"Odotan pikkusiskon näkemistä" – alokkaat innoissaan ensimmäisistä lomistaan
Säkylän varuskunnan alokkaiden ensimmäiset viikot ovat sujuneet rauhallisesti. Varusmiesjohtajan arki on hektisempää.
Porin prikaatin Säkylän varuskunnan aukiolla vaeltaa sinisiin lenkkareihin sonnustautuneita alokkaita. Suuresta elämäntapamuutoksesta huolimatta selvä enemmistö tallustaa iloisin mielin.
Alokaskauden kaksi ensimmäistä viikkoa ovat jokaiselle saapumiserälle yhtä uniikki ja vieras ajanjakso. Rutiinit muuttuvat, uudet auktoriteetit ilmestyvät ja vieraat tavat ihmetyttävät.
Ensimmäiset lomat kuitenkin häämöttävät. Esikoislomiaan odottavat varsinkin alokkaat Veeti Lepola ja Amos Kautto.
– En voi kieltää, ettenkö haluaisi heti ensimmäisenä nähdä perhettäni. Pikkusiskoa varsinkin on ikävä, Lepola jakaa.
Varusmiespalveluksessa kosketuspinta aikaisempaan elämään jää hyvin vähäiseksi. Lomilla arvostaa yhä enemmän arjen pieniä iloja.
– Eniten armeijassa yllätti oman ajan puute. Tietyllä tavalla oma elämä anastettiin. Tuntuu, että itseltä vietiin tosi paljon, Kautto lisää.
Uudet vieraat tavat
Ensimmäisillä viikoilla alokkailla on riittänyt paljon opittavaa. Peruskurssi sotilaalliseen elämään tuo mukanaan erikoisia tapoja ja käytäntöjä.
– Oudoin käytäntö mielestäni on siivouspalvelu. Koko yksikkö menee härdelliin yhden siivouksen takia. Aikuiset ihmiset konttaavat punkkien alla kuin pienet lapset, Lepola kertoo.
Rutiinit ovat alokkaiden kannalta olennainen osa varusmiespalvelusta. Rytmiin on helppo päästä mukaan, kun tietää mitä odottaa huomisesta.
– Vaikeuksista huolimatta pääsin tosi nopeasti tähän sykliin mukaan. Sain tietää, mitä palvelustehtäviä on mahdollista suorittaa, minkä jälkeen olen ollut ihan 110 prosenttisesti mukana, Lepola toteaa.
Monella alokkaalla motivaattorina toimii juuri palvelustehtävä. Palveluspaikasta riippuen on mahdollista toivoa tehtävää, joka ensisijaisesti palvelee Puolustusvoimia sekä tarjoaa varusmiehelle jopa elinikäisiä muistoja.
– Itse asiassa yllätyin nähdessäni, kuinka paljon valokuvaajan tehtäviä on tarjolla. Olen kiinnostunut luovasta tekemisestä, joten sellaiset palvelustehtävät kiinnostavat, Kautto pohtii.
Käsky käy
Myös varusmiesjohtajien arki on kokenut suuren muutoksen. Kauan odotetut omat alokkaat ovat jälleen uusi koettelemus aliupseerin polulla.
– Arki on ollut hyvin kiireistä, mutta oli kivaa nähdä uusia kasvoja kasarmilla, alikersantti Eetu Herjo iloitsee.
Aliupseerikurssin aikana harjoitellaan vasta vertaisjohtamista, joten uusien alokkaiden myötä johtamistaidot kehittyvät huimasti.
– Aliupseerikurssin opit vasta konkretisoituvat. Johtamisessa omalla toiminnalla on iso merkitys, Herjo painottaa.
Tulevat viikot tulevat osoittamaan, miten alokkaat sopeutuvat vihreisiin vaatteisiin. Johtajat ovat avainasemassa varmistamassa mukavan palveluksen kaikille.
– Ensimmäisenä ampumaratapäivänä alokkaat olivat hymysuin. Hienoa nähdä motivoitunutta porukkaa. Odotan alokkailta korkeaa motivaatiota ja ennen kaikkea omaa kehitystä, Herjo toivoo.