Hyppää sisältöön
Osiot
Valikko

Ruotuväki

Kuvassa Elisa Gebhard

Aikamme sukupolvikokemukset

Asepalvelus koskee suomalaista nuorisoa erityisellä tavalla. Valtion nuorisoneuvoston puheenjohtaja Elisa Gebhard laajentaisi ja kehittäisi kutsuntoja, jotta niiden avulla voitaisiin saada tietoa nuorten tilasta.

Nuoruus on tienhaarojen aikaa. Suuntaansa etsivillä, aikuisuuteen matkalla olevilla ihmisillä on edessään ratkaisevia valintoja: mille uralle lähteä hakeutumaan, millaisten ihmisten kanssa olla, miten kuluttaa aikaa, miten suhtautua elämään. 

Elisa Gebhard, 28, tietää omakohtaisesti, että varttuminen ei kaikilla ole kivutonta.

– Lapsuuteni ei ollut ehkä kaikista helpointa aikaa. Isäni kuoli, kun olin yksitoista vuotta. Niinä aikoina oli tosi vaikeaa olla oma itsensä: olin ujo ja minulla oli huono itsetunto, Gebhard kertoo. 

Sitten hän teki valinnan, joka vaikutti ratkaisevasti hänen suuntaansa.

– Päätin jo aika nuorena, että en jätä mitään tekemättä sen takia, että minua pelottaisi tai miettisin, olenko tarpeeksi hyvä. Päätin, että en anna näiden asioiden häiritä.

Päätös on vienyt hänet pitkälle.

Palo, kyky ja velvollisuus

Gebhard viettää parhaillaan kesälomaa ja irtautuu arkikiireistä. Työntäyteisiä päiviä on sekä takana että edessä päin. Juuri nyt on kuitenkin aikaa mökkeillä maaseudulla ja nauttia koti-Helsingin kesästä. Vapaa-aikansa Gebhard viettää yksinkertaisista mutta tärkeistä asioista, kuten puolison ja ystävien seurasta, luonnosta, vapaamuotoisesta liikkumisesta ja kulttuurista nautiskellen.

– Kävelen tai liikun aika usein, kun minulla on vapaata aikaa. En oikeastaan harrasta mitään erityistä politiikan ohella, nautin vain ympäristöstä.

Politiikka ja vaikuttaminen ovatkin suuri osa Elisa Gebhardin elämää. Hän toimii Allianssi ry:n puheenjohtajana, Valtion nuorisoneuvoston puheenjohtajana sekä syksystä lähtien myös Helsingin kaupunginvaltuutettuna ja kaupunginhallituksen jäsenenä.

Allianssi on kattojärjestö suomalaiselle nuorisotyölle ja nuorisojärjestöille.

– Kokoamme nuorisoalan toimijat yhteen, ja siksi olemme esimerkiksi nuorten hyvinvointia koskevissa kysymyksissä maan paras asiantuntija, jos nyt kehtaa hieman kehuskella, tyytyväinen puheenjohtaja sanoo. 

Valtion nuorisoneuvosto puolestaan on nuoria koskeviin asioihin ja päätöksentekoon kantaa ottava, valtioneuvoston asettama asiantuntijaelin. Neuvosto tuottaa yhteistyössä eri tahojen kanssa tietoja nuoria koskettavista asioista. Tästä esimerkkinä ovat vuosittaiset nuorten arvoja ja asenteita mittaavat Nuorisobarometrit.

Järjestötoimintaa Gebhard on tehnyt lukioajoista lähtien: kokemusta hänellä on nykyisten luottamustointen lisäksi myös SETA ry:n nuorisotoimikunnan puheenjohtajan tehtävistä sekä Demariopiskelijoissa ja opiskelijapolitiikassa toimimisesta.

Hän luonnehtii itseään maailmanparantajahenkiseksi, vaikka toteaa, että se saattaa kuulostaa kliseiseltä.

– Olen nuoresta asti tiennyt, että haluan muuttaa maailmaa parempaan suuntaan. Minulla on paloa ja kykyä vaikuttamiseen ja siksi myös velvollisuus siihen, Gebhard sanoo.

Nykyisiin luottamustoimiinsa Gebhard on päätynyt olemalla lukioajoista asti aktiivinen järjestötoiminnassa. Allianssi ry tuo yhteen suomalaiset nuorisojärjestöt ja nuorisotyön toimijat. 

Suuria odotuksia, loputtomasti vaihtoehtoja 

Gebhard huomasi aikoinaan, millaiset asiat nykymaailman nuoria yhdistävät, ja se sai hänet kiinnostumaan juuri nuorten ihmisten asioiden ajamisesta.

