Miehet presidentin takana

Suurelle yleisölle tasavallan presidentin adjutantit ovat tuttuja Linnan juhlien kättelyseremoniasta presidenttiparin takana seisovana kolmikkona. Sen enempää moni ei kuitenkaan tiedä adjutanttien henkilöistä tai tehtävänkuvasta. Ja niin se kuuluu ollakin.

Tasavallan presidentin nykyisiä adjutantteja pyydettiin haastatteluun tätä artikkelia varten, mutta he kieltäytyivät kohteliaasti vedoten tehtävän luonteeseen. Amiraali Juhani Kaskeala ymmärtää adjutanttien linjauksen hyvin. Hän itse toimi presidentti Mauno Koiviston adjutanttina vuosina 1982–1989.

– Eipä tästä ole paljoa kerrottavaa, Kaskeala toteaakin heti alkajaisiksi.

Presidentin adjutantit eivät halua tuoda itseään millään tavalla esille. Keskiössä on presidentti, ja adjutanttien työ on tukea ja avustaa häntä. Adjutantit, niin nykyiset kuin entiset, noudattavat kirjoittamatonta sääntöä siitä, että työstä ei laverrella julkisuuteen.

– Pari entistä adjutanttia on näin tehnyt ja he ovat saaneet kuulla siitä jälkeenpäin, Kaskeala muistelee.

Syy vaikenemiselle on yksinkertainen: presidentin täytyy pystyä luottamaan adjutantteihinsa sataprosenttisesti.

Juhani Kaskela toimi Mauno Koiviston adjutanttina Ronald Reaganin vieraillessa Suomessa toukokuussa 1988.

Nykyään presidentillä on kolme adjutanttia, joista jokainen palvelee lähtökohtaisesti kuuden vuoden ajan. Adjutantin palvelusaika ei ole sidottu yhteen presidenttiin, vaan palvelus jatkuu, vaikka Presidentinlinnan isännyys tai emännyys voi vaihtua. Adjutanttien taustat voivat olla hyvinkin erilaisia, eikä adjutantilla ole välttämättä entuudestaan kokemusta valtiollisesta protokollasta.

Uuden adjutantin rekrytointi alkaa Pääesikunnan tekemällä kartoituksella tehtävään soveltuvista yleisesikuntaupseereista, arvoltaan majureita tai komentajakapteeneja. Sen jälkeen puolustusvoimain komentaja esittelee tasavallan presidentille muutaman sopivaksi katsomaansa ehdokasta. Presidentti tekee lopullisen valinnan ja nimittää ylipäällikkönä adjutantin tehtäväänsä.

– Osa presidenteistä on lisäksi halunnut itse haastatella kandidaatteja ensin, Kaskeala kertoo.

Hän itse tapasi Mauno Koiviston ensimmäisen kerran vasta, kun ilmoittautui tälle Presidentinlinnassa ensimmäisenä työpäivänään.

Itsenäisen Suomen valtionpäämiesten adjutantti-instituutio periytyy jo ajalta, jolloin C.G.E. Mannerheim toimi valtionhoitajana 1918-1919. Yksi hänen adjutanteistaan oli taidemaalari Akseli Gallen-Kallela. Hänen vaikutuksensa adjutantti-instituution muodostumiseen oli merkittävä.

Suomen ensimmäisen presidentin K.J. Ståhlbergin ensimmäinen adjutantti oli everstiluutnantti Carl Bror Emil Aejmelaeus-Äimä. Hänet valittiin tehtävään kansainvälisen etiketin tuntemuksensa pohjalta. Aejmelaeus-Äimä osallistui myös Presidentinlinnan sisustuksen suunnitteluun. Tasavallan ensimmäinen adjutantti oli luonteeltaan päällepäsmäri ja tuli tunnetuksi valtataisteluistaan tasavallan ensimmäisen naisen, rouva Ester Ståhlbergin kanssa.

