2022 – uusi, vanha vuosi?

Kaukaisuudessa paukahtaa. Minä tahansa muuna vuoden päivänä saattaisin yöllä päivystäessäni hätkähtää ääntä – en kuitenkaan uudenvuoden yönä.

Viikko sitten palvelustoverini kaartinjääkäri Alexander Roininen pohti kulunutta vuotta varusmiespalveluksessa, joten uudenvuoden kunniaksi kirjoitan vuoden 2022 näkymistä.

Jatkaako ensi vuosi edeltäjänsä linjalla?
 

Vuosi 2021 oli koronan sanelema. Yhä uudestaan ja uudestaan ylitsemme pyyhkäisevä aalto johti varusmiesten elämän rajoittamiseen tartuntojen ehkäisemiseksi: kontaktit muihin yksiköihin ja joukkueisiin olivat minimaalisia, kiinnioloajat pitkiä, eristystoimenpiteet tehostettuja ja vapaa-ajan aktiviteetit karsittuja.

Rajoituspäätösten jälkeen lähtee aina käyntiin odotus aallon hellittämisestä. Jokainen toivoo normaaliin paluuta. Tartuntalukujen alkaessa laskeutua aloitetaan suunnittelu porrastetusta ja hallitusta rajoitusten purkamisesta.

Viime vuonna pääsimme jo sille tasolle, että saatiin tehtyä päätös kaikkien rajoitusten poistamisesta. Kaikkien pettymykseksi näimme taas uuden aallon nousun omikron-variantin levitessä Suomeen – ja kaikki rajoitustoimenpiteet palautuivat kerralla takaisin.

Vuoden 2022 alussa tilanne ei näytä hyvältä. Joukko-osaston sisällä ilmenevät tartunnat ja niistä aiheutuvat joukkoaltistumiset vaativat luovia ja muuta arkea kuormittavia järjestelyjä tilanteen hallitsemiseksi. Useat sotilaat ovat karanteenissa ja moni tupa on pyhitetty sairastajille; ylimääräistä tilaa on vähän ja arjen rasitteet, kuten päivystykset ja päivittäiset nakit, on jaettu harvemman joukon kesken.

Kuljemme kriisistä toiseen, mikä väsyttää sekä varusmiehiä että henkilökuntaa. Jokaiselle kerääntyy lisää työtä ja stressiä tulevasta. Minä hetkenä hyvänsä saattaa ilmetä uusi positiivinen tapaus, jonka johdosta juuttuu viikoiksi samaan huoneeseen ja lomat saattavat siirtyä.

– Tällä kirjoitushetkelläkin pelkään lomien peruutusta, koska joukkueessani on todettu koronatartuntoja, Roininen huolehti viikko sitten.

Onneksi hän on parhaillaan kotonaan nauttimassa hyvin ansaituista lomistaan.

Tilanteen nopea muuttuminen kuitenkin tekee vaikeaksi suunnitella omaa elämää – niin palvelusta kuin lomiakin. Myös uutisissa ilmoilla leijunut esitys 5 000 varusmiehen kahden kuukauden työpanoksen asettamisesta virka-apuun koronan vastaista taistelua vastaan luo epävarmuutta tulevasta.

Tutuksi ovat tulleet sanat: tiedän, että on raskasta, mutta yrittäkää vain kestää. Toivon, että Puolustusvoimien upseerit jaksavat asettua myös varusmiesten asemaan päätöksiä tehdessä, mutta on tärkeää itsekin pohtia tilannetta myös heidän kannaltaan. Pidetään mielessä, että olemme kaikki samassa veneessä.

Esikuntien haasteena on tasapainottelu varusmiesten hyvinvoinnin ja koulutustavoitteisiin pääsemisen välillä. Raskaat rajoitukset saavat palveluksen tuntumaan tavallista rankemmalta, mutta uskottavan maanpuolustuksen ylläpitäminen ei juuri salli koulutuksesta tinkimistä. Lisäksi karanteenit aiheuttavat kouluttautumisen eriaikaistumista ja siitä jälkeen jäämistä.

Rehellisesti sanoen kristallipalloni on liian sumuinen, että osaisin saada selkoa ensi vuoden tapahtumista.

On paljon vaikeampaa pysyä optimistisena ja sanoa, että vuonna 2022 kaikki palaa ennalleen, kun samaa ennustettiin viime vuodeltakin.

Laajan rokotekattavuuden piti antaa riittävä laumasuoja koronaviruksen kuriin saamiseksi, mutta poikkeusoloille ei näy vieläkään loppua.

Rokotteet eivät tarjonneet helppoa ja nopeaa ratkaisua ongelmaan, mutta ne ovat auttaneet sairauden voimakkuuden lieventämisessä. Myös viruksen mutatoituminen uusiksi varianteiksi on vähentänyt sairauden vakavuutta. Tunnelin päässä on sittenkin valoa.

Ehkä kuukausien, vuoden tai mahdollisesti vielä pidemmän ajan päästä pääsemme taas näkemään kavereita naapuriyksiköstä, nauttimaan viikonloppuisin lomista ja oleskelemaan iltavapailla sotkussa – siis palaamaan normaaliin.