.jpg/b2984628-6ff4-a612-4adc-83474f0c146a?t=1757412261069)
Russarön linnakesaari lokakuussa vuonna 1975 on pimeä, tuulinen ja märkä. Sellainen kolkko luoto Jumalan selän takana, josta ei oikein muuta löydy kuin Hangon rannikkopatteri. Ja alokas Matti Vanhanen.
Tuosta hytisevästä alokkaasta on tuleva Keskustan puheenjohtaja, puolustusministeri, valtiovarainministeri, tasavaltamme kolmanneksi pitkäikäisin pääministeri, kaksinkertainen presidenttiehdokas ja ties mitä muuta, mutta toistaiseksi nuoren Vanhasen mielessä liikkuu enimmäkseen ulapalta puhaltava hyisen ankea viima.
Vaikka alokaskauden merisää ja kurinpito eivät Vanhasta puhutelleetkaan, alkoi tekemiseen löytyä uusi vire aliupseerikoulussa.
– Motivaationi kasvoi selvästi, kun pääsin itse kouluttajaksi. Ja loppuvaiheesta tykkäsin huomattavasti enemmän.
Jo nuorella iällä syntynyt palo vaikuttaa sekä alokaskaudella Vanhasen kokema simputus johtivat siihen, että hän toimi kersanttina kotiuduttuaan Varusmiesliiton puheenjohtajana kaksi vuotta.
– Silloin yksi pääasioista, jota pidimme esillä oli se, että on palvelusaika ja sitten on vapaa-aika.
Vanhanen kehuu, että liitossa saatiin hänen aikanaan hyvä keskusteluyhteys Pääesikuntaan ja puolustusministeriöön.
– Ja tavattiinpa presidentti [Urho] Kekkonenkin, hän hymähtää.
Erityisen positiivisena asiana Vanhanen pitää nykyajan varusmiespalveluksessa sitä, että simputtamiseen on todella puututtu ja se on pääpiirteittäin saatu kitkettyä pois Puolustusvoimista.
Kun valtioneuvos Vanhanen puhuu, hän asettelee sanansa rauhallisesti ja kiireettömästi. Hän ei lauo sitaatteja kiihkolla edes itselleen tärkeistä asioista, vaan pohdiskelee eri näkökulmia analyyttisesti ja tuo mielipiteensä esiin hiljaisen jämäkästi.
Kriitikot ovat vuosien varrella kutsuneet Vanhasen otetta hajuttomaksi, mauttomaksi ja värittömäksi. Vanhanen ei kuitenkaan jaksa esittää jotakuta räväkkää hahmoa, jota ei oikeasti ole.
Tyyli on yhtä kaikki tuottanut tulosta. Hän teki nousujohteisesti töitä puolueessaan ja ahersi vuosikymmenten ajan jos jonkinmoisissa kokouksissa, työryhmissä ja riihissä.
Lopulta Vanhaselle aukesi vuoden 2003 eduskuntavaalien jälkeen paikka Anneli Jäätteenmäen (kesk) hallituksessa. Hän sai tehdä valinnan puolustusministerin tai ulkomaankauppaministerin salkkujen väliltä.
Vanhanen päätyi puolustusministeriöön jo siksikin, että tehtävät kiinnostivat häntä enemmän, mutta myös siksi, että hänellä oli 12- ja 9-vuotiaat lapset.
Pian Jäätteenmäki joutui kuitenkin eroamaan toimestaan niin kutsutun Irak-gaten seurauksena ja Vanhasen piti yhtäkkiä täyttää pääministerin saappaat. Häntä harmitti hieman.
– Olin puolustusministerin tehtävään tosi tykästynyt. Juuri oli kahden kuukauden ajan ollut erittäin tiivis perehdyttämisjakso, jossa kiersin yksiköitä ja kävin kansainvälisiä kokouksia läpi.
