Alokkaiden ensimmäinen koitos

Lapin jääkäripataljoonan Tukikomppania toteutti selviytymisen kurssiin liittyvän maastoharjoituksen, eli niin sanotun ensiyön aurinkoisessa Sodankylässä. Uudesta tilanteesta selvittiin kunnialla ja odotuksia jopa osittain ylitettiin.

Kuulutuslaitteen kilinä täyttää kasarmin: "Ulos siirtymiseen aikaa minuutti". Alokkaat kerääntyvät käytävään ja valmistautuvat tulevaan koitokseen. Kyseessä on ensimmäinen kasarmin ulkopuolella vietettävä yö palveluksen aikana. 
 
Ensiyö, majohajo, rakkaalla lapsella on monta nimeä. Virallisesti majoitusharjoituksena tunnettu ensimmäinen yö maastossa on yksi alokaskauden ja ehkä koko varusmiespalveluksen ajan mieleenpainuvimmista kokemuksista.
 
Puolustusvoimien pohjoisimmassa varuskunnassa Jääkäriprikaatissa Sodankylässä tukikomppania käytti aamupäivän harjoitukseen valmistautumiseen. Käytännössä valmistautuminen tarkoitti alokkaille ja tuoreille varusmiesjohtajille henkilökohtaisen ja joukkuekohtaisen materiaalin pakkaamista. 
 
Aamupäivällä harjoitukseen valmistautuessa alkoi suuri sadekuuro, joka kasteli viimeistä kertaa tämän päivän puolella muonituskeskukseen marssivat alokkaat. Säätiedotus lupailikin rankkaa sadetta koko harjoituksen ajaksi. 
 

Harjoituksen alkaminen
 

Kun reput saatiin pakattua, oli aika siirtää joukkueiden materiaalit autoihin. "Masit" ja "teka" lastattiin telttamateriaaleilla jo aiemmin päivällä, joten alokkaiden täytyi lähtöhetkellä lisätä vain reput ajoneuvoihin. Komppanian ovelta ajoneuvon taakse jatkuvasta alokasjonosta pystyi aistimaan innostuneisuuden ja jännitteisyyden ristipaineen. 
 
Seuraava ohjelmanumero ajoneuvojen lastaamisen jälkeen oli polkupyörien hakeminen ja niiden saattaminen taistelukuntoon. Varusmiehet kiinnittivät toisen reppunsa pyörien tarakoille ja täyttivät kumit. Alokkaiden onneksi sadekuuro oli tähän mennessä ehtinyt loppumaan ja taisteluvarustus säästyi suuremmalta kosteudelta.
 
 
Alokkaiden lisäksi harjoitus tarjoaa uusia haasteita myös alikersanteille, jotka vastaavat heidän toiminnastaan. Teltassa yöpyminen on tullut heille tutuksi, mutta aiemmissa tilanteissa heitä on ohjailtu, kun he joutuvat tällä kertaa opastamaan alokkaita.
 
– On tämä vähän erilaista, kun mihin on itse tottunut. Yleensä olen itse ollut se, jota opastetaan. Nyt pitäisi itse osata ja kyllähän minä jotain osaan, pioneerialiupseeri, alikersantti Kasper Saarela toteaa.
 
Tilanteen uutuuden huomasikin aikamääreiden venymisestä yksikön pihalla. Alokkaat oli tarkoitus järjestää kolmiriviin siten, että kaikilla on tarvittavat varusteet mukana ja reput kiinnitettynä pyöriin. Järjestäytymisessä kesti kuitenkin paljon enemmän kuin suunniteltiin, mikä johti pienimuotoiseen myöhästymiseen.
 
– Vähän takkuili lähtö, mutta lähdettiin kuitenkin, Saarela vitsailee.
 

Perässä mars
 

Kun kaikki alokkaat saatiin vihdoin valmiiksi, oli aika lähteä ryhmitystä kohti. Tukikomppanian varusmiehet kulkivat välimatkan polkupyörämarssina. Varusmiesjohtajien perässä kulkevat joukkueet lähtivät polkemaan porteista ulos kohti kuoppaista hiekkatietä.

Ensimmäinen pysähdys eli niin sanottu rättitauko pidettiin noin matkan puolivälissä, sillä kokonaisuudessaan marssin pituus oli vain noin viiden kilometrin paikkeilla. Vaikka matka oli lyhyt, löytyi sen varrelta useita mutkia. 
 
Varusmiehet katosivat tieltä puiden keskelle tauon ajaksi ja hoitivat tarvittavat huoltamistarpeensa. Tauko ei kuitenkaan kestänyt pitkään ja pian oli aika jatkaa matkaa kohti ryhmitystä.
 
