Hyppää sisältöön
Osiot
Valikko

Ruotuväki

Anton Hietsilta

Kuvassa alikersantti Vaappo.

Alikersantti Tuomas Vaappo haluaa johtaa reilusti.

Alikersantti johtaa reilusti ja perustellen

Anton Hietsilta

Alikersantti Tuomas Vaappo palvelee sotilaspoliisikomppaniassa ryhmänjohtajana Kaartin jääkärirykmentissä. Vaappo painottaa johtajan ominaisuuksissa inhimillisyyttä ja reiluutta.

– Kyllä sotilaallinen kuri pitää olla, mutta jos sen lisäksi saa ylläpidettyä hyvän ryhmähengen – se on paras tilanne, Vaappo toteaa.

Vaappo ei ole itse kohdannut tilanteita johtajakautensa aikana jossa olisi sinänsä tarvinnut kiristää kuria. Hänen mielestään käskyjä antaessa on tärkeää selittää, miksi asiat tehdään tietyllä tavalla.  

Ennen palvelusta nuori alikersantti on toiminut muun muassa urheiluvalmentajana. Samoja johtamisoppeja voi Vaapon mukaan osittain soveltaa myös intissä. 

– Pelkkä käskyjen huutaminen ei aina toimi. Ne menevät usein toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Yritän itse aina ennemminkin neuvoa ja kertoa, Vaappo pohtii.

Vaappo toistaakin ehkä tietämättään yritysmaailmasta tuttuja valmentavan johtamisen periaatteita. Kaverillinen asenne vie pitkälle, kunhan tietyistä periaatteista pidetään aina kiinni. Vaapon mukaan ylempien sotilasarvojen tervehtiminen ja puhuttelu on rentouden ohella aina kohteliasta ja asianmukaista.

– Jos hommat hoidetaan kunnolla, en tajua miksi pitäisi olla tahallaan ikävä. Kyllä minä haluan tuntea kaikki henkilökohtaisesti ja haluan että minulle voi tulla puhumaan ihan matalalla kynnyksellä. Iltavapailla voidaan käydä minusta rennompaakin keskustelua miehistön ja alikersanttien välillä.

Aukki oli valinta

Vaappo haki aliupseerikurssille omasta tahdostaan. Hän halusi oppia lisää johtajuudesta sekä haastaa itseään. Valinta oli luonnollinen, ja sopi hyvin elämänvaiheeseen.

– Kun tulin inttiin, halusin nimenomaan alikersantiksi. Alikkina pääsen toimimaan enemmän ihmisten kanssa kuin esimerkiksi kokelaana. Oli hienoa saada ottaa vastaan uusia alokkaita ja auttaa heidät alkuun, Vaappo kuvailee.

Johtamisopit olivat osittain tuttuja jo siviilistä, mutta esimerkiksi voimankäyttö ja sotilastaidot olivat Vaapolle uusia asioita. Aliupseerikurssi olikin ikimuistoinen tiivistymä kaikesta opitusta. 

– Aukkiin lähtöä en ole katunut hetkeäkään. Siellä oli välillä tosi rankkaa, mutta älyttömän hyvä ryhmähenki auttoi puskemaan kaikesta läpi. Mieleenpainuvinta oli kaikki reissut kun pääsimme saaren ulkopuolelle harjoituksiin.

Vaappo on ihmisläheinen, tiimipelaaja ja lähestyttävä johtaja – siis tietynlainen aliupseerin prototyyppi. Hän haluaa tuoda toiminnallaan parempaa ryhmähenkeä ja reilua johtajuutta.