Reportaasi: Aika velikultia

Komentoteltan lieve nousee ylös, ja sisään kömpii vänrikki Ville. Teltassa makoilee henkilökuntaan kuuluva komppanianpäällikkö, jonka saappaanvarret on kääräisty alas. Ympärillä kyhjöttää muutamia reserviläisaliupseereita, jotka kertovat lyhdyn valossa jääkärikomppanian tilannetta hänelle.

Kun Ville on vaihtanut muutaman sanan päällikön kanssa, hän konttaa ulos. Hetkeksi teltan värisevää valoa karkaa Pohjois-Karjalan pimeään korpeen, ja sitten ulkona on taas mustaa. Ville lähtee kulkemaan kohti omaa telttaansa, jossa hän miehistönsä kanssa majoittuu.

Tämä on Villen, 25, neljäs kertausharjoitus. Hän on kauppatieteiden opiskelija Vaasan yliopistossa. Täällä hän on kuitenkin ensimmäisen jääkärikomppanian komentojoukkueen johtaja. Se ei ole helppoa. Kirjallisia ohjeita tehtävään ei ollut saatavilla edes varusmiesaikana. 

Joukkueeseen kuuluu komentopaikan moninaisista tehtävistä vastaava komentoryhmä, kolme viestiasemaa, sekä erilliset panssarintorjunta-, tulenjohto-, tiedustelu- ja tarkka-ampujaryhmät. Johdettavaa on paljon. Sen lisäksi kokoonpanosta puuttuu tässä harjoituksessa muutama aliupseeri, jotka jakaisivat kuormaa.

– Kertausten aikana olen pystynyt esittämään omia näkemyksiä tehtävän hoidosta paremmin kuin intissä, niin on sujunut vähän jouhevammin, Ville selittää.

Huurteisessa maastossa alamäkeen hetken kuljettuaan Ville saapuu uudelle puolijoukkueteltalle. Siellä, kamiinan iloisen ritinän ympäröimänä, makailee toisia reserviläisiä. Pian selviää, että lähes kaikki ovat palvelleet samaan aikaan samassa paikassa, Kainuun prikaatissa vuonna 2017. Vanhoja tuttuja.

Reserviläisiä on Sotinpuron tuhansien hehtaarien harjoitusalueella enemmänkin, yli 2000. Käynnissä on Maavoimien pääsotaharjoitus Kontio 22, jossa on yhteensä noin 8000 sotilasta. Näin isoa harjoitusta ei järjestetä joka vuosi.

Kertauskutsut ovat kolahtaneet teltassa makaavien miesten postilaatikoihin kesän ja syksyn aikana. Reserviupseerina Ville on sen lisäksi osallistunut valmistavaan harjoitukseen, jossa varauduttiin näiden joukkojen perustamiseen. 

Kertausharjoituksia on lisätty viime ja tänä vuonna paljon. Tänä vuonna kertaajia on jo yli kymmenen tuhatta enemmän kuin vuonna 2021.

Teltassa Ville esittelee oikean kätensä keskisormen ylintä niveltä, joka lerpattaa. Jänne on mennyt katki kun hän on auttanut ex-tyttöystäväänsä muutossa. Lääkäriin hän ei mennyt, sillä ei halunnut jättää kertausharjoitusta välistä.

– Pitkä parisuhde päättyi juuri ennen lähtöä, hän toteaa ykskantaan ja alkaa sitten virittää lyhtyä pimeän teltan kattoon.

Telttalyhtyä kiinnitetään teltan kattoon. Kuva: Tomi Edwards

Elämää juoksuhaudoissa

Puhe kimpoilee teltassa yksityisestä yleiseen. Aiheet poukkoilevat Suomen sisällissodasta Putiniin ja Xi Jinpingistä parisuhdekuvioihin. Yhtäkkiä katsotaan puhelimelta Kummelin Elämää juoksuhaudoissa -sketsejä.

Telttaan tulee ja sieltä lähtee ihmisiä. Kukin tekee mitäkin, osa käy tarkastamassa tavaroitaan, osa tyhjentämässä rakkoaan. Päällimmäisiä vaatekertoja kuoritaan lämmössä. Osa lepää telttapatjalla ja iskee tarinaa.

