Afganistanin interventio – yhteiskunnan vakauttamista vai sotaa terrorismia vastaan?

Suomi osallistui lähes kahdenkymmenen vuoden ajan kansainväliseen interventioon Afganistanissa. Ulkopoliittisen instituutin tuoreen raportin mukaan Afganistanin epäonnistumisissa on paljon opittavaa.

– Jokaisen maan on nyt tehtävä päätös. Olette joko meidän tai terroristien puolella.

Näillä sanoilla Yhdysvaltain presidentti George W. Bush aloitti terrorismin vastaisen sodan syyskuun 11. päivän terroristi-iskujen jälkeen vuonna 2001. Iskujen tekijäksi ilmoittautui terroristiliike al-Qaida ja sen johtaja Osama bin Laden, jota Afganistanin talibanit suojelivat.

Hyökkäys Yhdysvaltoja kohtaan keräsi sympatioita länsimailta, ja Afganistanin maaperälle tehty interventio koettiin oikeutettuna. Suomi oli siinä mukana aina vuoteen 2021 asti, jolloin kansainväliset joukot vetäytyivät maasta. Pian vetäytymisen jälkeen talibanit nousivat uudelleen valtaan.

Ulkopoliittisen instituutin tuore Suomi Afganistanissa -raportti analysoi Afganistanin epäonnistunutta vakauttamis- ja jälleenrakennusprosessia. Tutkimusta tehneen Tyyne Karjalaisen mukaan interventio meni pieleen monella tasolla. 

– Kansainvälinen interventio muutti paikallisia valtarakenteita, loi riippuvuussuhteita kuten kansainvälisestä tuesta riippuvaisen armeijan ja epäonnistui legitiimin keskushallinnon luomisessa. Nämä ongelmat edistivät Talibanin valtaannousua, Karjalainen sanoo.

Länsimaat vailla strategiaa

Mitä kansainvälisten joukkojen olisi pitänyt tehdä paremmin? Tutkimusta johtaneen Katariina Mustasillan mukaan interventiosta jäi paljon opittavaa.

– Kansainvälisellä tasolla on kiinnitettävä huomio toimijoiden strategiseen yhtenäisyyteen sekä paikallisen omistajuuden merkitykseen ja haasteellisuuteen, Mustasilta sanoo.

Raportti kuvailee strategisen yhtenäisyyden tarkoittavan valtioiden yhteistä ja pitkäjänteistä strategiaa, jollaista Afganistanin interventiossa ei ollut. Yhtenäisen strategian sijaan eri maiden toimintaa ja rahankäyttöä ohjasivat pikemminkin omat kansalliset intressit ja poliittiset tavoitteet sekä paine polttaa rahaa rahoituksen jatkon varmistamiseksi. 

Paikallisella omistajuudella tarkoitetaan Afganistanin väliaikaishallinnon vastuuta vakauttamis- ja jälleenrakennusprosessissa. Raportin mukaan julkisuudessa painotettu paikallinen omistajuus toteutui osallistumisena ja vastuuna toimeenpanemisesta, eikä niinkään päätäntävaltana tai todellisena kontrollina. 

– Afganistanissa paikallinen omistus toteutui lähinnä pienen eliitin toimeenpanovastuuna ja hyötynä interventiosta. Tämän hyvää tarkoittavan konseptin kanssa on tulevaisuudessa oltava tarkempi, Mustasilta linjaa.

Suomenkin Afganistan-tuntemus heikkoa

Afganistanissa sotilaalliseen kriisinhallintaan osallistui yhteensä miltei 2500 suomalaista sotilasta. Suomi osallistui niin YK:n ja Naton International Security Assistance Force -operaatioon kuin sitä seuranneeseen paikallista omistajuutta korostavaan Resolute Support -operaatioon. 

Suomi kohdensi Afganistaniin noin 398 miljoonaa euroa kehitysyhteistyörahoitusta ja humanitaarista apua. Siviilikriisinhallinnan asiantuntijoita Suomi lähetti Afganistaniin noin 140, joista valtaosa työskenteli EU:n poliisioperaatiossa. 

Mittavat panostukset valuivat hukkaan Talibanin saavutettua uudelleen valta-aseman Afganistanissa. Raportin mukaan Suomellekin jäi interventiosta parantamisen varaa.

– Suomen kohdalla tunnistamme opittavaa esimerkiksi kontekstianalyysin tärkeydestä, jotta ympäristö oikeasti tunnetaan. Sen lisäksi täytyy kiinnittää huomiota henkilöstöresurssien riittävyyteen, jotta voidaan tehdä vaikuttavampaa työtä, Mustasilta kuvaa.

Raportin mukaan paremmalla kontekstianalyysillä olisi voitu tunnistaa afganistanilainen yhteiskunta ja sen tarpeet paremmin. Kansainvälisten joukkojen heikolla tasolla ollut Afganistan-tuntemus johti muun muassa huonosti istuvan valtiomallin priorisoimiseen sekä talibanien vaikutusvallan aliarvioimiseen.

Raportti kuvaa Suomen toimien vaikuttavuutta heikoksi, koska se näkee Suomen olleen interventioissa mukana ennen kaikkea lähentyäkseen kumppanimaitaan, eikä niinkään vastaamaan Afganistanin yhteiskunnan tarpeisiin.  

Sinne ja takaisin

Interventio loppui kuten se alkoikin. Ilman sen kummempia exit-suunnitelmia kansainväliset joukot vetäytyivät Yhdysvaltain johdolla. Suomen ja monen muun maan julkilausuttuihin tavoitteisiin ei päästy.

– Saiko Suomi sen mitä lähdimme Afganistanista tavoittelemaan? Julkisesti asetettuja tavoitteita vasten ei. Afganistan ei vapautunut, eikä toimintamme edes vastannut tähän tavoitteeseen. Emmehän esimerkiksi seuranneet aktiivisesti ja systemaattisesti Afganistanin tilanteen kehittymistä, Karjalainen kiteyttää.

Sen sijaan raportin mukaan kansainvälisen intervention haasteellisuutta kuvaa hyvin se, että Joe Bidenin hallinto esitti Yhdysvaltojen päässeen tavoitteisiinsa Afganistanin suhteen. 

Yhdysvallat ei nimittäin ollut samalla tavalla mukana Afganistanin kansakunnan rakentamistehtävissä, vaan kitkemässä kansainvälistä terrorismia ja tämän tukea Afganistanista käsin.

Suomen julkisesti asettamat tavoitteet Afganistanin vakauttamisesta ja jälleenrakentamisesta erosivat siis huomattavasti Yhdysvaltain linjasta.