– Nuorilla on tiettyjä sukupolvikokemuksia, jotka yhdistävät. Kansainvälisyys on tutkitusti normaalia nuorille, se selviää vaikkapa Nuorisobarometreistä, kuten myös se, että nuoret ovat kiinnostuneita ilmastoasioista. Eletään maailmassa, jossa on paljon tai jopa näennäisen rajattomasti valinnan mahdollisuuksia, Gebhard luettelee.

Valitettavasti myös vaikeat asiat yhdistävät. Kun Gebhard lukioikäisenä kiinnostui vaikuttamisesta ja politiikasta, hän havahtui paljolti ongelmiin ympärillä.

– Jo ennen koronaa oli ihan liikaa syrjäytyneitä suomalaisnuoria, liikaa mielenterveysongelmia ja sellaisia, jotka hakevat opiskelemaan monta kertaa ja viettävät vastentahtoisia välivuosia ja niin edelleen, hän listaa.

Gebhard uskoo syiden ongelmiin löytyvän hyvinvointiyhteiskunnan turvaverkkojen toimimattomuudesta ja nuoriin kohdistuvista suurista paineista.

– Puhutaan kestävyysvajeesta ja siitä, että nuorten pitäisi mennä opiskelemaan ja valmistua sieltä äkkiä työelämään, hankkia lapsia ja kaikkea tällaista. Oman polun pitäisi löytyä jo tosi nuorena. Samalla monet ihan arkiset jutut on tosi vaikeita: esimerkiksi se, miten löytää Helsingistä asunto, jossa on varaa asua. Vaihtoehtoja on paljon, mutta kilpailu on silti kovaa, Gebhard summaa.

– Nuoria ei pidä nähdä taloudellisena resurssina, joka kannattelee tätä yhteiskuntaa. Pitää olla oikeudenmukaisuutta: nuorilla on oltava samanlaiset mahdollisuudet toteuttaa itseään kuin aiemmilla sukupolvilla. Hyvinvointiyhteiskunta, jossa kenellä tahansa on mahdollisuus tulla miksi tahansa, ei toimi samalla tavalla nykynuorilla.

Moninainen sukupolvi

Nuorten asioissa on parannettavaa, mutta kuinka hyvin vaikutusvaltaisessa asemassa istuvat kykenevät samaistumaan nykynuoriin?

– Kukaan muu kuin nuoret itse eivät mielestäni tiedä, miltä tuntuu olla nuori tänään, ja sen takia olen vähän huolissani nuorten osallisuudesta yhteiskunnallisessa päätöksenteossa. Nuorten päätöksentekijöiden määrä suhteessa ikäluokan kokoon on liian pieni. Se nähtiin kuntavaaleissakin, kun nuorten kuntavaaliehdokkaiden määrä väheni.

Gebhard toivoo, että nuoret osallistuisivat puoluepolitiikkaan enemmän, mutta ymmärtää, että kaikki eivät koe perinteisiä vaikuttamisen kanavia omakseen.

Hän haluaa myös painottaa, että nuoret ovat kaikkea muuta kuin yhtenäinen ihmisjoukko, eikä yksittäisten nuorten kommenteilla voida tehdä yleistystä koko nuorisosta.

Se, että nuorilla on yhtäältä paljon yhdistäviä arvoja, mutta toisaalta monenlaisia ongelmia ja vain vähän poliittisen vaikuttamisen mahdollisuuksia, sytytti palon, joka ohjaa Gebhardin toimintaa edelleen.

– Olen aina ajatellut niin, että valtaa ei kenellekään anneta, vaan se pitää ottaa.

Kutsunnat ikäluokkien läpileikkauksena

Maanpuolustus koskettaa suomalaisnuoria aivan erityisellä tavalla muiden maiden nuoriin verrattuna. Edelleen suurin osa miesikäluokasta käy asepalveluksen, ja nuoria naisia hakeutuu vapaaehtoisena enenevissä määrin.

Kun maanpuolustus ja asevelvollisuuden suorittaminen on merkittävä osa niin monen suomalaisen nuoruutta, mitä siitä ajattelee nuorten asioista hyvin perillä oleva Gebhard?

– Yksiselitteisesti täytyy todeta, että nykyjärjestelmä syrjii miehiä. Se on iso tasa-arvo-ongelma meidän yhteiskunnassamme. Sitä pitäisi muuttaa niin, että siinä ei olisi sukupuoleen perustuvaa syrjivää elementtiä, hän lausuu.

Gebhard ei lähde ottamaan yksityiskohtaisemmin kantaa siihen, mikä kokonaisvaltaisesti olisi osuvampi ratkaisu asevelvollisuuden järjestämiseen, mutta kannattaa kutsuntojen laajentamista koko ikäluokalle.

– Ajattelen, että kutsuntoihin sisältyy paljon mahdollisuuksia. Ne ovat kuitenkin mahdollisuus kohdata koko ikäluokka: miten meillä menee?