Miehiä ei ole montaa, sillä tulenjohtajat ja tarkka-ampujat ovat tehtävällä. Se tuottaa päänvaivaa alikersantti Tuomakselle, joka yrittää tehdä kipinävuorolistaa yölle. Taistelijoita ei ole riittää edes siihen, saati sitten viestiaseman ympärivuorokautiseen päivystykseen. Lopulta päädytään ratkaisuun, jossa toimittaja ja kuvaaja saavat myös muutaman tunnin yövuorot.

Tuomas on mennyt Kainuussa käydyn varusmiespalveluksen jälkeen opiskelemaan Venäjän kieltä Itä-Suomen yliopistoon, ja ottanut myös joitakin kursseja Maanpuolustuskorkeakoulusta. Kerran hän on käynyt vapaaehtoisessa kertausharjoituksessa, kuten Villekin, mutta sen aktiivisempi reserviläinen hän ei ole.

Tuomas on viestiryhmän johtaja. Hän ei näe tehtävällä ja siviilielämällä suurempaa yhteyttä.

– Tai voisihan siitä olla hyötyä, jos saisi kaapattua jonkun viestisignaalin, ja vihollinen sattuisikin puhumaan venäjää, hän lausahtaa ja naputtaa kynällä polveaan.

Pohjois-Karjalasta on löytynyt telttapaikka. Kuva: Tomi Edwards

Totaalinen sotaharjoitus

Teltan laidalla muhkuraisella maavaatteella on maannut myös mies, joka ei varsinaisesti ole osa tätä joukkoa, vaikka reserviläinen onkin. Hän on neljäkymmentävuotias historian ja yhteiskuntaopin lehtori Kyösti. Maastopuvun päälle vedettyään hän on yliluutnantti, ja tässä harjoituksessa pääkouluttaja-erotuomarina.

Sotaharjoituksissa erotuomarit valvovat esimerkiksi taistelemisen aikatauluja. Kyöstin tehtävä on saada kokonaiskäsitys käydyistä taisteluista. Koska tässä teltassa on ollut tilaa, hän on majoittunut harjoituksen ajaksi nuorempiensa sekaan.

Omien laskujensa mukaan Kyöstillä on takana jo 415 aamua vihreissä. Varusmiespalveluksesta on kaksikymmentä vuotta.

– Pikkuhiljaa tuntuu, että alanko olemaan liian vanha. Aluksi sitä oli ihan vänrikin nappula kun tuli kertauksiin, mutta nyt on huomannut, että on niitä vänrikin nappuloita muitakin.

Hän kertoo, että ennen kertausharjoituksia tunteet ovat usein vaihtelevia. Harjoituksiin osallistuminen vaatii aina järjestelyä ja niiden ikävät puolet muistuvat usein edellisinä viikkoina aamuisin mieleen. Maastopuku kirvoittaa mieleen muistoja vuosikymmenten ajalta.

Opettajan ammatti hankaloittaa viikon pituiseen harjoitukseen osallistumista, sillä oppilaita ei voi jättää noin vain. Silti Kyösti ei ole halunnut järjestää itseään poissaolevaksi tästä pakollisesta harjoituksesta.

– Meillä on Suomessa paljon oikeuksia, ja vain yksi velvollisuus perustuslaissa, maan puolustaminen. En näe vaihtoehtoa tänne tulemiselle, hän miettii.

Hämärässä Kyösti pohtii kotona odottavaa vaimoa ja kolmea lasta. Sotaharjoitus koskee koko perhettä.

– Kyllä vaimo pärjää, mutta lapsille se on rankkaa, kun iskä lähtee.

Joku sammuttaa kamiinan hehkua säestäneen otsalampun, ja teltta tummuu niin, ettei toisten kasvoja näe. 

Pohjanmaan poikia

Kun ilta kääntyy yöksi, on vielä haettava puita ja käytävä tankkaamassa telakuorma-autot. 

Jääkäri Sami kiskoo naamioverkon ajopelinsä päältä ja hyppää sisään. Telakuorma-auton kyyti on pomppuinen pitkin metsään tehtyä uraa. 

