"Melkoinen etuoikeus" – kommodori Mikko Laakkonen lähti tavoittelemaan vihreää barettia yhdessä varusmiesten kanssa

Uudenmaan prikaatin komentaja astuu päättäväisesti eteenpäin. Ilme pysyy tyynenä, vaikka jokainen askel vie yhä syvemmälle hyiseen veteen.

Syvimmässä kohdassa vesi yltää liki rintalastaan asti, joten housut ja jalkineet on riisuttu pois. Kommodori kahlaa taisteluvarustuksessa kohti vastarantaa määrätietoisin askelin.

Prikaatin uusi komentaja suorittaa marssin yhdessä varusmiesten kanssa. Liukkaat kivet yhdistettynä raskaaseen kantamukseen tuottavat monille haasteita. Yhdellä kastuu maihari. Toisella käväisee ase vedessä.

Ryhmänjohtajan perässä kasvonsa maalanneet taistelijat tarpovat järven poikki. Vedestä kuuluu ähkintää ja puuskutusta, kun tulevat rannikkojääkärit yrittävät olla kastelematta varusteitaan. Ryhmän viimeinen ilmoittaa käden heilautuksella seuraavalle reitin olevan selvä. Vesistön ylitys on kuitenkin vasta alkua, kommodori Mikko Laakkonen kertoo rastin suoritettuaan.

– Veden ylityksessä pitää mennä päättäväisesti. Tämä oli hyvin tiedusteltu paikka, johon oli helppo tulla, koska tiesimme, että kohta on matala. Tuntemattoman vesistön ylitys olisi toisenlaista, Laakkonen sanoo.

Vesistön ylitys on yksi barettimarssin ensimmäisistä rasteista. Samalla se tarjoaa tilaisuuden ripeälle huoltamiselle. Pukemisen yhteydessä osa taistelijoista levittää jalkoihin talkkia hiertymien estämiseksi. Jalkojen huoltaminen on ensiarvoisen tärkeää, jotta toimintakyky säilyy pitkällä marssilla.

– Meillä on onneksi hyvät varusteet ja jalkahuoltoa on koulutettu. Tauotuksilla tämä menee oikein hyvin, Laakkonen toteaa ennen kuin ryhmä lähtee jatkamaan matkaa.

”Vihreä baretti on instituutio”

Barettimarssi on niin fyysisesti kuin henkisestikin vaativa suoritus, jonka kesto riippuu paljon ryhmän suunnistustaidoista. Tälle ryhmälle matkaa kertyi jalan kuljettavaksi noin 60 kilometriä ja ajoneuvojen kyydissä noin 30 kilometriä.

Marssi on osa rannikkojääkäritutkintoa, jonka läpäiseminen antaa oikeuden kantaa vihreää barettia, jota on Merivoimissa tituleerattu ”ansaitsemisen arvoiseksi kunniaksi”. Laakkonen luonnehtii vihreää barettia instituutioksi.

Tänä syksynä marssille osallistui yli 400 sotilasta. Osallistuminen on vapaaehtoista, ja tutkinto on voimassa pysyvästi hyväksytyllä suorituksella. Palvelussuhteessa olevan henkilöstön on ylläpidettävä vuosittain oikeuttaan kantaa vihreää barettia. Ylläpito myönnetään automaattisesti vaatimusten täyttyessä seuraavalle vuodelle.

– Tiesin ennakkoon, että kyseessä on vaativa suoritus. Marssin aikana ajattelin, että on melkoinen etuoikeus saada yrittää vihreän baretin tavoittelua, sillä kaikille komentajille sitä ei ole tarjolla Laakkonen sanoo.

Suunnistustaidosta on hyötyä ryhmälle, sillä suunnistusvirhe voi helposti johtaa lisäkilometreihin. Kuva: Karoliina Huopalainen

Marssi järjestetään kahdesti vuodessa: huhti- ja lokakuussa. Uudenmaan prikaatin kaksi edellistä komentajaa ovat myös suorittaneet barettimarssin ollessaan prikaatin komentajana. Suurin osa edeltäjistä on suorittanut barettimarssin aikaisemmassa vaiheessa sotilasuraansa. Prikaatin edellinen komentaja, kommodori Jyri Kopare, suoritti marssin huhtikuussa 2024.

