander-ohjuksen Santahaminaan, niin ei me varmasti katsottaisi, että sotilaskohde olisi jotenkin hyväksyttävä kohde. Suurimmassa osassa ukrainalaisista suvuista ja perheistä on ainakin yksi rintamalla, jossa sotilaita haavoittuu ja kuolee päivittäin, hän sanoo.

Viimeisimmällä Ukrainan keikallaan Kuronen tapasi sodassa kaatuneen sotilaan vaimon ja veljen. Vaimo ei voinut hänen mukaansa käsittää miehensä kuolemaa.

– Se on mielestäni todella koskettavaa, kun ymmärtää että jokainen kaatunut ja haavoittunut sotilas on iso tragedia, Kuronen luonnehtii.
 
Hänen mukaansa kaatuneita maanpuolustajia kunnioitetaan Ukrainassa sankareina, joille pidetään sotilashautajaisia. Hyökkääjiä ei muisteta samoin. 

– Venäjällähän ei edes myönnetä, että sotilaita on kuollut, vaan koko asiasta vaietaan. Ero on valtava, Kuronen kiteyttää.

Vahvempi Ukraina

Tulevien kuukausien rintamatilannetta arvioidessaan Kuronen kertoo pitävänsä Ukrainaa isossa kuvassa sodan vahvempana osapuolena. Onhan Ukraina johdonmukaisesti vapauttanut alueitaan Venäjän miehityksen alta. 

– Uskon että Krimikin on helpompi vapauttaa kuin moni muu alue, koska sinne menee vain yksi silta. Uskon Ukrainan vapauttavan ensi kesänä lisää alueita, mutten osaa sanoa miten paljon, Kuronen arvioi korostaen lännen aseavun tärkeyttä.

Jos Ukraina onnistuu vapauttamaan valloitetut alueet, kääntyvät katseet kohti maan jälleenrakennusta. Kurosen mukaan maassa voisi kuitenkin tehdä paljon enemmänkin kuin vain jälleenrakentaa.

– Mikäli Ukraina saisi Venäjän joukot pois maasta, voisi se liittyä EU:n ja ehkä myös Naton jäseneksi. Silloin yritykset lähtisivät investoimaan maahan, jossa on suuri ja hyvämaineinen työväestö sekä erittäin pätevä IT-ala. Näin maa lähtisi kehittymään, Kuronen sanoo.

Ennen sen tapahtumista Kuronen tulee matkustamaan takaisin Ukrainaan, seuraavan kerran jo tulevien viikkojen kuluessa. Sodassa riittää raportoitavaa, ainakin toistaiseksi. 

– Pari kuukautta Ukrainan sodan alkamisen jälkeen kyseltiin jo, milloin se loppuisi. Silloin sanoin, että olen tätä kahdeksan vuotta seurannut ja toivon, ettei minun tarvitse siitä raportoida eläköitymiseen saakka. Enkä usko siihen, Kuronen vakuuttaa.