Pääministerinä Vanhanen toimi lähes kaksi täyttä perättäistä kautta, mikä on suomalaisessa poliittisessa historiassa varsin harvinaista. Ainoastaan Kalevi Sorsa (sd) ja Paavo Lipponen (sd) ovat aiemmin kyenneet samaan.
Vanhasen ensimmäinen hallitus nautti laajaa suosiota; olihan budjetti ylijäämäinen ja talous porskutti eteenpäin. Muutenkin Suomen tilanne oli 2000-luvun alkupuolella varsin onnellinen.
Pian Vanhasen toisen hallituksen aloitettua maailmalla puhkesi finanssikriisi ja Vanhasen maine kärsi kolauksen, kun hän ryvettyi vaalirahakohussa ja niin kutsutussa lautakasajupakassa. Tämän lisäksi hänen yksityiselämäänsä ruodittiin lehdistössä tavalla, joka oli ennenkuulumatonta Suomessa.
Vanhanen erosi pääministerin paikalta vuonna 2010 vedoten tulevaan leikkaukseen ja perhesyihin. Hän palasi eduskuntaan vuonna 2015, oli viisi vuotta myöhemmin Sanna Marinin (sd) hallituksessa vuoden päivät valtiovarainministerinä ja vetäytyi lopulta valtakunnanpolitiikasta vuonna 2023.
Vaikka uran näyttävimmät hetket ovatkin jääneet taa, ei Vanhanen silti ole sohvaperunaksi alkanut. Hän toimii yhä aktiivisesti kotikuntansa Nurmijärven valtuutettuna ja ottaa osaa yhteiskunnalliseen keskusteluun.
Viimeksi elokuun alussa hän perusteli Facebook-kirjoituksessaan, miksi eduskunnan pitäisi ottaa vetovastuu Palestiina-kysymyksessä.
Vanhanen on puhunut eduskunnan vallan lisäämisen puolesta aiemminkin ja hän lienee eräs näkyvimmistä parlamentaristeista Suomessa.
– Eduskunta toimii tietynlaisena lukkona ja ankkurina sille, että vaikka hallitusten piirissä olisi intohimoja tehdä nopeampia äkkiliikkeitä, eduskunnasta löytyy sitten semmoinen rauhallisempi järki, joka ehkä vähän jarrutteleekin, hän pohtii.
Lisäksi hän näkee eduskunnan vahvan roolin yhteiskunnallisen koheesion lisääjänä, kun suuret päätökset tehdään elimessä, jossa Suomen kansa on edustettuna laidasta laitaan.
69-vuotias Vanhanen lukee paljon erityisesti historiasta. Myös taide ja hyötyliikunta kuuluvat hänen harrastuksiinsa. Kuva: Niila Haapakoski
Vanhanen kokee, että keskusteluun osaa ottaminen on nykyään hänelle rennompaa, koska hän ei ole sanomisistaan enää vastuussa oikeastaan kenellekään.
– Varsinkin, jos on kyse henkilökohtaisista sivuistani. Jos joku ilman kuvaa ja nimeä heittää mitä tahansa suuntaani, voin laittaa hänet estoon, enkä tunne omantunnontuskia siitä, Vanhanen virnistää.
Vanhanen käyttää aikaansa paljon töiden tekemiseen tiluksillaan. Sen lisäksi hän on tehnyt lähimaisemista lyijykynäpiirroksia ja keräillyt vanhoja, Venäjän vallan alaisuuden aikaisiakin karttoja erityisesti Uudenmaan alueesta.
Kulttuuri on löytänyt tiensä väkevänä Vanhasen sydämeen, vaikka hän ei poliitikkona erityisen kulturellina profiloitunut. Harkinnassa on järjestää pieni näyttely itse tehdyistä piirroksista.
– Toinen haave on, että kutsuisin kiinnostuneista paikkakuntalaista kokoon kirjallisuuspiirin, jossa kokoonnuttaisiin tässä salissa ja kutsuttaisiin joku kirjailija tai historiantutkija kertomaan omasta työstään.
