”Niin kauan kuin meitä elää” – Sotaveteraanit ja heidän leskensä tarvitsevat edelleen apua
Satavuotiaan sotaveteraanin Markus Aaltosen vastaus ”Niin kauan kuin meitä elää” kertoi kaiken oleellisen SuomiAreenan perjantain keskustelusta, jonka aihe oli Tarvitsevatko sotiemme veteraanit vielä apua?
20.7.2018 | 12.41
Ruotuväen SuomiAreena-extrat ovat ilmestyneet
Tänään 20. heinäkuuta päättyvän SuomiAreenan kohokohdat on ikuistettu Ruotuväen erikoisnumeroihin.
20.7.2018 | 12.30
Materiaalihankintoja tarkastellaan suorituskyvyn kautta
Rahasta voidaan kiistellä, mutta edessä siintävät isot strategiset hankinnat ovat merkittävä osa puolustusvoimien suorituskykyä tulevaisuudessa. Nyt tehtävät päätökset ulottuvat vuosikymmenien päähän.
19.7.2018 | 15.48
Maanpuolustusjärjestöjen edustajat yksimielisiä – kokonaisturvallisuuden varaamisrekisteri tarvitaan
Kaikkien osaaminen ei ole vielä hyödynnettävissä kriisitilanteen tullen.
19.7.2018 | 14.58
Kyberhyökkäyksiin varautuminen on nyt ja jatkossa entistä tärkeämpää
Suomalainen yhteiskunta on yksi maailman sähköriippuvaisimmista. Kaiken siirtyessä verkkoon myös kyberturvallisuuteen on kiinnitettävä entistä enemmän huomiota.
18.7.2018 | 17.08
Puolustusmateriaalin viejät arvostavat ennustettavaa linjaa – “Tämä ei ole ihan verrattavissa jouluarpojen myyntiin”
SuomiAreenan keskustelu puolustusmateriaalin viennistä tarjosi monipuolisia näkökulmia mielipiteitä jakavaan aiheeseen.
17.7.2018 | 15.34
Varusmiesten toimeentulo puhutti SuomiAreenalla
Varusmiespalvelusta vietiin 2030-luvulle esittämällä vaihtoehtoisia ratkaisuja muun muassa varusmiesten toimeentulolle ja siviilipalveluksen toteuttamiselle.
16.7.2018 | 20.11
Putin ja Trump tapasivat sotilaspoliisien vartiovuorolla
Venäjän ja Yhdysvaltain presidenttien tapaaminen on vaatinut yhdessä tekemistä median ja muiden tahojen kesken – Suomi haluaa profiloitua suurten kokousten järjestäjänä.
16.7.2018 | 16.21
Journalismi on aina puutteellista
Mikael Pentikäinen hyppäsi lehtitalojen johdosta yrittäjien puolestapuhujaksi. Nyt hän kantaa huolta median nykytilasta ja jyrähtää paikallislehtien kulkevan nykypäivänä kohti kuolemaa.
15.7.2018 | 8.00
Harjoitus tekisi mestarin
Ampumataitoa pidetään yksittäisen taistelijan taidoista kenties merkittävimpänä. Tällä hetkellä sitä ei kuitenkaan ylläpidetä riittävästi.
13.7.2018 | 7.30
Tehtäväkohtaiset vaatimukset selkeyttäisivät kuntotestausta
Sotilas tietää jatkossa entistä tarkemmin, mitä häneltä edellytetään. Fyysisen toimintakyvyn vaatimukset olisivat ikä- ja sukupuolineutraalit.
12.7.2018 | 8.40
Viestimies ei halunnut kuskiksi
Terho Partti ei hakenut kuljettajaksi, mutta silti hän palvelee 347 päivää auton ratissa. Partin mielestä varusmiesten yhteishenki on kasarmilla viihtymisen edellytys.
11.7.2018 | 13.06
Entiset johtajat alokkaille: "Intissä parasta on ihmiset"
Uusi saapumiserä on aloittanut palveluksessa eilen maanantaina. Tapasimme viime viikonloppuna Ruisrockissa kaksi tuoretta alokasta sekä joukon vasta kotiutuneita varusmiehiä.
10.7.2018 | 15.56
Uudet alokkaat aloittivat palveluksensa
Palveluksensa aloittaa saapumiserässä II/18 noin 12 200 alokasta. Porin prikaatissa uudet alokkaat pääsevät ensimmäisenä saapumiseränä mukaan Koulutus 2020-ohjelman kokeiluun.
9.7.2018 | 16.37
Palvelustehtävinä kirjan tekoa ja mm-kisoja
Luukas Salin on päässyt palveluksensa aikana työstämään muun muassa merivoimien juhlajulkaisua. Varusmiesgraafikon tehtävät yllättävät monipuolisuudellaan.
5.7.2018 | 16.25
Vapaaehtoisen maanpuolustuksen turhaa byrokratiaa puretaan
Hinta-hyöty-suhdetta parantavan kehittämismallin vaatimat lakiuudistukset saatiin valmiiksi Puolustusministeriön työryhmässä.
4.7.2018 | 16.04
Jehovan todistajien erityisasemaa ehdotetaan purettavaksi
Puolustusministeriön työryhmä ehdottaa vapautuslain kumoamista. Aseettomat vaihtoehdot suorittaa maanpuolustusvelvollisuus ovat kehittyneet pitkälle.
3.7.2018 | 15.53
Tuuli ei estänyt miinalautan rantautumista
Paikkakunnan kummialukseksi tituleerattu miinalautta vieraili Pyhärannassa ja vei mukanaan historiallisen suojeluskuntalipun.
3.7.2018 | 15.35
Heinäkuun alku toi joukko-osastoihin uusia komentajia
Puolustusvoimain komentaja, kenraali Jarmo Lindberg on määrännyt heinäkuun alusta alkaen muun muassa Porin prikaatiin ja Kaartin jääkärirykmenttiin uudet komentajat.
2.7.2018 | 16.31
Laivastopalvelus on ainutlaatuinen kokemus
Joona Koski aloittaa syksyllä tuotantotalouden opinnot. Sitä ennen hän ehti kerätä unohtumattomia palvelusmuistoja vuoden ajalta ja kotiutua reservin aliluutnanttina.
29.6.2018 | 14.43
— 20 Merkintöjä per sivu
14.11.2025
Kenraalikunnassa muutoksia – Kainuun prikaatin komentaja ja apulaiskomentaja uusiin tehtäviin
13.11.2025
"Elävöitämme uutisvideoilla esikunnan harjoituksia" – Kuvapalveluyksikkö täyttää sata vuotta
4.11.2025
Presidenttipari juhlistaa Suomen itsenäisyyttä veteraanien ja lottien kanssa Presidentinlinnassa
3.11.2025
Tasavallan presidentti Alexander Stubb: "Nostalgia ei ole strategia eikä paluuta menneeseen ole"