Aku Louhimiehen uutuussarjan kuvaukset aloitettiin Santahaminassa
Suomen suurimmaksi toimintasarjaksi luonnehditun Konfliktin kuvaukset aloitettiin Santahaminan metsäisessä ympäristössä.
Huhtikuussa julkisuuteen tulleen Aku Louhimiehen ohjaaman ja käsikirjoittaman uutuussarjan Konfliktin kuvaukset on aloitettu Helsingin Santahaminassa Kaartin jääkärirykmentin alueella.
Nykyaikaan sijoittuvassa kuusiosaisessa fiktiivisessä toimintadraamassa pieneen suomalaiseen rannikkokaupunkiin kohdistuu juhannuksen aikoihin hyökkäys tuntemattoman tahon toimesta. Suomi on sotilaallisen miehityksen alaisena, ja sarjassa tilannetta seurataan palveluksen loppupuolella olevien varusmiesten näkökulmasta.
Sarjan pääosia näyttelevät muun muassa kansainvälisestikin tunnettu Peter Franzen, kotimaisten tuotantojen konkari Pirkka-Pekka Petelius sekä nuorempaan kastiin kuuluvat Akseli Kouki ja Julia Korpinen.
Peter Franzen nähdään yhdessä sarjan päärooleista. Kuva: Eero Tammivuori
Aihepiirin ajankohtaisuus puhuttaa
Suuri osa sarjan näyttelijäkaartista on tehnyt aiemminkin yhteistyötä Louhimiehen kanssa. Sotaan liittyvät teemat näkyvät vahvasti hänen töissään, joista kenties merkittävin on vuoden 2017 versio Tuntemattomasta sotilaasta.
Konflikti-sarjaa on suunniteltu jo vuodesta 2019 asti, mutta Ukrainan sodan vuoksi sen merkitys on paljon suurempi kuin neljä vuotta sitten oltaisiin voitu kuvitellakaan.
Vaikka Suomessa on tehty vuosien varrella paljon sota-aiheisia sarjoja ja elokuvia, useimmat ovat käsitelleet menneisyyden tapahtumia eivätkä niinkään nykyaikaa. Tässä Konflikti erottautuu joukosta, ja jännitteet saapuvat Suomeen siinä ajassa, jossa elämme.
Korpinen ja Kouki esittävät sarjassa upseerikokelaita. Koukille sotilaan näytteleminen on tuttua jo Tuntemattomasta sotilaasta, vaikka hänen roolinsa sotamies Salona olikin varsin pieni.
Korpiselle sen sijaan kokelaan esittäminen on täysin uudenlainen haaste, sillä hän ei ole suorittanut varusmiespalvelusta, ja täten sotilaan perustaidot on täytynyt opetella uskottavuuden vuoksi.
– Tässä ensimmäisten viikkojen aikana on ollut paljon aseenkäsittelyä ja asentojen opettelua ihan Puolustusvoimien kouluttajien toimesta, hän kertoo.
– Tuotannossa pyritään pitämään jatkuvasti sellainen fiilis, että oltaisiin oikeasti takaisin armeijassa, lisää Kouki.
Kaksikolle sarja on muodostunut erityisen tärkeäksi juuri sen takia, ettei fiktiivinen skenaario tunnu Euroopan turvallisuustilanteen vuoksi enää niin kaukaiselta.
– Kyllähän tämä pistää näyttelijänäkin mietityttämään, että millaista se sitten oikeasti olisi, jos Suomessa syntyisi tämänkaltainen tilanne, jota me kuitenkin vain esitämme, pohtii Kouki.
Akseli Kouki ja Julia Korpinen tunnetaan Syke -ja Salatut elämät sarjoista. Kuva: Eero Tammivuori
Puolustusvoimat vaikuttaa vahvasti taustatukena
Koska kyseessä on Suomen mittakaavassa erittäin suuri tuotanto, joka vaatii aihepiirin vuoksi uskottavan miljöön, on Puolustusvoimat vahvasti mukana yhteistyökumppanina.
Suurin osa sarjan kuvauksista suoritetaan sotilasalueilla, joista Santahamina on ensimmäinen. Pääesikunnan viestintäosaston osastoupseeri kapteeni Harry Lagerströmin mukaan kuvauksia tullaan suorittamaan myös muissa joukko-osastoissa, kuten Vekaranjärven sekä Dragsvikin varuskuntien ympäristöissä.
Lagerströmin rooli on äärimmäisen tärkeä yhteistyön sujuvuuden kannalta. Hän on esimerkiksi apuna kuvauspaikkojen järjestämisessä sekä vastuussa Puolustusvoimien materiaalin käytöstä kuvauksissa.
– Kaikki on mietitty hyvin tarkkaan myös meidän osalta, että missä ja milloin voidaan kuvauksia järjestää ja mitä kaikkea kalustoa saadaan paikan päälle.
– Prosessi on ollut pitkä ja sen suunnittelu on aloitettu jo muutama vuosi sitten, vaikka varsinaiset kuvaukset alkoivatkin vasta nyt, hän selittää.
MTV:n ja C Moren suursarjan on määrä valmistua ensi vuoden loppuun mennessä, ja kuvaukset pyritään saamaan valmiiksi tänä syksynä.