Alikersantti Kuronen näkee intissä ja temppareissa paljon samaa
Sami Kuronen muistelee palvelusaikaansa alikersanttina lämmöllä. Nykyään alikersantti Kuronen jakaa runtua alokkaiden sijasta parisuhdettaan testaaville Temptation Island -ohjelman osallistujille.
Radio- ja tv-juontajana työskentelevä Sami Kuronen kävi oman varusmiespalveluksensa Turussa, nykyään jo lakkautetussa Varsinais-Suomen ilmatorjuntarykmentissä. Palvelusaikansa hän vietti pääasiassa Heikkilän kasarmilla, joka toimii nykyään esimerkiksi Merivoimien esikuntana.
Lyhythiuksinen, 19-vuotias Sami Kuronen löysi itsensä Heikkilän kasarmin parkkipaikalta heinäkuussa 1993. Kasarmille hän saapui harmaalla 309-mallin Peugeotillaan.
– Jätin auton siihen parkkipaikalle ja rupesin täysin "H. Moilasena" ihmettelemään, että miten tästä eteenpäin.
Avuliaiden sotilaspoliisien johdatuksella löysi alokas Kuronenkin itsensä lopulta varusvaraston syövereistä.
– Siellä alkoi ihmetys siitä, että miten hemmetissä saan mahtumaan kaikki kamat varustesäkkiin. Sitten niitä varusteita tungettiin ja heiteltiin sinne, ja kyllä ne sinne lopulta myös mahtuivat, hän naureskelee.
Kuronen muistaa yhä elävästi, kuinka pitkä matka Heikkilän varusvarastolta oli hänen lopulliseen alokastupaansa.
– Sen varustesäkin kun tupaan kantoi, niin sai kyllä aika hyvän treenin. Otettiin välittömästi löysät pois.
Ensimmäiset päivät kuluivat Kurosella lähinnä ihmetellessä ja uusia asioita opetellessa. Kurosen täytyi totutella tiukkaan kuriin, uusiin ihmisiin, järjestelmällisyyteen ja armeijan sääntöjen noudattamiseen.
– Sitten oli tietenkin tämä tetris, jonka jokainen varusmies ensimmäisten päivien aikana kokee, eli miten siihen kaappiin saa sen jumalattoman varustemäärän mahtumaan. Kuitenkin kun nekin sinne oikealla tavalla pistää, jää kaappiin jopa ylimääräistä tilaa.
Kuronen suoritti palveluksensa ilmatorjunnassa tykkiryhmän johtajana. Palvelustehtäväänsä hän oli tyytyväinen, ja siitä on jäänyt paljon hyviä muistoja.
– Kyllä myös ne sellaiset metsäleirit, jotka eivät silloin naurattaneet, tuovat nyt hymyn huulille. Hyvillä mielin muistelen kyllä inttiaikoja.
Alikersantti Kurosen tykkiryhmästä löytyivät hänen mukaansa kaikki turkulaiset jääkiekkoilijat. Hänen alaisensa siis pelasivat jääkiekkoa TPS:n miesten joukkueessa, ja suuri osa heidän palvelusajastaan kului jäähallilla treenaamiseen. Ryhmäläiset tulivat vasta illalla treenien jälkeen kasarmille, ja se tarkoitti Kurosen osalta sitä, että valtaosa päivistä kului sotilaskodin munkkitarjontaan tutustuen.
– Se oli kiva porukka, ja kyllä muutaman kerran päästiin ihan tykkikoulutustakin heille järjestämään, silloin kun heillä ei sattunut olemaan treenejä. Jonkinlainen pakollinenkin määrä koulutusta heilläkin oli.
Kurosen tykkiryhmään kuuluivat muun muassa sellaiset nimet kuin Kimmo Timonen ja Aki-Petteri Berg, jotka myöhemmin saavuttivat mittavat jääkiekkourat. Heidän ilmatorjuntaosaamisensa on siis osittain ollut Kurosen vastuulla.
– On ollut kiva muistella, kun on katsellut heidän saavutuksiaan sittemmin, miten painoimme tuolloin yhdessä menemään.
Tänä päivänä on Kurosen palveluksesta aikaa jo noin 27 vuotta. Kertauskutsua ei hänen postilaatikkoonsa silti ole vielä kolahtanut.
– Minä olen sitä kertauskutsua tässä odetellutkin. Mielelläni lähtisin kertaamaan.
– Voi olla, että nyt tuli esitettyä turhan raju toive, hän lisää virinistäen.
Kuronen kehottaa tulevia alokkaita ottamaan kaikista intin tarjoamista mahdollisuuksista täysillä kiinni ja yrittämään nauttia palvelusajasta, sillä pian sen huomaakin olevan jo ohitse.
Temptation Island SA-INT
Uusia Temptation Islandin asukkaita katsellessaan näkee Kuronen paljon samoja asioita, joita näki omana alokasaikanaan.
– Ihan uuden eteen ohjelmankin osallistujat siellä tulevat. Siellä tutustutaan uusiin ihmisiin, joita saari on täynnä.
Kuronen kuitenkin huomauttaa, että alokasjaksolla on tekeminen hieman erilaista kuin houkutusten saarella. Intissä ei "temppareiden", eli Temptation Island Suomen, tapaan ole mahdollisuutta purkaa ensimmäisiä jännityksiä pois bileiden ja alkoholin avustuksella.
– Armeijassa ei tätä mahdollisuutta ollut. Se oli toisaalta ehkä ihan hyväkin, ettei siellä armeijassa ole sitten se sama meininki.
– Uusi tilanne, uudet ihmiset, ja sitten se epätietoisuus siitä, että mitä nämä tulevat viikot ja intin tapauksessa kuukaudet tulevat pitämään sisällään. Uskon, että siinä on todella paljon yhtäläisyyksiä.
Myös intin rakenne ja Temptation Islandin kuvaukset muistuttavat toisiaan jopa yllättävän paljon: esimerkiksi päivän ohjelma on aina jonkun muun laatimaa.
– Temppareissa käsikirjoitustiimi miettii mihin mennään treffeille, ketkä menevät treffeille, minkälaista teemaa on bileisiin tarjolla, milloin syödään, ja kaikki tämäntyyppiset asiat. Onhan se tietyllä tavalla armeijamaista toimintaa. Tulet sinne ja yrität nauttia siitä tilanteesta ja niistä ihmisistä. Joku muu miettii kaiken muun.
Odottelua joutuu myös harrastamaan molemmissa paikoissa. Tiukat aikataulut ja suuret ihmismäärät niin intissä kuin temppareiden ryhmäkohtauksissakin luovat hetkiä, jolloin voi joskus olla niin sanotusti kiire odottamaan. Suuri määrä liikkuvia osia ja vaikkapa tekniset ongelmat voivat olla syypäänä näihin tilanteisiin. Isoin ja tärkein yhdistävä tekijä temppareilla ja armeijalla on kuitenkin Kurosen mielestä selvä.
– Molemmista saat elämääsi suuren määrän uusia mahtavia tyyppejä.
Ehdotusta temppareiden kuvaamisesta Santahaminan "paratiisisaarella" ei Kuronen täysin tyrmää. Järjestettiinhän tempparit jo kerran Kainuussa ja tänä talvena Kittilässä.
– Ei se huono vaihtoehto olisi. Veikkaan, että sieltä löytyisi sinkut ainakin valmiina. Se voisi olla "Temptation Island SA-INT edition"!