Hyppää sisältöön
Osiot
Valikko

Ruotuväki

Kuva: Kristian Wallin

Huolellinen käsienpesu on kasarmioloissa erittäin tärkeää, jotta taudit eivät pääse jylläämään.

Varuskunnat ovat välttyneet isoilta tautiepidemioilta

Juuso Kokkonen

Influenssarokotusten ja hyvän käsihygienian myötä vakavat epidemiat eivät ole vaivanneet varuskuntia tänä talvena.

Talvella taudit leviävät ja tarttuvat helposti, ja etenkin varuskunnat ovat taudeille otollisia paikkoja. Varuskunnissa eletään tiiviisti pienissä tiloissa, ja talvella vilu ja kylmyys yllättävät. Käsihygieniasta voi olla vaikea pitää huolta etenkin metsäleireillä. Vastustuskyky on monella palveluksen alussa koetuksella, ja flunssakierre voi jatkua pitkäänkin.

Kulunut talvi on ollut kuitenkin rauhallinen tautiepidemioiden osalta varuskunnissa. Puolustusvoimien epidemiologi Tuula Hannila-Handelberg Sotilaslääketieteen keskuksesta kertoo, että influenssa, joka on tyypillinen talvisin esiintyvä tauti, on saatu varuskunnissa kuriin rokotusten avulla.

– Puolustusvoimat tarjoaa jokaiselle varusmiehelle mahdollisuuden ottaa influenssarokote, ja peräti 95 prosenttia tammikuussa aloittaneista alokkaista on rokotuksen itselleen ottanut, Hannila-Handelberg sanoo.

– Influenssarokotuksia on annettu uusille varusmiehille vuodesta 2013 lähtien, ja sen myötä epidemioilta on vältytty.

Kaartin jääkärirykmentissä tammikuussa palveluksensa aloittanut kaartinjääkäri Alex Nylander oli yksi monista, jotka rokotettiin palveluksen alussa.

– Influenssarokote oli helposti saatavilla. Ajattelin, että rokotteen ottaminen olisi ennaltaehkäisevä toimenpide, jotta saarella ei pääsisi influenssa leviämään, hän kertoo.

– Influenssasta en ole kärsinyt, mutta tavallista flunssaa olen monien muiden varusmiesten ohella sairastanut, Nylander jatkaa.

 

Tyypillisiin talven tarttuviin tauteihin kuuluu myös norovirus. Tauti voi olla monella todella raju mutta menee yleensä nopeasti ohi. Erittäin herkästi tarttuva norovirus ei ole kuitenkaan aiheuttanut vakavia epidemioita, vaikka sen oireista ovatkin monet varusmiehet kärsineet talven aikana.

– Norovirusta on esiintynyt varuskunnissa jonkin verran, mutta tauti on saatu hyvin kuriin. Isona tekijänä epidemian rajaamisessa on ollut hyvä käsihygienia, jota varuskunnissa on painotettu voimakkaasti, Hannila-Handelberg sanoo.

1. jääkärikomppaniassa palvelustaan suorittava Nylander kertoo, että taudin leviämistä on pyritty estämään myös sulkemalla vessoja, joissa pahoinvoinnista kärsineet ovat asioineet.

– Komppaniassamme on ollut jonkin verran norovirusta. Osa kasarmin vessoista on ollut poissa käytöstä.

Käsien pesua on Nylanderin mukaan korostettu paljon, ja esimerkiksi varuskunnan ruokalassa on mahdollisuus pestä kädet vedellä ja saippualla sekä käyttää käsidesiä.

– Käsien pesu on se tapa, jolla yksittäinen varusmies voi helposti suojata omaa terveyttään taudeilta, jotka saattavat hankaloittaa palveluksen suorittamista, hän toteaa.