Hyppää sisältöön
Osiot
Valikko

Ruotuväki

Kuvat: Valtteri Nevalainen

Näytösammunnassa suomalainen miehistö ampui kolme laukausta K9 Thunder -tykillä.

Uusi tykki testissä Rovajärvellä

Alberto Politi

Maavoimien vaikuttamisharjoituksessa testattiin etelä-korealaista tykkiä, jonka ostamista puolustusvoimat harkitsee. Myös Ruotsin puolustusministeri oli seuraamassa testejä Fise-yhteistyön hengessä.

Puolustusvoimat esitteli eilen torstaina etelä-korealaista K9 Thunder -telatykkiä ensimmäistä kertaa julkisesti Rovajärven ampuma-alueella maavoimien vaikuttamisharjoituksen yhteydessä. Kyseinen telatykki on yksi vaihtoehto, jolla puolustusvoimien tykistöä voitaisiin vahvistaa. Suomalaiset ovat saaneet viimeisen kolmen viikon aikana valmistajan antamaa koulutusta tykin käyttöön ja testanneet sen soveltuvuutta Suomen oloihin.

Maavoimien komentaja, kenraaliluutnantti Seppo Toivonen on tyytyväinen saatuihin testituloksiin.

– Kyllä se on toiminut hyvin meidän olosuhteissa. Päätöksen mahdollisesta hankinnasta tekee puolustusministeriö. Luonnollisesti siihen vaikuttavat myös maavoimien tekemät testit, Toivonen kertoo.

Etelä-Korean valmistama ja vuodesta 1999 alkaen laajasti käyttämä K9 Thunder on järeä panssarihaupitsi. Sillä pystyy ampumaan yli 40 kilometrin päähän. Puolustusvoimat harkitsee useiden käytettyjen K9-tykkien hankkimista Etelä-Koreasta 2020-luvulla vanhenevan kaluston korvaamiseksi.

Vaikuttamisharjoituksen loppuammuntoja ja K9-tykin näytösammuntaa seurasivat torstaina myös puolustusministeri Jussi Niinistö (ps.) ja Ruotsin puolustusministeri Peter Hultqvist. Niinistö totesi, että hyvin sujuneista testeistä huolimatta tykkikauppojen solmiminen Etelä-Korean kanssa on vasta suunnitteluvaiheessa. Mitään päätöksiä ei ole tehty.

– K9 on potentiaalinen kandidaatti, mutta tämä kauppa ei ole vielä saletissa. Siinä on neuvoteltavaa, ja muitakin vaihtoehtoja parhaillaan pohditaan. Oli silti hienoa, että saimme tänne tämän telatykin testattavaksi. Nyt tiedämme tarkemmin minkälainen sotakone on kaupan, Niinistö kertoo.

Niinistö sanoi myös, että muillakin mailla on tarjota vaihtoehtoisia tykkejä, muttei halunnut tarkentaa, mistä maista tai tykkimalleista on kyse.

Ruotsin puolustusministeri Peter Hultqvist (vas.) piti yhteisen tiedotustilaisuuden Jussi Niinistön kanssa.

 

Maavoimien vaikuttamisharjoituksen pääpaino oli tykistön tulenkäytössä. Hultqvist kehui loppuammuntojen aikana Suomen ja Ruotsin tykistöjen harjoittamaa yhteistyötä harjoituksessa. Ruotsin läsnäolo Rovajärvellä on osa maiden puolustusvoimien kahdenkeskistä Fise-yhteistyötä.

– Ruotsalaisen tykistöjoukon mukanaolo mahdollistaa meille tulitoiminnan koordinoinnin harjoittelun yhdessä suomalaisten kanssa. Teemme erinomaista yhteistyötä puolustusvoimien kanssa, ja otamme koko ajan lisää askeleita eteenpäin, Hultqvist toteaa.

Vaikuttamisharjoituksessa oli mukana 31 ruotsalaisen tykistötiedustelujoukko.