Barettimarssin hyväksytysti suorittamisen lisäksi baretin käyttöoikeuden edellytyksissä mainitaan riittävän korkea fyysinen toimintakyky ja ampumataito. Lisäksi 200 metrin uimataitotesti on läpäistävä vapaalla tyylillä alle viidessä ja puolessa minuutissa.

Vielä parikymmentä vuotta sitten vihreä baretti oli yksinomaan rannikkojääkäreillä. Nykyään baretti on kaikkien niiden varusmiesten saavutettavissa, jotka palvelevat Uudenmaan prikaatissa.

Myös rannikkojääkäritutkinnon suorittanut reserviläinen tai palkattuun sotilashenkilöstöön kuuluva voi saavuttaa vihreän baretin käyttöoikeuden. Barettia käytetään osana merivoimien sotilaspukuja.

50 + 10

Prikaatin komentajan ryhmä Bravo Two-Four saapuu hämärän laskeuduttua huoltorastille, jossa marssijoille tarjotaan energiajuomaa sekä talkkia ja teippiä jalkojen huoltamista varten.

Takana on noin 12 kilometrin marssi. Yöllä on tiedossa pitkä siirtymä, joten energiatasoista on tärkeää pitää huolta koko suorituksen ajan.

– Meillä koulutetaan niin, että 50 minuuttia liikettä ja 10 minuuttia taukoa. Vaikka marssin alussa tauko ei tunnu tarpeelliselta, sen pitäminen auttaa jaksamaan ja säilyttämään toimintakyvyn pidempään, Laakkonen täsmentää teetä hörppien.

Vaativa maasto tuo marssiin myös oman haasteensa, ja varsinkin yöllä maaston muodot tulee ottaa vielä tarkemmin huomioon. Hämärässä riski nilkan nyrjähtämiselle ja muille loukkaantumisille kasvaa.

– Yöllä marssiessa pitää toimia suoraviivaisemmin, pitää taistelijoiden välit lyhyinä ja johdon varmistaa, että kaikki ovat liikkeellä. On paha virhe, jos joukko lähtee hajaantumaan, Laakkonen sanoo.

Ryhmässä Bravo Two-Four oli erinomainen yhteishenki aina marssin loppuun asti. Kuva: Karoliina Huopalainen

Aliupseerioppilas Julius Saarinen kertoo huoltorastilla, että ryhmä pyrkii liikkumaan valoisalla mahdollisimman paljon, joten taukoilu jätetään vähemmälle.

Osalla jo marssin alku vaati veronsa, ja kuormitus tuntuu erityisesti jaloissa.

– Jalkapohjissa tuntuu, että teippasin liian vähän aamulla. Nyt tauolla otan yhden Buranan ja vettä juon paljon, Saarinen sanoo.

Vuosikymmenten perinne

Vuonna 1980 alkunsa saanut barettimarssi on legendaarinen ja siitä supistaan aina seuraaville saapumiserille. Ryhmäläisten yhteishenki on ehtinyt rakentua jo viikkoja ennen marssia niin tuvassa kuin sen ulkopuolellakin. 
Poikkeuksena on nyt se, että prikaatin komentaja marssii ryhmän mukana.

– Hän on todella mukava. Hänen läsnäolonsa tuo ekstramotivaatiota marssia tämä hyvin ja loppuun asti, Saarinen kertoo hymy suupielissään.

Aluksen päällikön käskystä ryhmä nousee rivakasti maihin. Kuva: Karoliina Huopalainen

Ryhmässä spekuloidaan jo tulevaa yötä ja sen tuomia haasteita. Odotettavissa on vähintään saman pituinen matka kuin ryhmä on tähän mennessä marssinut. Jotta ryhmä pysyy reitillä, tulee karttaa tutkia useasti.