– On kielletty kaatamasta metsää, mutta kyllä näillä aika paksunkin puun päältä pystyy ajamaan. Hetken se keula vaan nousee ja sitten rysähtää, hän kertoo ratissa hytkyen.

Sami on Lapualta. Suurin osa muistakin joukkueen sotilaista on lähtöisin Pohjanmaalta. Kokkolaa, Vaasaa, Lapuaa, myös pienempiä kaupunkeja ja kyliä. Sen kuulee miesten puheen nuotista.

Telttamajoittuminen on muita nuoremmalle Samille kenties tutuinta, sillä hän suoritti varusmiespalveluksensa korona-aikana. Silloin kohortteja kierrätettiin eri majoituksissa tartuntojen välttämiseksi. 

Kuskinhommien jälkeen 21-vuotiasta Samia odottavat tänä syksynä alkaneet konetekniikan opinnot Vaasan ammattikorkeakoulussa. Ennen sitä on kuitenkin ohjattava telakuorma-autoa keskenään vanhojen tuttujen muodostamassa sodanajan joukossa.

– Hyvin olen sopeutunut tähän porukkaan. Vähän ärsytti kun kutsu tuli, mutta tänne tultiin silti, hän avaa tuntojaan.

Huoltoaukiolla käy vilske, kun eri komppanioiden ja joukkueiden ajoneuvoja tankataan. Pimeässä vain ajovalot valaisevat toimintaa. Lunki reservin huoltoaliupseeri tankkailee eri ajoneuvoja ja vitsailee moottoripyörälähettien kanssa. Koko ajan keskitytään kuitenkin tekemiseen.

Partoja on siellä, viiksiä täällä. Puidenhakupisteellä kaksi kiroilevaa reserviläisaliupseeria korjaa rikki mennyttä peräkärryä. Kaikesta näkee, että on käynnissä pääsotaharjoitus, jossa eletään mahdollisimman aidonoloisessa tilanteessa.

Kun komentojoukkueen puukuorma saapuu tankatuilla ajoneuvoilla takaisin telttaryhmitykselle, Ville on vastassa suihkusandaalit jaloissaan. Lumella liukastellen hän ottaa sylillisen halkoja ja vie ne teltalle. 

Vaikka Ville on harmissaan miesten vähyydestä ja kutsuu joukkueen johtamista sirkukseksi, Kyösti antaa hänelle tunnustusta.

– Hyvin se johtaminen menee näin sivusta seuranneena. Reagoit nopeasti ja täsmällisesti muuttuneisiin tilanteisiin, Kyösti sanoo.

– Välillä kyllä olisi varusmiesaikana tehnyt mieli sanoa pahasti, Ville vastaa.

– Mutta sehän on suomalainen periaate: Kuulet käskyn, otat sen vastaan jupisten ja purnaten, ja sitten teet sen. Lukekaa vaikka Tuntematon sotilas, Kyösti toteaa.

Muutaman halkokierroksen jälkeen Ville asettuu takaisin lyhtylaatikon ääreen, joka on nyt pöydän virassa. Sen päällä on pahvilautasella paksu pihvi. Ville on paistanut sen kamiinassa tuntolevystään roikottamalla.

– Tuli sillekin jotain käyttöä.

Juuri kun pihvin palanen on menossa suuhun, ovenraosta kurkkaavat kasvot. Henkilökunnan teltan vieressä olevia puita on pienittävä, muuten ne eivät mahdu kamiinaan, kasvot sanovat. Ville laskee haarukan, nousee ylös ja lähtee kirveshommiin.

Kärjen tulikaste

Aamu alkaa vartti oletettua aiemmin.

– Kymmenen kilometrin päässä kärjestä oleva tiedusteluryhmä on tehnyt vihollishavainnon, Ville kertoo matalalla äänellä.

Vaikka komentojoukkue – josta koko parinsadan taistelijan komppanian johtaminen on kiinni – onkin neljän kilometrin päässä kärjestä, on tavarat silti saatava kasaan ripeästi. Huolto on tuonut aamupalan ja lounaan samalla kertaa, ja lounaspusseja työnnellään reppuihin vakavina.

Komentojoukkueellekin on jaettu paukkupatruunoita, mutta päivän todennäköinen puuha on siirtää koko ryhmitys eri paikkaan, pois vihollisen tieltä. Taisteluvarustus laitetaan päälle silti epäsuoran tulen varalta. 