Vanhanen on monessa asiassa pitänyt päänsä uransa aikana, mutta eräästä isosta asiasta hän toteaa muuttaneensa mielensä.
– Olin äänestäjille luvannut, etten kannata Suomen jäsenyyttä Euroopan talousyhteisössä, Vanhanen kertoo viitaten Euroopan unionin (EU) edeltäjäinstituutioon.
Vankan mielipiteen taustalla oli Vanhasen jo nuorena omaksuma usko Suomen puolueettomuuspolitiikkaan, naapuruussuhteiden ylläpitoon ja Paasikiven–Kekkosen linjaan – siis maan tapaan.
Kun ehdokashakemuksen jättämistä EU:hun harkittiin 1990-luvun alkupuolella, ensimmäisen kauden kansanedustaja Vanhanen kampanjoi aietta vastaan. Vaalikauden mittaan hänen mielipiteensä alkoi kuitenkin muuttua ja vuoden 1994 kansanäänestyksessä hän oli unioniin liittymisen kannalla.
Nato-jäsenyyden suhteen Vanhanen ei sanojensa mukaan ole joutunut tekemään samanlaista täyskäännöstä, koska hän on vuosituhannen alusta saakka korostanut Suomen mahdollisuutta liittyä Natoon, eli Suomen niin kutsuttua Nato-optiota.
Hän kertoo kirjoittaneensa vuonna 2016 julkaistussa kirjassaan Ulkopolitiikkaa, että ”jos lähialueemme vakaus järkkyy Venäjän toimesta, kääntyy viisari täällä – ei Venäjän vaan Naton suuntaan”.
Vanhanen on sittemmin kouliintunut EU-politiikan syövereissä ja puhuu nykyään vahvasti unionin puolesta. Erityisesti puolustuspolitiikkaa hän soisi harjoitettavan EU:n piirissä enemmänkin.
– Mahdollisimman suuri osa varustautumisesta pitäisi tehdä Euroopan yhteisillä materiaaleilla.
Vanhanen pitää jokaisen maan tekemiä erillisiä hankintoja tehottomina, kun kaikki maat voisivat tehdä yhdessä hankintoja niiltä tahoilta, jotka ovat kaikkein ansioituneimpia omalla alallaan, oli kyse sitten tykistöstä, viestivälineistä tai vaikkapa Patrian maailmalla kuuluisuutta niittäneistä miehistönkuljetusajoneuvoista.
– On parempi, että varautuminen tehdään yhdessä ja suunnitelmallisesti.
Nato-maat sopivat kesäkuussa järkälemäisestä puolustusmäärärahojen korotuksesta. Jatkossa jäsenmaiden on käytettävä viisi prosenttia bruttokansantuotteestaan puolustukseen.
Näistä 3,5 prosenttia tulee suunnata niin kutsuttuihin koviin puolustusmenoihin, kuten kalustoon ja ammuksiin. Loput puolitoista prosenttia käytetään puolustusta tukeviin menoihin, esimerkiksi infrastruktuuriin ja huoltovarmuuden vahvistamiseen.
Vanhanen huomauttaa, että summa on valtavan suuri ja että sen järjestäminen on vaikeaa. Hän uskoo, että moinen ehdotus ei olisi tullut kysymykseenkään vielä pari vuosikymmentä sitten hänen toimiessaan pääministerinä.
Lisäksi hän kantaa huolta sotakirstun kasaamisen yhteiskunnallisesta oikeudenmukaisuudesta.
– Meidän täytyy olla tarkkana siinä, että koko kansa kokee, että puolustuksen rahoittaminen on aidosti kaikkien yhteinen asia.
