"Aamut ovat vähän haasteellisia – mutta paaston aikana minulla on normaalia parempi fiilis"
Kaartinjääkäri Safi Khan noudattaa Ramadania. Hän ruokailee vain auringonlaskun ja -nousun välisenä aikana.
Ramadan on muslimien pyhä kuukausi, joka tänä vuonna alkoi 10. maaliskuuta. Kaartin jääkärirykmentissä palveleva Safi Khan aikoo paastota koko kuukauden ajan. Ramadan päättyy joko 8. tai 9. huhtikuuta. Päättymisajankohta liittyy taivaankappaleiden liikkeisiin.
Ramadaniin kuuluu paasto, jonka aikana on kiellettyä syödä valoisaan aikaan. Khania tämä ei haittaa, vaikka päivän aikana tulee vääjäämättä nälkä. Hän kertoo, että Ramadanin aikana muslimit pyrkivät hengellisyyteen ja hyveellisyyteen. Paastoamalla voidaan osoittaa kiitollisuutta aivan perusasioita kohtaan.
– Paasto on palveluksessa mennyt hyvin. Tosin aamut ovat vähän haasteellisia, kertoo Khan.
Syödäkseen Khan joutuu heräämään varhain – jo ennen yksikön yleistä herätystä puoli kuudelta. Uskonsa mukaisesti hänen pitää ehtiä syödä aamiainen ennen auringon nousua.
19-vuotias Khan on maanpuolustuskorkeakoulun varusmiestoimittaja. Työntekoa paasto ei sinänsä haittaa.
– Olen paastonnut 11-vuotiaasta asti, joten olen siihen tottunut. Aikanaan Ramadanin osuessa kesälle minun piti paastota melkein 20 tuntia päivässä, selittää Khan.
Khan on tyytyväinen järjestelyihin omassa varuskunnassaan. Ruokaa saa kätevästi ja riittävästi. Muonituksen hoitaa Santahaminan varuskunta-alueella Leijona Cateringin varuskuntaravintola Sahara.
Ruoat kootaan kasarmikohtaisesti laatikoihin varuskuntaravintolalla. Sieltä se haetaan kasarmille varusmiesvoimin. Näin kaikkien yksikössä paastoavien ruoat tuodaan samalla ja turhilta matkoilta säästytään. Ruoassa ei Khanin mielestä ole moitittavaa.
– Syön mitä he tarjoavat. Ruoka on ravitsevaa, joten painoni ei ole lähtenyt laskemaan paaston aikana. Jos syö liian raskaasti öisin, voi paino peräti kasvaa, Khan sanoo.
Vapaa-ajallaan Khan pyrkii olemaan aktiivinen esimerkiksi käymällä kuntosalilla. Hän huomauttaa että monet muslimitaustaiset urheilulegendat ovat paastonkin aikana pelanneet huipputasolla. Asiat tulee kuitenkin tehdä järjen kautta. Paastotessa äärirajoja ei pitäisi Khanin mielestä tavoitella.
Paasto henkisenä voimavarana
Ramadan on Khanille erityinen vuodenaika. Hyvä mieli ja olo ovat läsnä läpi kuukauden.
– Olen huomannut, että paaston aikana minulla on normaalia parempi fiilis. Ramadanin päättyessä mietin, että "Voi vitsi, se on ohi". Sen loppuessa on haikea olo.
Hyvä tunnelma auttaa arjen sujuvuudessa ja kannustaa Khania toteuttamaan paaston loppuun asti. Tupalaiset ovat Khanin mukaan olleet suvaitsevaisia ja kannustavaisia.
Khanin kasarmilla on hänen lisäksi muutama muukin muslimivarusmies. He ovat puhuneet paastoamisesta hieman keskenään.
Khan kertoo, että paastoamisesta on asepalvelustapoihin kuuluen myös vitsailtu tupalaisten kesken. Hän ei pahastu siitä. Huumori on aina ollut asiallista, perustuen hyviin tarkoituksiin ja haluun huvittaa.
– Kukaan ei ole tehnyt paastosta sen haastavampaa kuin se todella on, Khan toteaa.
Koulutus jatkuu normaalisti
Khanin palvelustehtävien luonteen vuoksi hänellä ei ole marsseja tai taistelukoulutusta paaston aikana. Hän kuitenkin uskoo, että olisi suoriutunut niistä paastonkin aikana.
Pääesikunnan koulutusosaston kenttärovasti Markus Korpela kertoo että sotilaskoulutus jatkuu paastosta huolimatta varusmiehillä normaalisti. Hän muistuttaa, että paastoavien tulee huolehtia riittävän nesteen saannista etenkin vaativissa harjoituksissa kesähelteillä.
– Puolustusvoimien ateriapalvelut tuottava Leijona Catering on varautunut erilaisia dieettejä varten. Paastoa noudattaville pyritään järjestämään mahdollisuus ruokailla auringonlaskun ja -nousun välisenä aikana, Korpela kertoo.
Paastoa viettävien energiatarpeet Leijona Catering ottaa suunnittelussaan huomioon.
Puolustusvoimat ei kerää tietoa paastoavien määrästä tai kysele varusmiehiltä paastoon osallistumisesta. Varusmiehet itse ilmoittavat erikoisruokavalioistaan, jotta Leijona Catering voi järjestää heille sopivan muonituksen.
– Minun mielestäni on jopa yllättävän hyvät järjestelyt, Khan kertoo.
Kaikilla on yhdenvertaiset mahdollisuudet saada ravintoa myös maastossa toimiessa.
– Koulutusohjelma on kaikille varusmiehille sama, eikä koulutusta keskeytetä paaston vuoksi, toteaa Korpela.
Puolustusvoimien lähtökohtana on se, ettei paastoaminen vaaranna kenenkään terveyttä tai turvallisuutta.