Aliupseerit juhlistivat Vöyrin päivää
Vöyrin päivä on perinnepäivä, jota vietetään vuosittain itsenäisen Suomen aliupseerien koulutuksen alkamisen muistoksi.
Vöyrin päivä on joka vuosi 26. tammikuuta. Itsenäisen Suomen aliupseerien koulutus alkoi Vöyrissä tammikuussa 1918, jonka kunniaksi päivää vietetään. Tänä vuonna perinnepäivää juhlistettiin perjantaina 24. tammikuuta Maasotakoulussa, Lappeenrannassa.
Vuosittaiseen juhlaan osallistuvat kaikki Maasotakoulun perustason aliupseeriopiskelijat eri puolustushaaroista. Tämän lisäksi juhlaan osallistui tänäkin vuonna useita kutsuvieraita, kuten maa-, meri- ja ilmasotakoulujen johtajat sekä maa-, meri- ja ilmavoimien perinnemestarit.
– Vöyrin päivällä on suuri symbolinen merkitys suomalaiselle aliupseeriyhteisölle. Vöyrin sotakoulu oli esikuva myös sen jälkeiselle henkilökunnan aliupseerikoulutukselle, Ali-, toimi- ja opistoupseerien perinneyhdistys ry:n (ATOP) hallituksen puheenjohtaja Keijo Koivisto taustoittaa.
Tämänvuotinen tilaisuus alkoi jo ennen aamuviittä ulkoilmassa "Perinteiden yöllä", johon kuului aliupseeriston perinnehenkilöiden, vääpeli Rothin ja alaupseeri Spoofin pitämä puhe, jossa käytiin läpi suomalaisten aliupseerien historiaa 1600-luvulta alkaen.
– Vöyrin päivää vietetään perinteikkäässä ja nostalgisessa hengessä. Nykyisten aliupseerien lisäksi Vöyrin päivä merkitsee myös Maasotakoulua edeltäneiden opistojen henkilökunnalle paljon, Koivisto sanoo.
Vuonna 1966 ensimmäisen kerran vietettyyn Perinteiden yöhön kuuluu myös "katkeran kalkin" nauttiminen. Kalkkia peruskurssilaisille tarjoavat aliupseerien perinnemestarit. Kalkin resepti on salainen. Historian saatossa perinnettä ovat ennen nykyisiä aliupseereita toteuttaneet muun muassa entiset ali-, toimi- ja opistoupseerit.
Eri puolustushaarojen perinnemestarit jakoivat "katkeraa kalkkia" perustason aliupseeriopiskelijoille.
– Perinne katkeran kalkin nauttimisesta tuli uudelleen osaksi aliupseerien perinteitä vuonna 2008, kun nykymuotoisen aliupseeriston koulutus aloitettiin. Itse koin, että perinteen kautta aliupseerit tulivat uudella tavalla osaksi puolustusvoimien yhteistä henkilöstöä, kun muutkin henkilöstöryhmät olivat näin tehneet, maavoimien aliupseerien perinnemestari, sotilasmestari Esa Ek toteaa.
Perinteiden yön jälkeen juhlapäivä jatkui sisätiloissa kutsuvieraiden puheilla ja musiikkiesityksillä höystettynä. Musiikkiesityksistä vastasi Rakuunasoittokunta. Nykymuodossaan Vöyrin päivän vietto on pysynyt melko samanlaisena.
– Juhla oli erittäin onnistunut. Vuosien varrella sitä on vietetty eri paikoissa, mutta nyt se on ollut jo pidemmän aikaa Lappeenrannan Maasotakoululla pidettävä tilaisuus. Vöyrin päivä ja perinteiden yö ovat siirtyneet pidettäväksi samana päivänä, Ek kertoo.