Hyppää sisältöön
Osiot
Valikko

Ruotuväki

Kuva: Christian Pirskanen

Puolustusministeri esitelmöi Maanpuolustuskurssiyhdistyksen tilaisuudessa.

Muuttunut turvallisuustilanne on huomioitava

Timo Muona

Arvaamattomuus on Putinin Venäjän brändi, sanoi puolustusministeri Jussi Niinistö turvallisuuspolitiikan esitelmässään. Suomessa tähän on vastattu käytetyn kaluston hankinnoilla ja vankalla reservillä.

Puolustusministeri Jussi Niinistö (ps.) piti esitelmän turvallisuuspolitiikasta Maanpuolustuskurssiyhdistyksen tilaisuudessa torstaina 20. lokakuuta. Tilaisuuden ohjelmaan Helsingin yliopiston juhlasalissa kuului myös yhdistyksen kokous.

Niinistö aloitti kritisoimalla edellisen hallituksen puolustukseen liittyviä lisäsäästöjä ja kutsui niitä selkeäksi ylilyönniksi. Erityisen harmillisia ne olivat siltä kannalta, että Venäjän toimet Ukrainassa ovat muuttaneet lähialueiden turvallisuustilannetta.

– Voisi melkein sanoa, että Vladimir Putin on tehnyt arvaamattomuudesta brändin, jolla Venäjä pyrkii valtaamaan maailman markkinoita ja palauttamaan sen markkinaosuuden maailmanpolitiikassa, joka Neuvostoliitolla oli, Niinistö totesi.

Niinistön mukaan puolustuksen pahimpia materiaalisia aukkoja on kustannustehokkaasti kyetty paikkaamaan hankkimalla käytettyä kalustoa. Tilanne on kuitenkin nyt hyvin erilainen.

– Muuttuneessa turvallisuustilanteessa asemarkkinoiden "hullut päivät" ovat päättymässä. Myyjiä ei enää ole samalla tavalla kuin ennen Krimin valtausta.

Yhtenä ratkaisuna uuteen tilanteeseen on pitää olemassa olevista sotavarusteista kiinni. Niinistön sanoin kaikki hankittu materiaali on tarkkaan katselmoitu ennen päätöksentekoa.

– Vaikka olemme ostaneet huomattavan määrän käytettyä materiaalia, emme me mitään kirpputoriarmeijaa ole rakentaneet, Niinistö huomautti.

 

Viimeisen parin vuoden aikana puolustusvoimien osaamista on pyritty kehittämään.

– Puolustusvoimauudistuksen aikana lähes nollaan pudotetut kertausharjoitukset on vihdoin saatu palautettua uudistusta edeltäneelle tasolle. Viime vuonna puolustusvoimat koulutti kertausharjoituksissa 18 000 reserviläistä ja tämän vuoden toteuma näyttäisi muodostuvan vielä hieman korkeammaksi, Niinistö tähdensi.

Viestinä tilaisuuden yleisölle Niinistö huomioi puolustusvoimien koulutuksen ohessa Maanpuolustuskurssiyhdistyksen kurssit.

Kaiken kaikkiaan joko puolustusvoimien tai Maanpuolustuskorkeakouluyhdistyksen järjestämään koulutukseen osallistuu puolustusministerin mukaan vuosittain yli 45 000 reserviläistä.

Yleistä asevelvollisuutta ja sen suomaa reserviä Niinistö kutsui sekä vahvuudeksi että Akilleen kantapääksi.

– Kolikon kääntöpuoli on se, että reserviin perustuva puolustusjärjestelmämme ei ole jatkuvasti välittömässä valmiudessa. Kun kuitenkin liikekannallepano saadaan toteutettua, on meillä käytössämme sellainen puolustuskyky, että vaikeaa on kenenkään tänne pahoissa aikeissa yrittää, Niinistö rauhoitteli.

Asevelvollisuudella on hänen mukaansa tärkeä osuus myös puolustusvoimia ja muuta yhteiskuntaa yhdistävänä tekijänä.

– Suomessa maanpuolustus on koko kansan asia. Maanpuolustustahto on Suomessa poikkeuksellisen korkea ja tästä monet maat ovat meille kateellisia, Niinistö sanoi viitaten Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunnan vuosittaisiin kyselytutkimuksiin.