Maasotakoulu voitti Suomen mestaruuden

Maasotakoulu voitti Suomen mestaruuden

Uudenmaan prikaati isännöi jalkapallon sotilas-SM-kisat 19. - 23. elokuuta Raaseporissa.
Lähtölaukaus kutsuntoihin Uudellamaalla

Lähtölaukaus kutsuntoihin Uudellamaalla

Syksyn tullessa koittavat kutsunnat tänä vuonna 18 vuotta täyttäville miehille. Uudenmaan aluetoimiston kutsuntoihin osallistuu lähes kolmannes koko maan kutsunnanalaisista.
Tyylikästä, muttei pompöösiä

Tyylikästä, muttei pompöösiä

Valtiollinen seremonia ja sotilassoittokunnat kulkevat tiiviisti käsi kädessä. Sotilassoittokunnat ovat tuttu näky valtiovierailuilla, presidentin virkaanastujaisissa, valtiollisissa hautajaisissa ja Linnan juhlissa. Monet seremonioista periytyvät jo Ruotsin ja Venäjän vallan ajoilta.
Puolustusvoimat on karsinut kasvihuonepäästöjään pitkäjänteisesti

Puolustusvoimat on karsinut kasvihuonepäästöjään pitkäjänteisesti

Uusimman puolustushallinnon ympäristöraportin mukaan päästösäästöjä on saatu erityisesti sähkön- ja lämmönkäytön tehostamisella ja uusiutuviin energialähteisiin siirtymisellä. Suurimman päästölähteen, liikenteen polttoaineiden, osalta tutkittavana on biopolttoaineisiin siirtyminen.
Puolustusvoimien viestintä saa kiitosta medialta

Puolustusvoimien viestintä saa kiitosta medialta

T-Median toteuttamassa MediaBarometri-kyselyssä Puolustusvoimien viestintä saa kiitosta asiantuntevuudestaan ja luotettavuudestaan. Toisaalta Puolustusvoimilta toivotaan lisää avoimuutta ja oma-aloitteisuutta.
Musiikki on näkymätön ase

Musiikki on näkymätön ase

Kaikkien suomalaisten historia ei enää ole talvisodassa, Suomi on niin monikulttuurinen ja meidän käsityksemme suomalaisuudesta niin moninainen, että pitää löytää uusia keinoja kansallistunteen kuvaamiseen. Sotilasmusiikki olisi hyvä keino siihen, Kaisa Rönkkö huomauttaa.
Pohjoismaiset hävittäjät Norjan taivaalla

Pohjoismaiset hävittäjät Norjan taivaalla

Vuosittainen Arctic Fighter Meet -harjoitus perehdyttää pohjoismaisia lentäjiä kansainväliseen toimintaympäristöön. Vastaavia harjoituksia on järjestetty vuodesta 2003 lähtien.
Sotilasmusiikin määrätietoinen uudistaja

Sotilasmusiikin määrätietoinen uudistaja

Kapellimestari Raine Ampujalla on takanaan menestyksekäs sotilasmuusikon ura, jonka aikana hän on nähnyt kaikki sotilasmusiikin ulottuvuudet. Eläkepäivien aikana kiinnostus sotilasmusiikkiin on syventynyt entisestään.
Venäjä kehittää asevoimiaan

Venäjä kehittää asevoimiaan

Everstiluutnantti (evp) Pentti Forsström väitteli 16. elokuuta Maanpuolustuskorkeakoululla Venäjän sotilasstrategian muutoksesta osana tohtorintutkintoa.
Lindbergin perintö: valmius ja koulutus

Lindbergin perintö: valmius ja koulutus

Kenraali Jarmo Lindberg pitää puolustusvoimain komentajakautensa merkittävimpinä asioina valmiuden kehittämistä ja pilottivaiheessa olevaa koulutusuudistusta, joka tulee kaikkialle voimaan ensi vuodesta lähtien. Puolustusvoimat on palannut hänen kaudellaan perinteiseen tasapainoon, jossa määrärahat jakaantuvat tasaisesti henkilöresursseihin, toimintaan ja hankintoihin.
Simulaattoreiden avulla ajatus kulkee

Simulaattoreiden avulla ajatus kulkee

Puolustusvoimien simulaattoriosaamiskeskus kehittää jatkuvasti simulaattoreita, joiden avulla varusmiesten koulutus elää tätä päivää. VBS eli Virtual Battle Space on simulaattori, jolla varusmiesten ajankäyttöä on tehostettu entisestään.
Puolustustarvikkeiden vienti keskitetään lähelle

Puolustustarvikkeiden vienti keskitetään lähelle

Puolustusministeriö julkaisi 17. heinäkuuta raportin puolustustarvikkeiden viennistä vuonna 2018. Suurimpana vientikohteena oli Eurooppa sekä vientilupien määrässä että arvossa.
Puolustusvoimat torjuu sikaruttoa kaluston puhdistamisella

Puolustusvoimat torjuu sikaruttoa kaluston puhdistamisella

Puolustusvoimien vapaaehtoinen ulkomailla käyneen kaluston puhdistaminen on herättänyt mielenkiintoa maailmalla.
Läheisten tuella vapaaehtoiseen palvelukseen

Läheisten tuella vapaaehtoiseen palvelukseen

Alokas Noora Mela haluaa hyödyntää ennen inttiä hankkimaansa osaamista ja jatkaa alalla myös kotiutumisen jälkeen.
Pohjoismaiden merikadetit samoilla vesillä

Pohjoismaiden merikadetit samoilla vesillä

Suomalaiset, ruotsalaiset, norjalaiset sekä tanskalaiset merikadetit vetivät köyttä, kävivät seminaareissa ja tutustuivat toisiinsa Ruotsin Kalmarissa.
Kahden vuoden opiskelu ohitse

Kahden vuoden opiskelu ohitse

Maanpuolustuskorkeakoulun sotatieteiden maisterikurssi kahdeksan valmistui 9. elokuuta.
Valmiusyksikkökoulutuksesta entistä parempi pohja kriisinhallintatehtäviin

Valmiusyksikkökoulutuksesta entistä parempi pohja kriisinhallintatehtäviin

Valmiusyksikön varusmiehet harjoittelevat kansainvälistä yhteistoimintaa ja kriisinhallintaa uudessa koulutuskokeilussa.
Ulkomaalaiset opiskelijat harjoittelevat suluttamista Pioneerikoululla

Ulkomaalaiset opiskelijat harjoittelevat suluttamista Pioneerikoululla

Suomalainen suluttamisen osaaminen herättää mielenkiintoa ulkomailla, ja kurssi on saanut hyvää palautetta aikaisempina vuosina.
Erityistehtävien valintatilaisuus toi tarkasti seulotun joukon osaajia Tuusulaan

Erityistehtävien valintatilaisuus toi tarkasti seulotun joukon osaajia Tuusulaan

2/19-saapumiserän erityistehtävien valintatilaisuus järjestettiin tänään Puolustusvoimien palvelukeskuksessa Tuusulassa. Paikalle saapui sankoin joukoin varusmiehiä ympäri Suomea.
Pitkätukka kitaristista laivastolinjan oppilaaksi

Pitkätukka kitaristista laivastolinjan oppilaaksi

Upseerioppilas Eemeli Mäkelällä ei ennen inttiä ollut suunnitelmia tulevaisuudelle. Nyt tuleva reservin aliluutnantti pyrkii sopimussotilaaksi.