Alikersantti johtaa esimerkkiä näyttämällä
Kirjoittaja korjaa mielellään, jos korjauttajallakin on varustus kunnossa.
Intin ensimmäisten viikkojen aikana lähes kaikkien alokkaiden tulee oppia asioita nopeammin, kuin koskaan ennen. Sotilaan käytös ja rutiini ovat heille lähes täysin uutta. Heille tulee jokaisena päivänä uutta koulutusta ja jokaisena päivänä heiltä vaadittu taso nousee. Suurimman osan ajasta heidän opastajinaan, kouluttajinaan, ja esimerkkeinään ovat aiemman saapumiserän varusmiesjohtajat.
Alokaskaudella alikersantit ylläpitävät sotilaskuria omissa tuvissaan, yksikön käytävillä, koulutusten ja ruokailujen aikana, ja jopa vapaa-ajalla. He huolehtivat myös siitä, että käskyä niskoittelevat tai muistutuksia unohtavat alokkaat saavat siitä palautetta. Mutta vaikka he kertovat, miten sotilaan pitäisi käyttäytyä, kaikki heistä eivät aina muista näyttää sitä.
– Noniin, paita härvää, tupaan korjaamaan! Näin käski käytävällä oleville alokkaille alikersantti, jonka paita oli ilmeisesti jäänyt tuvan kaappiin. Käytävällä oli myös toisia johtajia, eikä kaikilla heillä ollut paita housuissa, kuten sen pitäisi olla.
Alikersantilla oli oikeus ja velvollisuus korjauttaa alaisiaan heidän varustuksesta ja käytöksestä, mutta vaikka hän oli muistanut kertoa alokkaille, miten toimia, häneltä oli kuitenkin unohtunut johtajan toinen velvollisuus: esimerkin antaminen. Käsky korjata paita olisi mennyt perille paljon helpommin, jos käskyn antaja olisi vaatinut itseltään samanlaista säännönmukaista käytöstä kuin alaisiltaan.
– Ette istu jäkillä, kun teette asesipaa. Jäkkejä ette tuu löytämään metsästä, huomautti toinen alikersantti yhteisen asehuoltohetken aikana.
Kyseinen alikersantti itse huolsi rynnäkkökivääriään takapuoli kiinni omassa jakkarassa. Tässä tapauksessa käsky tuli jopa yllätyksenä, sillä jotkut alokkaat olivat ymmärtäneet alikersanttien istuvan jakkaroilla merkiksi siitä, että he saivat myös tehdä niin.
Kun johtajan vaatimustaso alaisilleen on eri, mitä hän vaatii itseltään, alaiset suhtautuvat negatiivisemmin johtajaan ja hänen käskyihinsä. Käskyt ja vaatimukset tuntuvat turhilta, sillä niillä ei tunnu olevan merkitystä.
– Miksi minun pitää tehdä tämä, jos hän ei itse tee sitä? on ajatus, joka ilmestyy helposti näissä tilanteissa, ja siitä voi olla vaikea päästä eroon.
Tämä ei tarkoita tietenkään sitä, että johtajalta pitäisi vaatia kaikkea, mitä vaaditaan hänen alaiseltaan. Johtajilla ja sotilasarvoilla ei olisi mitään merkitystä, jos kaikki tekisivät samaa, eikä keneltäkään vaadittaisi erilaisia asioita. Mutta johtajien pitäisi osata käyttäytyä yhtä sotilaallisesti, ja jopa enemmänkin kuin hänen alaisensa, ja pitäisi huolehtia siitä, etteivät vaan kouluta sanoilla, vaan myös näyttämällä esimerkkiä.
Johtajat, huolehtikaa siis omasta varustuksesta ennen kuin annatte alokkaille palautetta heidän varustuksestaan. Korjautuksia noudatetaan paremmin, kun korjauttajalta itse ei löydy korjattavaa.
