Naisten vapaaehtoisen asepalvelukseen hakeneiden valintatilaisuudet järjestetään etäyhteyksin
Poikkeusolosuhteiden vuoksi naisten vapaaehtoiseen asepalvelukseen hakeneiden valintatilaisuudet muuttuvat etänä järjestettäviksi. Jokaiselle tilaisuuksiin kutsutulle ilmoitetaan henkilökohtaisesti toimintatavat sekä päätös tulevasta palveluksesta.
8.4.2020 | 13.23
Ruotsin pääsotaharjoitus Aurora 20 peruttiin koronatilanteen takia
Ruotsin puolustusvoimien johtaman sotaharjoituksen jäihin laittaminen peruutti myös Suomen osallistumisen. Aurora 20 olisi ollut suurin Ruotsissa järjestetty sotaharjoitus kahteenkymmeneen vuoteen ja siihen oli tarkoitus osallistua Suomesta noin 2000 sotilasta.
7.4.2020 | 14.24
Koronaepidemia aiheuttaa muutoksia varusmiesten koulutuksen läpivienneissä ja harjoitusjärjestelyissä
Koronavirusepidemian aiheuttamat poikkeusjärjestelyt Puolustusvoimissa aiheuttavat muutoksia harjoitusten järjestelyissä ja koulutuksen toteuttamisessa.
4.4.2020 | 8.00
Uudenmaan rajan ylittää noin 1500 varusmiestä kahden viikon välein
Puolustusvoimat torjuu sosiaalisessa mediassa levinneen harhakäsityksen, että Uudenmaan rajan ylittäisi aina lomille ja lomilta liikuttaessa koko noin neljäntuhannen varusmiehen joukko. Lomakierron vuoksi rajan ylittää yleensä noin 1500 varusmiestä.
2.4.2020 | 13.29
Suomen rajojen sulkeminen hiljensi Helsinki-Vantaan lentoaseman
Valtioneuvosto päätti Suomen rajojen sulkemisesta tiistaina 17. maaliskuuta. Kahden päivän kuluttua tästä Rajavartiolaitos alkoi rajoittaa rajanylitysliikennettä ja palautti tilapäisesti valvonnan sisärajoille.
2.4.2020 | 9.53
Puolustusministeri vieraili Mäntsälän tarkistuspisteellä
Puolustusministeri Antti Kaikkonen keskusteli tarkistuspisteen varusmiesten kanssa Uudenmaan eristystoimien sujumisesta sekä työskentelystä liikenteenvalvontatehtävissä.
1.4.2020 | 16.48
Kuljettajakirjuri kantaa vastuuta hallinnon ja logistiikan toimivuudesta
Kuljetuskomppanian kirjurina toimiva kaartinjääkäri Reetta Ojala hoitaa yksikössään useita vastuutehtäviä. Juuri nyt hän on yksikkönsä kirjuri, apuvalvoja sekä C-ajokortin omaava kuljettaja.
31.3.2020 | 16.50
Combat Camera yhdistää valokuvausta ja taistelutaitoa
Combat Camera kuvaa materiaalia puolustushaarojen käyttöön. Tehtävään koulutetut varusmiehet ovat osana taistelevaa ryhmää eri harjoituksissa.
31.3.2020 | 13.10
Virka-aputehtävät käynnissä Uudenmaan rajalla
Puolustusvoimat ja poliisi tekevät tiivistä yhteistyötä Uudenmaan rajojen tarkistuspisteillä. Varusmiesjoukot tukevat poliisia vuorokauden kaikkina aikoina.
30.3.2020 | 17.44
Elossa liikunnan avulla
Majuri Veli-Pekka Salosen elämä muuttui äkillisesti Mikkelissä 4.7.2018, kun hän törmäsi maastopyörälenkillä tiellä sijainneeseen puomiin. Hän lensi äkkijarrutuksen voimasta pyörän selästä ja sai vakavia vammoja päähänsä.
30.3.2020 | 15.15
Asevelvollisuuden nykytilan tarkastelulle on tarvetta
Maaliskuun alussa asetettu parlamentaarinen asevelvollisuuskomitea lähtee etsimään ja ratkomaan asevelvollisuuteen, naisten vapaaehtoiseen palvelukseen, siviilipalvelukseen sekä maanpuolustukseen ylipäätään liittyviä kehityskohteita. Työtä on tarkoitus tehdä laajan, rauhallisen sekä huolellisen tutkimuksen ja tarkastelun kautta lokakuuhun 2021 saakka.