Legendaarisimpia adjutanttien joukossa ovat kenraalimajuri Ragnar Grönvall ja kenraaliluutnantti Urpo Levo. Grönvall toimi sekä Mannerheimin, Paasikiven että Kekkosen adjutanttina vuosina 1944-1962. Mannerheimilta hänen kerrotaan omaksuneen Venäjän keisarillisen hovin tavat, joita hän noudatti myös tasavallan päämiehiä palvellessaan. Levo puolestaan palveli Urho Kekkosen adjutanttina yhteensä kuusitoista vuotta.

Kun Juhani Kaskeala oli juuri määrätty presidentti Koiviston adjutantiksi, hän ilmoittautui silloiselle merivoimien komentajalle, kontra-amiraali Jan Klenbergille.

– Pidä huolta, että pääset Linnasta myös pois, oli Klenbergin neuvo Kaskealalle.

Klenberg viittasi Grönvallin ja Levon pitkiin adjutanttivuosiin, jotka söivät suurimman osan heidän sotilasuristaan. Koiviston kaudella adjutanttien palvelusaika alkoi vakiintua kuuteen vuoteen. Kaskealan mukaan se takaa sekä vaihtuvuuden että jatkuvuuden.

Kolmen presidentin adjutantti Ragnar Grönvall yhdessä rouva Alli Paasikiven kanssa.

Adjutantin tehtävä on upseerin uralla poikkeuksellinen.

– Ensinnäkin se tarkoittaa sitä, että sotilas viettää kuusi vuotta urastaan poissa puolustusvoimista, Kaskeala muistuttaa.

Adjutantin työssä syventyvä valtionhallinnon ja protokollan tuntemus laventaa adjutanttien myöhempiä uramahdollisuuksia. Useat adjutantit Ståhlbergin päivistä lähtien on ylennetty myöhemmin kenraalikuntaan. Kaikkein korkeimmalle ovat kivunneet kenraali Kaarlo Leinonen ja amiraali Juhani Kaskeala, jotka molemmat toimivat puolustusvoimain komentajana. Joukkoon mahtuu myös Pääesikunnan päällikkö ja merivoimien komentaja. Nykyisestä kenraalikunnasta Maanpuolustuskorkeakoulun rehtori, kenraalimajuri Jari Kallio ja Pääesikunnan komentopäällikkö, prikaatikenraali Kim Mattsson ovat palvelleet presidentin adjutantteina.

– Adjutantin tehtävä on verraton näköalapaikka koko yhteiskuntaan, amiraali Kaskeala sanoo.

 

Alun perin presidentillä oli vain kaksi adjutanttia, vanhempi ja nuorempi. Presidentinlinnan organisaatio jakautui kansliapäällikön johtamaan siiviliasiain kansliaan ja vanhemman adjutantin johtamaan sota-asiain kansliaan. Siviiliasiain kanslia avusti presidenttiä poliittisissa tehtävissä ja sota-asiain kanslia vastasi sotilas-ja kunniamerkkiasioista sekä presidentin edustamisesta. Presidentti Relanderin kaudella kansliat yhdistettiin ja nimeksi tuli edelleen käytössä oleva tasavallan presidentin kanslia.

Vuonna 1972 perustettiin kolmas adjutantin tehtävä avustamaan rouva Sylvi Kekkosta. Vanhemman ja nuoremman adjutantin tehtävänimikkeet muutettiin ensimmäiseksi, toiseksi ja kolmanneksi adjutantiksi. Rouva Kekkosen kuoleman jälkeen adjutanttien määrä palasi kahteen, kunnes vuonna 1982 rouva Tellervo Koiviston avuksi pestattiin kolmas adjutantti. Kaskealan adjutanttikauden loppupuolella vuosina 1987-1989 presidentillä oli taas vain kaksi adjutanttia. Tämän jälkeen kolmesta adjutantista tuli vakio.

