Ruoturunot

Suomalainen sotarunous on herättänyt viime vuosina myös tutkijoiden mielenkiinnon. Ville Kivimäki jaottelee Tieto-Finlandia -palkinnon 2013 voittaneessa kirjassaan Murtuneet mielet päämajan tiedoitusosaston aloitteesta 1940-luvun alussa kerätyt rintamarunot kahdeksaan erilaiseen kategoriaan. Suurimpana ryhmänä olivat erilaiset kronikat, jotka kertoivat yksittäisten pataljoonien tai rykmenttien sotatiestä. Noin 850 kerätystä runosta koottin kirjailija Olavi Paavolaisen johdolla vuonna 1943 julkaistu Täältä jostakin -kokoelmateos, jonne valikoitui vain pieni osa runoista.

– Kirjassa olevat runot on valittu kirjallisin perustein; ne eivät ole lainkaan sotaisia, vaikka niitä aineistossa oli mukana, historioitsija ja dosentti Tuomas Tepora pohtii.

Suur-Suomen kaipuu

Teporan mukaan kiinnostavaa on kuinka paljon aineistossa on mukana tavallisten nuorten sotamiesten kirjoittamia runoja, joissa on mukana vahva Suur-Suomi-aate, vaikka se on perinteisesti yhdistetty korkeasti koulutettuihin.

– Runot oli kirjoitettu koulussa opitulla hieman naivillakin tavalla ja sankarillisella otteella. Puhuttiin Vienasta ja Aunuksesta, lipuista ja Suomen leijonista, Tepora hymyilee.

Runoja lukiessa pitää hänen mukaansa muistaa myös se, että niistä ei käy esille minkälainen rintamakokemus kirjoittajalla on.

– Oli olemassa kotirintamarunoilijoita, joista Pauli Marras on kirjoittamut mielenkiintoisen kohtauksen omaelämänkerralliseen kirjaansa Rintamalääkärinä kuoleman linjoilla, mutta kyllä ylevien sanojen avulla varmaan motivoitiin itseäänkin sodan käyntiin, Tepora muistuttaa.

Runojen henkeen vaikutti Teporan arvioiden mukaan myös se, että niiden kerääminen oli lähtöisin päämajasta. Rintamamiehet eivät varmaankaan halunneet lähettää kriittisesti sotaan suhtautuvia runojaan, vaan Tepora uskoo niiden jääneen tämän takia pöytälaatikkoon.

Minkälainen isänmaa?

Runot oli kirjoitettu koulussa opitulla hieman naivillakin tavalla ja sankarillisella otteella.

 

Käsitys isänmaasta konkretisoituu Teporan mukaan, kun sota-aikana kirjoitetuissa runoissa otetaan mukaan pohdintaa.

 

– Rumassa mielessä kirjoittajalle ja lukijalle paljastui isänmaamme luonne. Ihannoitu suojeleva isänmaamme on kriisitilanteessa myös pakottava ja pelottava. Sen edessä on tarvittaessa myös kuoltava, ja silloin tietynlainen yltiöisänmaallisuus katoaa, Tepora selventää.

Tepora nostaa Yrjö Jylhän Kiirastuli-runokokoelman esille sota-ajan pohdiskelevasta runoudesta. Se julkaistiin välirauhan aikana 1941.  Jylhän kokemukset komppaniapäällikkönä talvisodassa näkyvät vahvasti hänen kirjoittamissaan runoissa.

–Runossa, jossa kaksi vihollissotilasta kohtaavat metsässä, Jylhä pohtii inhimillisyyttä ja tappamisen oike

utta. Kuka antaa kahdelle sattumalta yhteen tulleelle luvan päättää toisen elämä,  Tepora valottaa.

Viimeiseksi kahdeksanneksi ryhmäksi Kivimäki nostaa teoksessaan sotilaiden tunteikkaat runot, joissa käsitellään heidän olemassaoloonsa liittyviä kysymyksiä. Melankolisemmat runot olivat kerätty muita runoja myöhemmin vuosina 1943–1944. Kivimäen mukaan tämä saattoi johtua asemasodan aikana tapahtuneesta muutoksessa sotilaiden yleisessä mielialassa.

 

Vaikeat sanat

Ihmiset hahmottavat Teporan mukaan hyvin eri tavalla kokemuksiaan sodasta sen aikana ja sen jälkeen. Omia taistelukokemuksia on vaikea sanallistaa sellaisille, joilla ei ole omaa kokemusta. Sota-ajan runoudessa ja muussa kirjallisuudessa on hänen mielestään vahva tilapäisyyden tunne.  Hyvin harva sota-ajan kirjallinen tuote on noussut klassikoksi.

– Pentti Haanpään Korpisotaa-romaani on varmasti niitä harvoja Yrjö Jylhän Kiirastulen kanssa, jotka ovat nousseet jonkinlaiseksi kirjallisiksi klassikoiksi, Tepora arvioi.