29.3.2020 | 8.00
Uudenmaan liikkumarajoitukset eivät vaikuta varusmiesten lomamatkoihin
Eduskunta on hyväksynyt hallituksen esityksen Uudenmaan eristämisestä. Aiemmasta tiedosta poiketen hallitus linjasi, että liikkumisrajoituksista voidaan poiketa varusmiespalveluksen tai muun lakisääteisen velvollisuuden suorittamisen vuoksi.
27.3.2020 | 17.09
Etelän varusmiehille muutos: Neljä viikkoa kiinni, kaksi lomalla
Varusmiesten loma- ja koulutusjärjestelyihin tulee viikonvaihteesta lähtien muutos, joka koskee eteläisen Suomen varuskuntia. Varusmiehet ovat jatkossa neljä viikkoa palveluksessa aiemman kahden viikon sijasta ja kaksi viikkoa lomalla aiemman viikon sijasta. Ryhmittely kolmeen erilliseen, toisiaan kohtaamattomaan ryhmään jatkuu.
26.3.2020 | 16.13
Puolustusvoimissa varauduttu poikkeusoloihin
Nykytilanteessa tehty valmiuslain toimivaltuuksien käyttöönotto ei muuta puolustusvoimien toimintaa merkittävästi, sillä lainsäädäntö antaa puolustusvoimille vahvan perustan toimia myös poikkeavissa tilanteissa.
26.3.2020 | 8.52
Puolustusvoimat seuraa kertausharjoitusten tilannetta
Puolustusvoimat valmistautuu toteuttamaan kertausharjoituksia jälleen toukokuun alusta alkaen poikkeusoloista huolimatta. Mahdolliset harjoitusten peruuttamispäätökset tullaan tekemään viimeistään harjoituksia edeltävän kuun puoleenväliin mennessä.
25.3.2020 | 12.11
Lomilla saa ja pitää liikkua
Kotona hyvin ansaitulla lomalla kannattaa liikkua, vaikkei salille tai lenkille pääsisikään. Lyhyillä sekä helpoilla liikesarjoilla ei kunto pääse lomilla rapistumaan ja palvelukseen on mieluisaa palata.
24.3.2020 | 14.18
Helikopteriapumekaanikkoa ei korona huoleta
Rajavartiolaitoksella palveleva alikersantti Eemil Praks on sopeutunut hyvin varusmiesten uusiin lomajärjestelyihin. Mielekäs palvelustehtävä pitää huolen jaksamisesta myös poikkeuksellisissa olosuhteissa.
23.3.2020 | 15.24
Tupakointi ja nuuskaminen saattavat lisätä riskiä koronavirustartunnalle
Päivittäin tupakoivat henkilöt on määritelty riskiryhmiin kuuluviksi THL:n toimesta. Nuuskaa käyttävät henkilöt altistuvat virukselle helpommin, sillä käsiä viedään suuhun monta kertaa päivässä, mikä nostaa tartunnan mahdollisuutta.
20.3.2020 | 14.32
Puolustusvoimain komentaja: "Asevelvollisista ja henkilökunnasta huolehditaan"
Puolustusvoimain komentaja, kenraali Timo Kivinen kertoo puolustusvoimien seuraavan koronatilannetta aktiivisesti ja ryhtyvän tarvittaviin lisätoimenpiteisiin, mikäli tilanne niin vaatii.
19.3.2020 | 16.12
Johdonmukainen viestintä hillitsee paniikkia poikkeusoloissa
Varusmiehet ovat joutuneet palveluksessaan poikkeuksillisiin oloihin koronaviruksen vuoksi. Koulutus- ja lomakäytäntöjä on muutettu, jotta tartuntoja varuskunnissa tapahtuisi mahdollisimman vähän. Puolustusvoimien on tärkeää pysyä toimintakykyisenä, vaikka koronasta aiheutuvat ongelmat sitä haittaisivat.
19.3.2020 | 9.17
10.4.2026
"Huomattavasti pidempi kantama" – K9-panssarihaupitsien hankinta kasvattaa Suomen tykistökykyä
9.4.2026
"Perinteinen kuvaus sodasta on muuttunut" – Ukrainan sota ei perustu puhtaasti jalkaväen vahvuuteen
7.4.2026
OmaInttiä käyttää lähes miljoona asevelvollista – "Meidän on pysyttävä jatkuvasti askeleen edellä"
2.4.2026
"Haluamme olla hyvä liittolainen" – Suomi on täyttänyt etuajassa lähes kaikki Nato-velvoitteensa
26.3.2026
"Ei tarvitse pelätä muutosneuvotteluja" – Varma työpaikka vetää kadettikouluun yhä enemmän hakijoita