– Hyvä kun tässä ei tarvitse huutaa kenellekään, kaikki tajuavat tehdä myös sellaisia hommia jotka eivät varsinaisesti kuulu itselle. Kukaan ei seiso tumput suorina, Ville kiittelee kiireen keskellä.

Aamun aikana tulee tieto, että komppania on taistelussa vihollisen kanssa. Myöhemmin jostain kaukaa alkaa kuulua pauketta ja kranaatinheittimien etäisiä tussahduksia. Miehet purkavat juuri silloin telttaansa, mutta eivät tunne taisteluadrenaliinin vielä virtaavan suonissaan.

– Tiedän että tämä on larppausta. Jännitys tulisi vasta oikeassa sodassa, alikersantti Tuomas tokaisee ja työntää maakiilat pussiin.

Suuressa harjoituksessa eri joukot pelaavat yhteen. Moottoripyörälähetti käynnistää pyöränsä ja lähtee kysymään komppanian muiden joukkueiden tilannetta.

Sillä välin komentojoukkueella riittää puuhaa. Komentoteltta ja viestiaseman päivystäjien ryhmäteltta on vielä purettava. 

Telakuorma-autot on naamioitu leiripaikalla. Kuva: Tomi Edwards

Irti!

Vihdoin aamupäivällä tapahtuu odotettu. Ville harppoo komppanian johdon luota ja käskee joukkueen irtautumaan eli pakkaamaan kaiken ja poistumaan paikalta. Jokainen etenee määrätietoisesti omiin tehtäviinsä. 

Kun Tuomas purkaa viestiasemaa, hävittäjän julma jyly kuuluu harmaina roikkuvien pilvien yläpuolelta. Taisteluiden äänet kantautuvat nyt jo hieman lähempää, mutta edelleen etäältä. Jossakin konekivääri naputtaa sarjan pakkasilmaan.

Kaikki on saatu pakattua telakuorma-autojen kyytiin ja riu'unkin alue peitettyä. Taistelijat hyppäävät ajoneuvoihin ja rymistelevät kohti uutta ryhmityspaikkaa.

Kun on ajettu tovi, alkaa jälleen armoton pystyttäminen. Ethernet-piuhaa vedetään ensimmäisenä pystyssä olevaan komentotelttaan, ajoneuvoja naamioidaan, telttakalustoa järjestellään. Uuden komentopaikan viestiyhteyksien olisi oltava käytössä puoli tuntia pysähtymisen jälkeen.

Ja ne ovat. Maastokin on nyt parempaa, vähemmän ryteikköistä. Ville ihastelee sitä.

Hänen mukaansa irtautuminen meni kenties paremmin kuin koskaan. Hän luottaa miehiinsä, ja he luottavat häneen.

– Täällä kuskitkin kokoavat telttaa oma-aloitteisesti vaikka ei tarvitsisi, siitä tietää että kyllä tämä onnistuisi oikeassakin tilanteessa, Ville sanoo ja viittelöi Samin suuntaan puolijoukkueteltalle.

Aamulla teltasta tuomaroimaan hävinnyt Kyöstikin saapuu henkilökunnan auton kyydissä teltoille. Hän haluaa löytää Villen, joka huolehti hänen tavaroistaan päivän ajan. Vettä on päästävä keittämään ja lounasta syömään. Tänään on ollut harjoituksen kiivain päivä taisteluiden ja tuomaroinnin osalta.

Kun yhteydet on saatu pelittämään, on aika asettua taloksi uuteen telttakylään. Ei toki liian pitkäksi aikaa, sillä uusi irtautuminen saattaa tulla milloin vain.

Miehet syövät lounasta toisistaan erillään ilmavaaran takia. Ville seisoo teltoista muodostuvan kolmion keskellä ja katselee ympärilleen silminnähden tyytyväisenä. Viimeinkin on rauhallinen hetki.

– Jos sitä ryhtyisi sitten tärkeimpään asiaan. Eli kahvinkeittoon.
 

Reserviläiset eivät esiinny jutussa koko nimillään, sillä nämä ovat heidän sodanajan tehtävänsä. Kuva: Tomi Edwards