Useampi henkilö joutui pysähtymään matkan varrelle erinäisistä ongelmista johtuen. Joillain oli tippunut reppu ja toisilla tuli vika pyörään. Masin kyytiin lastattiinkin ainakin yksi kaksipyöräinen matkan varrella.
 
Sitten se tapahtui: PAM. Kyseessä ei suinkaan ollut harjoituksen ensimmäinen laukaus vaan ääni kuului puhjenneesta pyöränkumista. Tiellä oli hyvin haastava maasto ja pinnalta löytyi paljon kiviä, mikä vaikeutti marssia ja aiheutti pieniä ongelmia polkupyörissä.
 
Lyhyt marssi oli hyvä lämmittely alokkaille pidempiä välimatkoja varten eikä rasittanut liikaa. Mahdollisimman koviin hommiin tahtova alokas Iivari Oikarinen olisi toivonut jotain jännittävämpää.
 
– Marssi oli aika rento, sellasta lepposta vauhtia mentiin, Oikarinen kertoo.

Pienemmän marssin avulla harjoitellaan tulevia pidempiä etappeja varten. Sodankylässä järjestettävä perinteinen 82 kilometrin pituinen valamarssi toimii alokaskauden viimeisenä marssihaasteena. 

Alokkaat marssivat kohti ryhmitystä pyörillä. Kuva: Oskari Aumo
 

Ryhmitykseen saapuminen
 

Polkupyörämarssin jälkeen alokkaat ja johtajat saapuivat illan majoituspaikkana toimivaan sijaintiin Sodankylän metsikössä. Jokainen joukkue saapui omiin paikkoihinsa valmistelemaan ryhmitystä yötä varten.
 
Johtajat käskivät alokkaille heidän lähipuolustusasemansa joihin tulisi ryhmittyä vihollisen hyökätessä. Asemat ja reitti niihin valmisteltiin huolella ja niitä päästäisiinkin testaamaan illan kuluessa.
 
Seuraava ohjelmanumero oli illan kohokohta eli telttojen kasaaminen. Käytössä tukikomppanialla oli sissiteltat, joiden kasaaminen on huomattavasti hankalampaa. Valmiista telttakepeistä on turha unelmoida vaan alokkaat joutuvat valmistamaan ne itse puista. 
 
Haettuaan materiaalinsa joukkueen ryhmityksen viereen pysähtyneestä masista alokkaat aloittivat kasaamaan telttoja. Muun telttamateriaalin lisäksi ryhmille annettiin jonkin verran puita, minkä avulla keppien kasaamisessa pääsi ainakin alkuun.
 

Teltat pystyyn
 

Telttojen kasaamisessa pääsi näkemään selkeästi alokkaiden väliset erot aiemmasta kokemuksesta maasto-olosuhteissa majoittumisesta. Toisilla oli selkeästi aiempaa taustaa esimerkiksi partion puolelta, kuten Oikarisella.
 
– Tätä olen useita kertoja tehnytkin ja muutkin ovat nopeasti oppineet, Oikarinen kertoo.
 
Illan edetessä ja telttojen noustessa pystyyn erot kuitenkin alkoivat tasoittumaan. Alokkaat auttoivat toisiaan ja telttojen kanssa vähemmän pelanneet oppivat temppuja kokeneemmilta tovereiltaan.
 
– Hyvin kiteytettynä toiminta oli positiivinen yllätys, Saarela kehuu.
 
Yhteishengellä olikin illan edetessä huomattava vaikutus alokkaiden toiminnassa. Saarelan mukaan kaikilla oli kokonaisuudessaan positiivinen fiilis, eikä ketään suoranaisesti harmittanut. Viime ruokailusta alkoi olla jo jonkin aikaa, mikä sai pinnan kiristymään.
 
– Yhteishenki oli siihen asti hyvä kunnes tuli nälkä. Sitten meinasi kiukku tulla vähän itselläkin, alokas Leevi Alariesto toteaa.
 

Telttojen kasaaminen alkoi sujua hyvin myös alokkailta, joilla ei ollut aiempaa kokemusta asiasta. Kuva: Oskari Aumo

Opastuksen avulla selviää

 

Varusmiesten välisiä eroja saatiin tasoitettua varusmiesjohtajien antamien ohjeiden avulla. Naisten ryhmällä oli aluksi vaikeuksia telttakeppien kasaamisessa, mutta alikersantti Saarelan avulla teltta saatiin reippaasti pystyyn.
 
Suurin haaste kaikille ryhmille keppien valmistamisen jälkeen oli niiden upottaminen maahan. Pehmeässä metsämaastossa liian lyhyet tikut irtosivat maasta helposti teltan narujen aiheuttavan suuren paineen alla.
 
