Hyppää sisältöön
Osiot
Valikko

Ruotuväki

Oona Myöhänen

Tubettaja-toimittaja ja reservin alikersantti Aleksi Rantamaa.

Yle Kioskille sisältöä tekevä Rantamaa kokee intin kurin ja järjestyksen olevan hyödyllisiä oppeja työelämässä.

Alikersantti Rantamaalle intti tarjosi uutta sisältöä videoihin ja elämään

Paavo Peltomäki

Sattumien kautta sisällöntuotannon pariin päätynyt tubettaja ja toimittaja piti varusmiespalvelustaan pakollisena suorituksena. Nopeasti palveluksesta muodostui kuitenkin tarina, josta riittää ammennettavaa arjen työssäkin.

Vajaa kymmenen vuotta sitten Aleksi Rantamaan tuolloinen tyttöystävä päätti aloittaa oman bloginsa. Parille syntyi riita, minkä päätteeksi Rantamaa totesi tekevänsä samoin, jos tyttöystävä toteuttaa aikomuksensa. Viikkoa myöhemmin aikomus oli toteutettu. 

– Totesin, että enhän mä voi sanojani syödä. Pakko se on tehdä. Blogini saikin huomattavaa suosiota ja jossain kohtaa tuli ehdotus, että mitä jos tekisin tällaisen videolle, Rantamaa pohjustaa.

Vlogien tekemiseen nimikkeellä Mentaalisavuke Rantamaa siirtyi kokonaan puolen vuoden jälkeen. Kauaa ei kestänyt, kun videoiden tekeminen tuntui jo helpolta.

– Ensimmäisen videon kohdalla mietin, että mitäköhän mä tässä oikein teen. Sain kuitenkin positiivista palautetta ja seuraava tulikin luonnostaan. Ajattelin, että tehdään seuraava samalla kaavalla ja katsotaan, mihin se vie. Tässä sitä ollaan, kohta kymmenen vuotta myöhemmin, Rantamaa muistelee. 

Ryynäämistä ja matematiikkaa

Videoiden tekeminen jäi taka-alalle, kun Rantamaa aloitti varusmiespalveluksensa tammikuussa 2013 Niinisalossa. Uusi kiireinen arki vaikutti sisällöntuottamisen säännöllisyyteen.

Tuoreelle alokkaalle asepalveluksen suorittaminen oli kuitenkin itsestäänselvyys, eikä hän kokenut inttiä taakkana. Ilman jännitystä ei tosin Rantamaakaan selvinnyt ensimmäisistä päivistään.

– Ensimmäisenä iltana se vasta iski, että mä olen oikeasti täällä. Kunnolla intin maistoi seuraavana aamuna, kun järjestyimme muotoon. Satoi paljon lunta ja oli todella kylmä. Se oli jotenkin hullu hetki.

– Vääpelimme sanoi hienosti meille, että ensimmäisellä viikolla te haluatte kotiin. Toisella viikolla tämä alkaa tuntua kodilta. Kolmannella viikolla te ette enää halua kotiin, Rantamaa kertaa.

Vääpeli oli lopulta oikeassa. Sittemmin lakkautetussa esikuntapatterissa palvellut Rantamaa jatkoi alokasaikansa jälkeen aliupseerikouluun. Alkuperäinen suunnitelma sotilaspoliisiksi hakemisesta kaatui ajokortittomuuteen, mutta Rantamaa halusi joka tapauksessa pysyä tutuksi tulleessa joukkoyksikössään.

– Halusin jotain erikoisempaa, ja sääaliupseeriksi lopulta hain sekä pääsin. Jos joku ajattelee, että säälinja on pelkkää matematiikan laskemista, niin kyllä me myös metsässä ryömittiin. Teimme sellaisia aseman pystytysennätyksiä, ettei Niinisalossa ole ennen nähty, Rantamaa murjaisee. 

Vaikka varusmiespalveluksessa saatujen kavereiden kanssa yhteydenpito on vuosien kuluessa hiipunut, jätti yhdessä vietetty palvelusvuosi lähtemättömiä muistoja. Heidän kanssaan tuli vietettyä niin hauskoja kuin raskaita hetkiä.

– Yhdellä leirillä kaikki varusteemme kastuivat. Pääsimme lopulta hyvin pienille unille ja yöllä tuli kunnon pakkanen. Lähivartiomiehemme oli vuoronsa aikana nukahtanut, kamiina oli sammunut ja parrulla olleet vaatteet olivat aamulla jäässä. Noin 14 tuntia siinä painettiin niillä samoilla varusteilla, mutta siitäkin selvittiin, Rantamaa kertoo.

Aleksi Rantamaa aloitti bloginsa "Vihaisen miehen mietteitä" kirjoittamisen vuoden 2012 alussa ja siirtyi pian videoiden pariin. Kuva: Oona Myöhänen

Kertauskutsua odotellessa

Kotiutumisensa jälkeen Rantamaa jatkoi videoiden tekoa Youtubeen ja keväällä 2015 hän siirtyi Ylelle. Reilun kuuden vuoden ajan reservin alikersantti on tehnyt nuorille suunnattua sisältöä Yle Kioskille. Informatiivista viihdettä edustavien TLDRDEEP- ja TLDR LIVE -videoidensa lisäksi Rantamaa tekee sisällöntuottaja Jesse Sarkkisen kanssa podcastia "Mikä keissi?".

Varusmiespalveluksen kommelluksista on syntynyt podcast-jaksoja nimikkeellä "Tuhat tarinaa intistä". Jaksoissa Rantamaa, Sarkkinen ja "Inttistoorit"-podcastia tekevä Lloyd Libiso käyvät läpi omia sekä kuuntelijoiden hauskoja inttisattumuksia. 

Vaikka asepalvelukseen liittyviä tarinoita ei olla Rantamaan mukaan hetkeen kuulemassa häneltä lisää, ymmärtää hän niiden kiinnostavan kuuntelijoita.

– Intti on meitä monia yhdistävä elämänvaihe ja siellä kokee asioita, joita ei siviilissä ikinä tapahtuisi. Intti luo puitteet hyville tarinoille, Rantamaa pohtii.

Omista tarinoistaan Rantamaa nostaa esille erityisesti yhden.

– Intistä julkaisemassani videossa valitin Defenderin (Puolustusvoimissa käytettävä maastohenkilöauto) kyydissä päivän palveluksesta. Parin päivän kuluttua eräs ylikersantti tuli naama punaisena ilmoittamaan, että tällainen touhu ei vetele. Video piti sitten poistaa ja kuulla vielä palaute kapteeniltakin, Rantamaa paljastaa.

Monille nuorille palvelus on henkisen kasvun aikaa, eikä Rantamaa ole tästä poikkeus.

– En tiedä, olenko kasvanut mieheksi vieläkään, mutta kyllä palvelus ehdottomasti auttoi. Intin kurin ja järjestyksen oppien myötä saan itseäni niskasta kiinni etätöissäkin. Lisäksi opin nauttimaan pienistäkin arjen asioista, Rantamaa vastaa.

Varusmiespalvelustaan tubettaja-toimittaja muistelee kahdeksan vuoden jälkeen lämpimin mielin.

– Vähän kierolla tavalla odotan jopa kertauskutsua. Voisin melkein sanoa, että vuosi 2013 oli – jos ei paras, niin elämäni parhaimpia vuosia.

– Intti on sellainen kokemus, mitä ei mistään muualta saa – ihan ilmainenkin vielä, siitähän jopa maksetaan vähän. Itse en vaihtaisi tuota aikaa edes miljoonaan euroon, Rantamaa haikailee.