Hyppää sisältöön
Osiot
Valikko

Ruotuväki

Santeri Väänänen

Panssarihaupitsivaunumiehistö koostuu kahdesta ryhmänjohtajasta ja kolmesta miehistöön kuuluvasta varusmiehestä. Koko miehistö palvelee pisimmän palvelusajan, 347 päivää.

Alikersantti K9-panssarihaupitsivaunun johtajana

Toni Keränen

Varusmiesten koulutus panssarihaupitsitehtäviin aloitettiin vuonna 2019. K9 Moukari -panssarihaupitsivaununjohtajaksi kouluttautunut alikersantti Ville Roiha pääsi toteuttamaan haaveensa palveluksesta panssarivaunujen parissa.

Alikersantti Ville Roiha / Panssarihaupitsipatteri / Panssariprikaati / TJ 157

"Palvelus on sujunut tähän mennessä todella hyvin, vaikka kevään koronatilanne onkin sekoittanut pakkaa omalla tavallaan. Itse olen ainakin tykännyt tästä vähän tiuhemman tahdin koulutuksesta. Tietenkään aina ei jaksaisi olla kokonaista neljää viikkoa palveluksessa, mutta aina kun on tekemistä, niin sekin menee hyvin joustavasti.

Koulutusjärjestelyt muuttuivat keväällä vähän koko ajan, mutta nyt kun olemme olleet kahden viikon lomilla kouluttajat ovat ehtineet sumplia koulutuksen niin, että se saadaan järjestettyä toimivasti näiden neljän viikon aikana. Vaikka koulutustahti onkin vauhdikkaampi, itse olen ainakin tykännyt ja sopeutunut siihen oikein hyvin.

Olen alun perin Haminasta kotoisin, jossa olisi ollut oma varuskunta lähellä. Kutsuntojen jälkeen panssarivaunut alkoivat kiinnostaa kuitenkin niin paljon, että vaihdoin palveluspaikkani Panssariprikaatiin. Tänne pääsemisen jälkeen aloitin tietysti pyrkimisen kovalla halukkuudella panssarivaunutehtäviin. Kovalla työllä pääsin lopulta sinne mihin halusinkin, vaikka hakijoita olikin paljon.

Palvelustehtävässäni olen vastuussa K9 Moukari -panssarihaupitsivaunun johtamisesta, jonka lisäksi johdan vertaisiani sekä kaitsen muita vaunumiehistön jäseniä. Vaunuhallilla teen erilaisia asennustöitä panssarimestarina panssarihaupitsivaunujen parissa.

Parhaita muistoja palveluksen aikana ovat olleet ensimmäiset ammunnat, joihin pääsin itse mukaan. Oli mahtavaa päästä ampumaan panssarihaupitsitykillä ihan kunnolla.

Uskon palvelusaikani muuttaneen minua saatujen kokemuksien lisäksi myös ihmisenä muiden kanssa tehdyn yhteistyön ja karttuneen johtajakokemuksen myötä. Suosittelen johtajakoulutukseen hakeutumista ehdottomasti myös kaikille sitä pohtiville. 

Itse en saa omia alokkaita johdettavaksi, mutta luonnollisesti johtajina olemme heidän toiminnassaan aina jollain tapaa mukana. Kyllähän se oudolta tuntuu, että palvelusaika on kulunut näin nopeasti, sillä vasta olin itse alokkaiden asemassa ja nyt esimerkkiasemassa uudelle saapumiserälle.

Olen koulutukseltani sähkö- ja automaatioasentaja. Työskentelin alalla valmistumisen jälkeen puoli vuotta ja luultavasti intin jälkeen palaan takaisin työelämään. Se missä silloin työskentelen, on vielä kysymysmerkki. Tietysti on vaihtoehto, että työpaikka voi löytyä myös Parolannummelta, mikäli täältä tarjotaan paikkaa panssarivaunuhommiin.

Suosittelen Panssariprikaatia palveluspaikaksi ainakin kaikille, jotka ovat vähänkään kiinnostuneita panssarivaunuista, sillä ne ovat se pääperiaate täällä. Täällä on myös paljon muitakin mielenkiintoisia tehtäviä, joita muissa varuskunnissa ei välttämättä ole."