Hyppää sisältöön
Osiot
Valikko

Ruotuväki

Leevi Karasti

Uudenmaan aluetoimiston päällikkö, everstiluutnantti Markku Jämsä.

Uudenmaan aluetoimiston päällikön, everstiluutnantti Markku Jämsän mukaan innokkaimpia joutuu välillä jopa hillitsemään.

Aluetoimistoihin tulvii nyt yhteydenottoja – maanpuolustustahto kovassa nousussa

Antti Väisänen, Aleksi Hämäläinen, Karl Koli

Ukrainan sodan myötä Puolustusvoimat ja maanpuolustusjärjestöt ovat haasteiden edessä, kun kansalaisten kiinnostus maanpuolustusta kohtaan on kasvanut räjähdysmäisesti.

Ukrainan sodan alusta lähtien Puolustusvoimien aluetoimistot ovat olleet tuli hännän alla. Kansalaisten yhteydenotot ovat lisääntyneet roimasti, minkä seurauksena aluetoimistojen asiakaspalvelut ovat pahoin ruuhkautuneet.

– Vuosi sitten viikossa tuli saman verran yhteydenottoja, kuin tänään tulee päivässä. Käytännössä yhteydenottojen määrä jopa viisinkertaistui ja on liikkunut siinä 200-500 prosenttia normaalin tason yläpuolella päivittäin, toteaa Uudenmaan aluetoimiston päällikkö, everstiluutnantti Markku Jämsä.

Yhteydenotoissa on useimmiten kyseessä muutamat tietyt kysymykset.

– Reserviläisiä eniten kiinnostava kysymys on se, että mikä on oma sijoitus ja sodan ajan tehtävä. Se on ykköskysymys, kiteyttää Jämsä.

Kysymys työllistää aluetoimistoja, sillä tarkan sijoituksen saa selville vain aluetoimistossa paikan päällä. Moni haluaa myös selvittää, miten pääsisi uudelleen maanpuolustustoimintaan, esimerkiksi kertausharjoitusten tai vapaaehtoisten harjoitusten kautta. Reserviläiset haluavat myös päivittää tietoja omasta osaamisestaan. Jämsän mukaan yhteydenottoja tulee kaiken ikäisiltä, nuorista reserviläisistä iäkkäisiinkin ihmisiin.

– Kaikki, kaikki ovat kiinnostuneet, hän lausahtaa.

Innokkaimpia yhteydenottajia on saanut jopa hieman hillitä.

– Innokkaimmat ovat jo niin motivoituneita, että he olisivat itse järjestämässä omia vapaaehtoisia harjoituksia, kun löytyisi paikka ja vähän tukea, Jämsä sanailee.
                    
Asiakaspalvelun ruuhkan vuoksi yhteydenottoa kannattaa harkita, sillä aluetoimistoilla on haasteita vastata kaikkiin kyselyihin. Sen sijaan Puolustusvoimien sivuille on koottu kattavasti vastauksia usein kysyttyihin kysymyksiin reserviläisten tiedonjanoa sammuttamaan.

Yhteydenottojen ruuhkasta huolimatta Jämsä pitää kansalaisten aktiivisuutta hienona asiana.

– On tottakai positiivinen asia, että maanpuolustustahto on erittäin korkealla ja halu maan puolustamiseen on olemassa, hän toteaa. 

Maanpuolustusjärjestöt pyrkivät lisäämään koulutusten määrää

Puolustusvoimat on kertonut lisäävänsä kertausharjoitusten määrää. Lisäksi Maanpuolustuskoulutus MPK pyrkii jäsenjärjestöjensä tuella vastaamaan kysyntään ja lisäämään koulutusten määrää.

– Teemme todella paljon yhteistoimintaa MPK:n ja reserviläisjärjestöjen kanssa ja koordinoimme sitä, että teemme yhdessä oikeita asioita emmekä samaa asiaa päällekkäin, toteaa Uudenmaan aluetoimiston päällikkö Jämsä.

