Joona Aaltonen

– Maanpuolustustahdon muutoksen suunta on huolestuttava ja se on onnistuttava kääntämään, toteaa MTS:n puheenjohtaja, kansanedustaja Sofia Vikman

Alle 25-vuotiaiden maanpuolustustahto laski viime vuodesta

Joona Aaltonen

MTS:n vuosittainen tutkimus paljasti suomalaisten yleisen maanpuolustustahdon laskeneen reilusti viime vuodesta, henkilökohtaisella tasolla se on kuitenkin pysynyt yhä korkeana. Suurimmaksi tulevaisuuden huolenaiheeksi nousi ilmastonmuutos.

Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunta MTS:n tutkimuksen mukaan suomalaisten maanpuolustustahto on laskenut. Tänä vuonna kysymykseen "Jos Suomeen hyökätään, niin olisiko suomalaisten mielestänne puolustauduttava aseellisesti kaikissa tilanteissa, vaikka tulos näyttäisi epävarmalta?" vastaisi myöntävästi enää vain 66 prosenttia koko väestöstä. Erityisen suuri muutos viime vuoteen nähden oli alle 25-vuotiaiden suhtautuminen: heistä enää vain 49 prosenttia vastaisi myöntävästi, siinä missä viime vuonna luku olisi vielä ollut reilusti yli 60 prosenttia.

– Kyseessä saattaa olla myös tilastollinen poikkeama, odottaisin ensi vuoteen ennen suurempia johtopäätöksiä, tutkimusta johtanut Tuomo Turja Taloustutkimus Oy:lta kommentoi suurta pudotusta tilastollisesta näkökulmasta.

Kaiken kaikkiaan koko maanpuolustustahto on perinteisesti ollut Suomessa poikkeuksellisen korkea. Tämänvuotinen tulis oli kuitenkin heikoin noin kolmeenkymmeneen vuoteen.

Tilastopoikkeaman mahdollisuudesta huolimatta lasku on MTS:n puheenjohtajan, kansanedustaja Sofia Vikmanin (kok.) mukaan syytä ottaa tosissaan. Erityisen tärkeäksi hän mainitsi tutkimuksen tiedotustilaisuuden jälkeen sen, että varsinkin nuorten maanpuolustustahto käännettäisiin uudelleen nousuun: perustuuhan suomalainen turvallisuuspolitiikka pitkälti vahvaan maanpuolustustahtoon.

– Tärkein asia on se, että pidämme Suomen sellaisena maana, että se koetaan puolustamisen arvoiseksi, Vikman mainitsi keinoksi estää maanpuolustustahdon lasku jatkossa.

Vaikka yleinen maanpuolustustahto olikin kovassa laskussa, suomalaisten henkilökohtainen maanpuolustustahto pysyi kuitenkin tutkimuksen mukaan yhä vahvana. Kysymykseen "Jos Suomeen hyökätään, olisitteko itse valmis osallistumaan maanpuolustuksen eri tehtäviin kykyjenne ja taitojenne mukaan?" vastasi myöntävästi yli kahdeksan kymmenestä: yhteensä 84 prosenttia väestöstä.

Tulos myötäilee aiempien vuosien tuloksia. Ensimmäistä kertaa kysymys esitettiin vuonna 1995, minkä sen jälkeen se on heitellyt vain muutamia prosenttiyksiköitä suuntaansa.

Suomalaisten turvattomuuden tunne laski myös selvästi viime vuodesta. Siinä missä viime vuonna 60 prosenttia kansalaisista uskoi tulevaisuuden olevan nykyhetkeä turvattomampi, oli tänä vuonna sitä mieltä enää vain alle puolet: 49 prosenttia. Myös turvattomuuden tunnetta aiheuttavat syyt olivat hieman muuttuneet. Suurimmaksi tulevaisuuden uhkakuvaksi nousi ilmastonmuutos: se aiheutti huolta 89 prosentissa vastaajista. Muita huolta herättäneitä suuria uhkakuvia olivat kansainvälinen terrorismi (88 prosentissa vastaajista) ja maailman pakolaistilanne (87 prosentissa vastaajista).

MTS on hallinnollisesti Puolustusministeriössä toimiva asiantuntijaorganisaatio, jonka edustajista osa on valittu parlamentaarisesti. Sen vuosittaiset mielipidetutkimukset ulko- ja turvallisuuspolitiikasta, maanpuolustuksesta ja turvallisuudesta avaavat syväluotaavasti suomalaisten suhtautumista maanpuolustuksellisiin teemoihin. Osa mielipidetutkimuskysymyksistä on ollut mukana jo vuodesta 1964, jolloin MTS:n edeltäjä HMS aloitti mielipidetutkimusten teon.

MTS tilasi tämänvuotisen tutkimuksen Taloustutkimus oy:ltä, ja sitä varten haastateltiin kasvotusten 1 034 henkilöä. Haastattelut tehtiin 21.9.–7.10.2018 välisenä aikana, ja tutkimuksen virhemarginaali on 3,2 prosenttiyksikköä suuntaansa.