Nykyään adjutanttien toimenkuvaan kuuluu presidentin ja presidentin puolison ohjelman käytännön valmistelu ja toteutus. Adjutanttien apuna toimii projektisihteereitä. Ohjelman ohella adjutantit vastaavat presidentin turvallisuudesta yhteistyössä poliisin kanssa. Ensimmäinen adjutantti toimii lisäksi Suomen Valkoisen Ruusun ja Suomen Leijonan ritarikuntien sihteerinä. Toisen adjutantin erityistehtävänä on presidentin puolison avustaminen. Kolmas adjutantti puolestaan toimii tarvittaessa eläkkeellä olevien presidenttien apuna. Linnan juhlissa kolmannen adjutantin vastuulla on myös sotaveteraaneista huolehtiminen.

Adjutantti Urpo Levo palveli Urho ja Sylvi Kekkosta kuudentoista vuoden ajan.

Ensimmäinen adjutantti on käytännössä tasavallan presidentin kanslian protokollapäällikkö. Hän johtaa valtiollisten tilaisuuksien suunnittelua. Juhani Kaskealalle kaikkein mieleenpainuvimpia muistoja adjutanttiajoilta ovat juuri valtiovierailut. Hän oli mukana, kun Mauno Koivisto teki Suomen historian ensimmäiset valtiovierailut Kiinaan ja Japaniin.

Suomeen suuntautuneista vierailuista Kaskealalle ikimuistoisin oli Yhdysvaltain presidentti Ronald Reaganin vierailu toukokuussa 1988.

– Sen kokoluokan vierailua ei oltu Suomessa ennen nähty, Kaskeala kertoo.

Reaganin vierailu oli ensimmäinen Yhdysvaltain presidentin tekemä virallinen vierailu Pohjoismaihin.

– Linnan kirjaston pöytään asettuivat Suomen puolelta presidentin adjutantit, ulkoministeriön lehdistöpäällikkö ja protokollapäällikkö sekä Suojelupoliisin päällikkö eli yhteensä viisi henkeä. Amerikkalaisten parinkymmenen hengen delegaatio ei edes mahtunut adjutantin neuvottelupöytään, Kaskeala muistelee.

– Totesin amerikkalaisille, että vierailun onnistumiseksi odottaisimme heidän nimeävän meitä vastaavan johtoryhmän. Näin myös tapahtui, ja vaativan vierailun valmistelut ja toteutus sujuivat erinomaisesti.

Linnan juhlien järjestelyt ovat niin ikään ensimmäisen adjutantin vastuulla. Kaskealan mielestä suurin urakka oli kutsuttavien valinta ja vieraslistojen esittely presidentille ja hänen puolisolleen. Vieraslistojen valmistelussa käytiin läpi koko kuluneen vuoden matkat ja tapahtumat.

– Muuten juhlat toteutetaan melko vakiintuneen kaavan mukaan.

 

Adjutanttien rooli on kautta aikojen ollut kaksijakoinen. Toisaalta aina näkyvissä, mutta ei koskaan keskiössä. Pitkäaikaisista adjutanteista, kuten 1950-luvulta 1970-luvulle Kekkosen adjutanttina toimineesta Urpo Levosta, tuli julkisuuden henkilöitä. Nykyiset adjutantit taas jäävät yleensä suurelle yleisölle tuntemattomiksi tehokkaan rotaation ansiosta.

On tietysti kiinni kulloisestakin presidentistä millaisen roolin he haluavat adjutanteilleen antaa. P.E. Svinhufvudin aikaan adjutantit joskus jopa kättelivät itsenäisyyspäivän juhlavastaanoton vieraat presidenttiparin sijaan. Presidentinlinnassa oli myös tapana järjestää adjutanttien tanssiaisia Svinhufvudin kaudella. Kyösti Kallio jatkoi adjutanttien tanssiaisten perinnettä.

Nykyään adjutanttien rooli on paljon näkymättömämpi. Taustalla heidän työpanoksensa on kuitenkin vahva. Presidentistä tai aikakaudesta riippumatta adjutantit ovat aina olleet ja tulevat olemaan tasavallan presidentin läheisiä avustajia, jotka kulkevat ne kuuluisat kaksi askelta valtionpäämiehen jäljessä.

– Luottomiehiä, tiivistää Juhani Kaskeala.

 

Näköislehdet