Hyppää sisältöön
Osiot
Valikko

Ruotuväki

Ilmavoimat

Ilmavoimat tunnisti ja kuvasi molemmat koneet.

Kaksi epäiltyä ilmatilaloukkausta Suomenlahdella

Carlos Sunila

Venäläisten SU-27 hävittäjien epäillään loukanneen Suomen ilmatilaa kahdesti 6. lokakuuta. Epäillyt loukkaukset tapahtuivat iltapäivällä ja myöhemmin illalla samalla konetyypillä.

Ilmavoimat tunnisti ja kuvasi molemmat koneet. Ilmavoimien mukaan tapahtumapaikka oli Suomenlahdella Porvoon eteläpuolella. Itämerellä on ollut torstain aikana vilkasta Venäjän sotilaslentotoimintaa.

Ensimmäisen epäillyn ilmatilaloukkauksen tapahtuma-aika oli kello 16:43. Epäilty ilmatilaloukkaus kesti noin minuutin ja ilma-alus sivusi Suomen ilmatilaa 13 kilometrin matkan. Epäilty ilmatilaloukkaus tapahtui enimmillään yhden kilometrin syvyydessä Suomen ilmatilassa.

Toinen epäilty ilmatilaloukkaus tapahtui samalla alueella myöhemmin illalla kello 21:33. Kyseessä oli eri koneyksilö.

– Tilanne on kuvattu samankaltaiseksi, kuin ensimmäinen loukkaus. Täsmällisiä lukuja en ole vielä saanut, puolustusministeriön viestintäjohtaja Max Arhippainen kertoo.

Arhippaisen mukaan on harvinaisempaa, että epäilty ilmatilaloukkaus tapahtui hävittäjien toimesta.

– Selvästi yleisintä on, että kyseessä on kuljetuskone. Hävittäjän tekemä ilmatilan loukkaus on harvinaista.

Arhippaisen mukaan tapauksen selvitys ja tutkinta on siirtynyt Suomenlahden merivartioston hoidettavaksi.