Kaikessa sota-ajan kirjallisuudessa oli Teporan huomioiden mukaan vahvasti esillä uskonnollisuus. Se näkyi hänen mukaansa sekä koti- että taistelurintamalla kirjoitetuissa kirjeissä, runoissa ja kirjoissa. Murtuneet mielet -kirjassaan Ville Kivimäki lopettaa runojen pohdinnan mietteisiin siitä, että runoilijasotilaat hyödynsivät vanhaa kristillistä kulttuuriperintöä, koska se antoi selityksen ja merkityksen heidän kokemuksilleen.

 

 

Matti Erkkilän kirjoittama voittajaruno

 

I: Viime vuoden keväänsuussa oisko ollut huhtikuussa viesti saapui postiluukkuun palan laittoi miehen kurkkuun: tornikirje käskyn antoi kasarmille luuni kantoi. Kevät pitkälle jo ehti, koivuihinkin puhkes lehti pihanurmi viheriöi pääskyt, kiurut leikkiä löi mutta huoli painoi mieltä: takaisin kun tulen sieltä kertausharjoituksista niin mikä fiilis päällimmäisin? Lieneekö tuo reissu turha vaiko ihan itsemurha? Perhekään ei kovin tykkää heidät omilleen kun lykkään, paremminkin voisin ajan käyttää, sekä lasten kanssa majan lähimetsään rakentaa – vaan ei auta vaikertaa: valan vannoin, siksi lähden Suomen, isänmaamme tähden!		II: Kului päivä, kului toinen, vieri viikko monenmoinen, uudet kasvot, uusi joukko, ympäröivä korven loukko puitteet harjoitukseen loivat, päiviin sisältöä toivat: metsä kätki monen miehen joka tellun kaivoi tiehen; raahas kookoon asemaan, hajos sateen ropinaan; valvoi vartiossa öitä, kantoi vastuun, teki töitä että joukko menestyis, hyökkäys vihun pysähtyis. Taisteltiinpa monta päivää, vaan ei jäänyt hymyn häivä kotiportaille – ei suinkaan: ympärillä vaikka kuinka kaveria tsemppasivat, pientä herjaa huutelivat mainiot nuo veli-ressut jääkärit ja gona-kessut; totesinpa mielessäni hyvään jengiin kuuluvani.
III: Sota loppuaan läheni, kotiutuminen kolkutteli vartiosta kun palasin iltamyöhään, ja tuumasin että kunhan pääsen telttaan ykkösellä vedän helttaan tuubin, pari Jalostajaa, nam, tonnikalapasteijaa; maiharit saa kuivaa tovin kahvin, suklaan tuska kovin sammumaan nyt täytyy saada - herkut hetulaan siis kaadan! Kamiinassa räiskyi tuli, luut ja ytimetkin suli, lippaan jousest’ tehtiin grilli jossa paistettiin Atrilli - rentoutuipa miehen mieli, Suffelilta maistui kieli. Silloin hetkeen tartuin tähän, aloin kuulostella vähän mistä puhuivat nuo veikot pahanhajuiset kuin peikot? Inttijuttujahan toki vuorostaan jokainen hoki!		IV:   ”Muistatteko, pojat, sitä kuinka länneks vaihtui itä kokelaalla vahingossa - joukko oli ahdingossa?” ”Entä muistatko sen kerran kun sain vangiks’ sotaherran, palkkioksi pari köllii, sepä vasta oli höllii!” ”Rätti-, suksi- ynnä muita sulkeisjärj.harjoitteluita katollapa pyörävajan tehtiin käskyst’ komentajan!” ”Minulla ei ollut kremppaa enkä siis mä yhtään vemppaa intin aikana ottanut enkä ikinä hajoillut!” ”Irtauduttiin, tuli hoppu, kaverilta voimat loppu mutta minä poika otin kantoon kamat sen hunsvotin: jalustan, itkon, tetsarin sekä taistelijaparin!” Pojat kaikki nyökytteli: totta puhuu tuokin veli!
V: Muistui mieleen hyökkäykset, raskaat vedenylitykset; ”kesäleirit maukkaat, joissa pekonit paistettiin voissa;” ”turhat hävärit: mm. leka, saapassukat, jonkun teka;” ”omat ja muiden urotyöt, poteroiss’ värjötellyt yöt;” ”persoonalliset skapparit, koksut, tupakaverit;” ”iltavapaat, aamulenkit, asenne ja yhteishenki.” Vihdoin paluu kasarmille, varustepalautuksille, omat kuteet päälle kiskoin kättä vielä lippaan viskoin. Sitten junaan, kotii kohti, siellä vasta aloin pohtii: Miksen yhtään nyrpistele, moiti, hauku, sadattele? Täytyy sanoo heti kärkeen että asenne on tärkein - huumorill’ kun tehdä saamme säilyy vapaus isänmaamme!