– Vähän väliä tuossa päivälläkin pysähdyttiin pariksi minuutiksi tarkistamaan kartasta, että olemme oikealla reitillä. Pimeällä täytyy mennä vielä paljon hitaammin. Lyhyitä unia odotellessa, Saarinen naureskelee.

Laakkonen aloitti Uudenmaan prikaatin komentajan tehtävissä kesäkuussa. Perinteisesti uusi henkilöstö suorittaa marssin yhdessä varusmiesten kanssa, jos sitä ei ole aikaisemmin suorittanut.

– Tämä on älyttömän siistiä! Minulla on jalkaväen tiedustelukoulutus, joten vanhat kouluttajat ovat pahoillaan, jos ei mies pysy mukana, Laakkonen vitsailee.

Evakuointirastilla kaveria ei jätetä. Kuva: Karoliina Huopalainen

Kommodori itsekin ylistää ryhmän yhteishenkeä, joka heijastaa laajemmin myös koko prikaatin yhteisöllisyyttä ja toimintakulttuuria.

– Barettimarssi on yksi lukuisista Uudenmaan prikaatin laadukkaista tapahtumista. Se on yksi osoitus joukkomme sotilaallisesta kyvystä, yhteisöllisyydestä ja eteenpäin katsovasta asenteesta. Prikaatin yhteishenki on erittäin hyvä ja toimintakulttuurimme on aikaansaava, Laakkonen kertoo.

Loppurutistus

Kello 8.09 Bravo Two-Four marssii suojeluhälytysvarustus päällä puhdistuspaikalle, jossa suojanaamari ja sadeasu riisutaan. Puhdistuksen jälkeen matka jatkuu kohti satamaa. Taistelijat kuormautuvat veneen kyytiin.

Kahdenkymmenen minuutin kuluttua taisteluvene kurvaa vauhdilla kapean lahden poukamaan. 

– Rantautukaa! kuuluu aluksen päällikön käsky. 

Peräkanaa marssijat nousevat rivakasti rantaan. Noin kilometrin päässä odottaa maastokuorma-auto, joka kuljettaa ryhmän barettimarssin loppusuoralle.

Ajoneuvo pysähtyy Dragsvikin varuskunnan alueelle, ja ryhmä jalkautuu. Kaikki varmasti tunnistavat paikan. Samalla hetkellä tien poskesta ilmestyy kaksi kouluttajaa, jotka kertovat ryhmänjohtajalle, että lähistöllä on havaittu vihollisia. 

Yksi taistelija haavoittuu. Ryhmän täytyy evakuoida hänet.

Kaksi taistelijaa ottavat haavoittuneen kantoon, ja muut tarkkailevat ympäristöä. Ryhmä poistuu vaara-alueelta seuraavaa rastia kohti, jossa taistelijat käsketään jälleen ajoneuvon kyytiin.

Kommodori Mikko Laakkonen ja ryhmänjohtaja Otto Rintamäki kättelemässä maaliin päästyään. Kuva: Karoliina Huopalainen

”Skyddsalarm, skyddsalarm!”, kaikuu ajoneuvon ulkopuolelta. Marssijat jalkautuvat ajoneuvosta ja kiirehtivät puiden suojaan valmistelemaan suojeluhälytysvarusteita. Samalla hetkellä aplodit ja riemun huudot valtaavat esikunnan piha-alueen. Väärä hälytys.

Yli 30 tunnin koitos on ohi. Ryhmäläiset kättelevät ja halaavat toisiaan. Vielä hetki sitten uupuneiden sotilaiden kasvot loistavat nyt ilosta ja helpotuksesta. Takana on unohtumaton matka, jota kelpaa muistella vielä reservissäkin.

– Vihreä baretti ansaitaan henkilökohtaisella taidolla ja sisukkuudella sekä oman ryhmän hyvällä yhteishengellä. Sen saaminen ei ole itsestäänselvyys, ja näin ollen baretista pitää ja saa olla ylpeä. Barettia pitää kunnioittaa ja toimia sotilaana ryhdikkäästi päivittäin baretin arvon mukaisesti, Laakkonen painottaa.