Gebhard pitää tärkeänä pohtia sitä, miten kutsuntoja voisi kehittää siihen suuntaan, jotta ne tukisivat enemmän nuorten hyvinvointia – ovathan kutsunnat ainutkertaisia tilaisuuksia, joissa tarkastellaan kokonaisten sukupolvien tilaa.

– Kun ihminen tulee tiettyyn ikään, yhteiskunta sanoo sille, että pärjäile. Kukaan ei välttämättä tule katsomaan, miten menee. Kaikki sellaiset toimijat, jotka toimivat nuorten kanssa, kantavat aika isoa vastuuta nuorten hyvinvoinnista. Tämä koskee siis myös Puolustusvoimia.

Gebhard peräänkuuluttaa Puolustusvoimilta enemmän huomion kiinnittämistä nuorten henkiseen hyvinvointiin – mielenterveysongelmat ovat kuitenkin yleisin syy asepalveluksen keskeyttämiseen.

– Tässä näkyy, että meidän nuoret eivät voi henkisesti hyvin, ja siihen pitäisi kiinnittää enemmän huomiota.

Elisa Gebhard haluaa pitää jalkansa maassa, vaikka kuinka pitkälle politiikan syövereihin ajautuisikin. 

Maanpuolustusta on monenlaista

Kaiken kaikkiaan Gebhard ajattelee, että maanpuolustus Suomessa on laajasti tunnustettu asia, jonka eteen jokainen tarvittaessa osallistuu omalla erityisellä panoksellaan.

– Maanpuolustus ei ole pelkästään sotilaallista. Kyse on myös siitä, onko meidän yhteiskuntamme eheä ja onko meillä paljon muunlaisia turvallisuusuhkia. Kokonaisturvallisuuden käsite on hirveän hyvä ja tärkeä, siitä soisi puhuttavan enemmänkin.

Gebhard toivoo, että kokonaisturvallisuuden kautta avulla ajateltaisiin enemmän, mitä kullakin on annettavaa maanpuolustukselle.

– Varmasti jokaisella meistä on annettavaa. Kukaan ei ole kaikkea osaava kone. Erilaisuudet on tärkeää nähdä mahdollisuutena, hän painottaa.

Kun mietitään vaihtoehtoja nykyiselle, kaikkia miehiä koskevalle asepalvelukselle, on tärkeää kuulla nuoria, Gebhard sanoo – heitähän asia kuitenkin niin koskee.

– On turha ihmetellä, mitä maanpuolustustahdolle tapahtuu, jos systeemiä ei koeta omakseen.
Varusmiespalveluksen hän näkee mahdollisuutena omien taitojen ja vahvuuksien kehittämiseen ja parhaimmillaan oman jutun löytämiseen.

– Olisi parempi, että yhä useampi saisi intistä hyvän kokemuksen ja saisi esimerkiksi vahvistettua itsetuntoaan tai mielenterveystaitojaan. Se edellyttää tietynlaista ilmapiiriä: kaikki pitää hyväksyä sellaisena, kuin he ovat.

Ei elämä ole suoritus

Ensimmäinen Elisa Gebhardille nuoruudesta mieleen tuleva tunne on jännitys.

– Se oli parasta. Voi tapahtua mitä vaan, oli kysymys sitten yhdestä illasta tai koko elämästä.
Jännitykseen liittyy myös epävarmuutta, pelottavia käännekohtia ja "tuleeko minusta mitään" -ajatuksia. Niihin auttaa itsensä tunteminen ja ominaisuuksiensa hyväksyminen, Gebhard uskoo.

– On inhimillistä, että aina ei luota itseensä. Sen hyväksyminen kannattaa. Kun hyväksyn, että minulla on heikkouksia ja minä en ole täydellinen, se auttaa pääsemään yli jännityksestä ja pelosta.
Hän ei kuitenkaan halua käskeä nuoria itsensä etsiskelijöitä ryhdistäytymään, vaan painottaa armollisuuden tärkeyttä jokaiselle.

– Olkaa nyt hyvät ihmiset armollisia itsellenne. Nyt, jos koskaan, on ok olla vähän hukassa. Kyllä elämässä ehtii myöhemmin vakiintumaan ja löytämään paikkansa.

Elisa Gebhard haluaa katsoa ihmistä, ei hänen suorituksiaan maailman monilla mittareilla.

– Kukaan ihminen ei ole yhtä kuin kouluarvosanansa tai opiskelupaikkansa, jonka saa tai ei saa. Kukaan ei ole yhtä kuin suorituksensa elämässä: elämä ei ole mikään suoritus. Ulkoiset suoritukset ovat usein ihmisen tylsin ominaisuus. Me ollaan niin paljon enemmän.