Teltat saatiin pystyyn ja tuli aika siirtyä naamioverkon pystyttämiseen. Kun teltan kasaaminen oli opittu, naamioverkon kanssa ei ollut enää suurempia vaikeuksia.
 

Erilaiset olosuhteet
 

Heinäkuussa palvelukseen saapuneilla alokkailla on aivan erilaiset olosuhteet kuin heidän varusmiesjohtajillaan oli omassa ensiyössään. Ainakin kiilojen upottaminen maahan oli Saarelan mielestä huomattavasti helpompaa omassa majoitusharjoituksessaan. 
 
–Talvella ei tarvinnut välittää millaista maastoa on, kun lunta oli päällä, alikersantti muistelee.
 
Tammikuusta tuttu kylmyys ja märkyys eivät vaivaa alokkaita, sillä sadetta ei lupailuista huolimatta näkynyt. Sen sijaan kesän viheliäinen erikoisuus on hyttyset. Vaikka käytössä oli erilaisia kemikaaleja hyttysten karkottamiseen, sääsket pörräsivät silti jatkuvasti kaikkien ympärillä ja häiritsivät toimintaa.
 
Ötököistä huolimatta alokkailla oli kokonaisuudessaan sään puolesta mainiot olosuhteet talveen verrattuna. Tammikuun saapumiserän sotilaiden mielessä pyöri useasti, että samanlainen ensiyö olisi kelvannut itse kullekin talven kylmyyden keskellä.
 

Valmistautuminen yöhön
 

Majoitusharjoituksen suurimpiin haasteisiin kuuluu itse metsässä nukkuminen, Saarela arvioi. Unen saaminen teltoissa voi olla kokemattomille psyykkisesti hyvin haastavaa. Kun tähän lisää erilaiset vartiovuorot, niin todellinen nukkumisaika voi kutistua hyvin pieneksi.
 
Päivällisen jälkeen teltat alkoivat olla valmiita ja harjoittelun aihe siirtyi yölliseen toimintaan. Koulutuksen aiheena oli vartiomiehen toiminta sekä mitä tehdään hälytyksen tullessa. Yksi vaikeimpia osia harjoituksessa oli juurikin hälytyksen jälkeinen asemiin siirtyminen.
 
– Varmaan hälytys tulee olemaan haastavin, kun täytyy päästä minuutissa sieltä teltasta ulos, Saarela jakaa.
 
Kun vartiovuorot saatiin koulutettua, telttapatjat ja makuupussit siirrettiin telttoihin, jonka myötä varusmiehet alkoivat taistoon nukkumatin kanssa. Sodankylän valoisassa yössä itikat eivät jättäneet rauhaan, mikä osoittautui monille suurimmaksi haasteeksi unen saamisen kannalta.
 

Komppaniassa herätys

 
Yö oli rauhallinen kunnes kello kuuden aikoihin Saarela suoritti hälytyksen ampumalla paukkupatruunoita. Räiskintään heränneet alokkaat joutuivat rynnimään teltoista ulos minuutissa. Saarelan mukaan toiminta hälytyksen aikana onnistui yllättävän hyvin.
 
– Toiminta oli paljon ripeämpää kuin alokkailta voisi odottaa ensimmäisen hälytyksen aikana, Saarela kehuu.
 
Herätyksen jälkeen alokkaat siirtyivät purkamaan telttoja ja siirtämään ne takaisin autojen kyytiin. Tämän jälkeen itse harjoitus alkoi olla loppusuoralla ja alokkaat alkoivatkin nauttimaan maastoaamupalasta.
 
Vaikka kohta oli jo aika palata kasarmille, varusmiesjohtajat pitivät huolen, ettei alokkailta unohtunut maasto-olosuhteissa toimiminen. Maastoruokailuun liittyviä ohjeita muistettiin kerrata ja jonotuksen aikana saattoi tulla myös muutama harjoite ilmahälytyksestä.
 
Maastoyö nosti alokkaissa ristiriitaisia tuntemuksia ja sai jotkut harkitsemaan päätöksiä uudestaan. Joukko selvisi kuitenkin kokonaisuudesta mainiosti ilman suurempia ongelmia ja hymy hyytyi vain jonkin verran.
 
– Sanotaanko, että pisti vähän miettimään uusiksi olisiko sinne valmiusyksikköön kannattanut hakea. Metsä olikin vähän odotettua rankempi kokemus, Alariesto sanoo.
 
Kun aamupalat saatiin päätökseen, oli aika aloittaa marssi kohti yksikköä. Alokkaat kerääntyivät jälleen tielle polkupyörillään, mutta reitti oli vaihtunut hieman astetta pidemmäksi. Vaikeakulkuisempi tie ei tässä vaiheessa painanut alokkaita paljoa, sillä tiedossa oli, että seuraava yö vietetään jälleen kasarmilla.