Karttakokoelman lisäksi Vanhasen arkistosta löytyy laatikoittain materiaalia hänen ministeriajoiltaan. Kuva: Niila Haapakoski
Vanhanen katsoo, että kasvavilla puolustusalan yrityksillä on asiasta tietynlainen vastuu.
– Rahan takia tulee uusia kannusteita. Silloin, kun kyse voiton tavoittelusta, se synnyttää helposti vääristymiä mielialoissa.
Entinen valtiovarainministeri painottaa myös useaan otteeseen, kuinka tärkeää on, ettei puolustuksen rahoittamiseksi leikattaisi jo valmiiksi vähäosaisilta.
– Lähes kaikissa yhteiskunnissa, ehkä [Neuvostoliiton] puna-armeijaa lukuun ottamatta, maanpuolustus on mielletty hyvässä taloudellisessa asemassa olevien ja vähän oikeistolaisesti ajattelevien kentäksi.
Vanhasen mielestä Suomessa näin ei saisi missään nimessä käydä.
Hän painottaa, ettei Suomessa ole tarvinnut huolestua koko kansan maanpuolustustahdosta pitkään aikaan, mutta hän uskoo, että asiasta on tärkeää käydä keskustelua.
– Puolustus on koko kansan asia. Voidaan puhua eräänlaisesta kansan armeijasta.
Olennaista on Vanhasen mielestä myös se, etteivät isänmaallisuus ja maanpuolustustahto muutu nuorison keskuudessa ”vääränlaiseksi”.
Varoittavana esimerkkinä hän mainitsee lyhytvideopalvelu Tiktokissa näkemänsä materiaalin, jossa sotaa suorastaan ihaillaan.
– Siellä on valitettavan paljon tekoälyn tuottamaa kuvastoa Suomen taisteluista toisessa maailmansodassa, jossa vihollista demonisoidaan.
Vastaavasti suomalaisten sotilaiden tarinoita ihannoidaan Vanhasen mielestä erikoisella kiihkolla.
– Luodaan mustavalkoista ja vääränlaista sankaria, joka hetkellisesti voi hyvinkin innostaa nuoria, mutta ihan varmaa on, että siihen tulee vastakulttuuri ja vastavaikutus.
Vanhanen itse luonnehtii isänmaallisuuttaan maanläheiseksi. Hänen käsityksensä suomalaisuudesta perustuu kulttuuriin, joka taipuu ja muovautuu olosuhteiden kulloinkin edellyttämällä tavalla.
Hän kertoo myös kokevansa, että isänmaallisuus ankkuroituu koko kansan olemassaoloon kaikkine niine erilaisuuksineen, joita kansa sisällään pitää.
– Se ei ole monoliittista, vaan sellaista vaatimatonta, työntäyteistä tietoisuutta siitä, mitä tämä elämä täällä pohjoisessa on ollut. Siihen ei kuulu korskeus eikä yltiöpäisyys millään tavalla.
Sosiaalisen median yhteiskunnallisesti polarisoivan vaikutuksen vuoksi Vanhanen pitää asevelvollisuuden aseman, arvostuksen ja kunnioituksen ylläpitämistä ”hurjan tärkeänä”.
– Toivottavasti kaikki terveydeltään kunnossa olevat nuoret kävisivät asepalveluksen.
Vanhanen on sitä mieltä, että pieniinkin varusmiehen innostukseen ja motivaatioon mahdollisesti vaikuttaviin asioihin pitäisi tarttua. Näin voitaisiin välttää katkeroituminen instituutiota kohtaan.
– Se ei saisi muuttua pakoksi, vaan velvollisuus on ymmärrettävä jaloimmassa muodossa, mikä siihen liittyy.
Russarön saarella jäpittävän alokkaan ääni vaikuttaa kuuluvan vielä puoli vuosisataa myöhemminkin.
Jutussa on käytetty lähteenä Timo Laanisen kirjoittamaa Matti Vanhasen 50-vuotisjuhlakirjaa ”Se on ihan Matti” (2005).
