"Eettisen opetuksen linja on sekava"

Puolustusvoimilla ei ole yhteistä näkemystä siitä, mistä pitäisi puhua, kun puhutaan etiikasta, sanoo sotilasetiikasta väitöskirjan kirjoittanut kenttärovasti Janne Aalto.

Teologian maisteri, kenttärovasti Janne Aallon mielestä eettinen puoli ei korostu riittävästi varusmiespalveluksessa. Aalto kirjoitti väitöskirjan, jossa muiden maiden asevoimien etiikan opetuksen tavoitteita verrattiin Suomen puolustusvoimissa annettavan etiikan opetuksen tavoitteisiin.

Aihetta väitöskirjalle ei Aallon tarvinnut kauaa miettiä. Hän kertoo koko 15 vuotta kestäneen sotilaspappiuransa miettineensä, miten pikaisissa tilanteissa voi tehdä oikeita tai vääriä päätöksiä.

– Kun siirryin sotilaspapiksi Maanpuolustuskorkeakoululle, annettiin ymmärtää, ettei tällaista tutkimusta ole aiemmin tehty, Aalto kertoo.

"Hyvä sotilas - oikea toiminta" -niminen väitöskirja tarkastettiin perjantaina 28. lokakuuta 2016 väitöstilaisuudessa Santahamina-talon auditoriossa. Tilaisuuden kustoksena toimi sotilaspedagogiikan professori Juha Mäkinen ja vastaväittäjänä professori Jaana Hallamaa Helsingin yliopistosta.

Aallon tutkimuksen tarkoituksena oli osoittaa, että eri asevoimilla on etiikan opetuksen suhteen erilaisia tavoitteita, johtuen niiden organisaatiosta, päätehtävistä sekä asemasta yhteiskunnassa.

 

Sotilaspastoreiden tehtävänä varusmiesten etiikan opetuksessa on Aallon mukaan pitää aiheesta luentoja ja valmistaa opetusmateriaalit.

– Opetussuunnitelman mukaan puoli vuotta palvelevalle varusmiehelle pidetään muutama oppitunti sotilaan etiikasta. Palvelukseen kuuluu myös opetusta sodan oikeussäännöistä, joita en itse ole tutkimuksessani etiikan opetukseksi laskenut.

Merkittävin etiikan opetus tapahtuu kuitenkin muualla kuin luokkahuoneissa. Aalto uskoo, että keskiverto ylikersantti on parempi etiikan opettaja kuin sotilaspastori.

Aallon mukaan kuitenkin olisi, eikä sen tulisi ainakaan tapahtua lisäämällä oppituntien määrää.

– Perusteet voidaan kahdessa tunnissa opettaa ihan hyvin, mutta lisäksi koko koulutukseen tulisi ujuttaa tietynlaisia näkökulmia, kuten "onko tämä oikein?", "onko tämä mitä yhteiskunta meiltä haluaa?" ja "onko tämä oikein vai väärin?"

Varusmiehen palvellessa tyypillisesti noin puoli vuotta, ei ajassa tehdä Aallon sanoin "mitään kasvatuksellisia temppuja".

– Parempi olisi tarjota tietynlaiset raja-arvot ja pelisäännöt. Mitä pidemmälle sotilasura sitten menee, niin voidaan alkaa vaatia enemmän esimerkiksi eettistä ratkaisukykyä. Mutta ei ketään voi opettamalla opettaa eettiseksi, Aalto tähdentää.

 

Väitöskirjassaan Aalto tutki sotilasetiikkaa viidessä ulkomaisessa valtiossa. Suomessa tilanne on erilainen.

– Maailmalla sotilasetiikka on ammattietiikkaa. Asioista voidaan puhua reilusti ja suoraan, sillä opetettavat ovat itse ammattinsa valinneet. Meillä armeija perustuu asevelvollisuuteen, joten eri asioita voidaan opettaa ja vaatia. Olen vahvasti sitä mieltä, että kaikille ei voida opettaa kaikkea, Aalto kiteyttää.

Aallon mukaan puolustusvoimilta puuttuu yhteinen näkemys siitä, mitä etiikka lopulta tarkoittaa ja miten sitä tulisi opettaa.

– Jos otetaan vaikka kahdeksan henkilöä kokoushuoneeseen ja käsketään puhua etiikasta, aletaan puhua kahdeksasta eri asiasta. Yksi puhuu oikeutetusta sodasta, toinen puhuu psykologisista mekanismeista ja kolmas puhuu hyvästä ja pahasta.

Aalto kuitenkin uskoo, että on mahdollista luoda linja, joka kouluttaisi sekä asevelvollisista että ammattisotilaista "hyviä" ja "oikein" toimivia.

 

Etiikan Aalto toivoisi tulevan koulutukseen mukaan samalla tavoin, kuin syväjohtamisen malli aikoinaan.

– Kun syväjohtamisen mallia alettiin käyttää johtamisessa, kohtasi se kauheaa vastustusta. Nykyisin se on pohjavireenä kaikessa johtamisessa puolustusvoimissa.

Kenttärovasti pohtiikin, voisiko sotilasetiikasta tulla samanlainen pohjavire.