MPK järjestää yhdessä jäsenjärjestöjensä – kuten Naisten Valmiusliiton – kanssa koulutuksia kaikille maanpuolustuksesta kiinnostuneille.

– Tällä hetkellä on kova kysyntä koulutukseen. Suosituimpia ovat ammunnat ja kokonaisturvallisuuskoulutus, mainitsee MPK:n toiminnanjohtaja, prikaatikenraali res. Antti Lehtisalo. Kokonaisturvallisuuskoulutuksessa käydään läpi arjen turvallisuustaitoja, kuten sähköttä selviämistä, alkusammutusta ja kyberturvallisuustaitoja.

Lehtisalon mukaan MPK on kasvaneen kysynnän vuoksi esittänyt suunnitelman koulutuspäivien tuplaamisesta sataan tuhanteen vuodessa. Sotilaallisten valmiuksien ja kokonaisturvallisuustaitojen koulutusta on kuitenkin tarkoitus lisätä jo tämän vuoden aikana.

Reserviläisliiton puheenjohtaja Ilpo Pohjola kehottaa kaikkia kiinnostuneita reserviläisiä liittymään reserviläisyhdistykseen ja sitä kautta osallistumaan toimintaan.

– Reserviläisyhdistykset järjjestävät erityisesti sotilaan perustaitojen, kuten ammunnan ja muun fyysisen kunnon ylläpitämiseen liittyvää toimintaa, Pohjola kertoo.

Samaa mieltä on myös Reserviupseeriliiton toiminnanjohtaja, reservin majuri Janne Kosonen. Hän kertoo liiton järjestävän sotilastoimintaa pääsääntöisesti vain reserviläisille, mutta esimerkiksi erilainen varautumis- ja liikuntatoiminta ovat avoimia kaikille täysi-ikäisille kansalaisille. 

Grafiikka: Onni Pörhölä

Lisääntyneet yhteydenotot tuoneet haasteita maanpuolustusjärjestöille

Maanpuolustusjärjestöille tulleet tuhannet yhteydenotot ovat tuoneet mukanaan haasteita. Maanpuolustuskoulutuksen eli MPK:n koulutukset ovat osallistujamääriltään täynnä, koska innokkaita on paljon, eivätkä kaikki pääse haluamilleen kursseille. Uusia koulutuksia perustetaan koko ajan, mutta myös kouluttajia tarvittaisiin lisää.

– Voidaan sanoa, että koulutusta on saatavilla, mutta ihan kaikille kursseille kaikki halukkaat eivät varmasti pääse, valottaa Reserviupseeriliiton toiminnanjohtaja Kosonen. 

Naisten Valmiusliiton puheenjohtaja, kansanedustaja Paula Risikko kertoo, että tunku harjoituksiin on valtava.

– Me pyrimme jokaiselle kysyjälle vastaamaan, mutta tunku harjoituksiin on nyt niin valtava, että resurssisyistä emme valitettavasti pysty lisäharjoituksia järjestämään. Sen sijaan olemme käynnistäneet verkossa kursseja, joihin kaikki voivat osallistua, Risikko täsmentää.

Useissa liitoissa yhteydenottojen ja jäsenhakemusten määrä on kasvanut jopa kymmenkertaisiksi aiempiin lukuihin verrattuna.

– Meille on tullut jäsenhakemuksia nyt yli 5 000 ja niitä tulee koko ajan lisää, Reservi- läisliiton puheenjohtaja Pohjola avaa.

Myös Reserviupseeriliitolla ja Maanpuolustuskiltojen liitolla on sama tilanne.

– Meille on helmikuun alun jälkeen tullut yli 700 uutta jäsenhakemusta, kun vuosi sitten puhuttiin kokoluokasta 150 hakemusta, Reserviupseeriliiton toiminnanjohtaja Kosonen täsmentää.

– Tarkkaa määrää ei ole antaa, mutta luulen että meillä puhutaan sadoista jäsenistä, Maanpuolustuskiltojen liiton puheenjohtaja Marko Patrakka puolestaan arvioi.