
Reserviläiset ampuvat kilpaa Rovaniemellä
Reserviläisliiton mielestä aktiivinen ampumaharrastus ylläpitää sotilaiden taitoja myös varusmiespalveluksen jälkeen. Ensi viikonloppuna Suomen parhaat reserviläisampujat kilpailevat pohjoisella napapiirillä.
17.8.2018 | 10.11

Kutsunnat koittavat tuleville varusmiehille
Jokasyksyiset kutsuntatilaisuudet ovat alkaneet tänään 15. elokuuta muun muassa Kaarinassa, Saarijärvellä ja Iissä.
15.8.2018 | 16.17

Kaartinjääkäri vartioi Helsingin huippukokousta
Viime heinäkuussa Trump ja Putin kohtasivat Helsingissä. Juhani Kivikoski osallistui sotilaspoliisina tapaamisen järjestelyihin.
14.8.2018 | 15.24

Ilmataisteluohjusten tahattomia laukauksia estetään varotoimin
Viron ilmatilassa tiistaina 7.8. espanjalaiselta Eurofighter-hävittäjältä pääsi Amraam-ilmataisteluohjus omille teilleen. Suomen ilmavoimissa on varauduttu vastaavanlaisia tapauksia varten.
13.8.2018 | 15.08

Suomen puolustusbudjetti kasvanee merivoimien uusien alusten myötä
Laivue 2020 -hanke kasvattaa puolustusbudjetin uudelle miljardilukemalle, arvioi puolustusministeriö talousarvioehdotuksessaan.
9.8.2018 | 15.57

Koodarit kybertehtäviin ja valokuvaajat viestintään – erityistehtäviin hakeneita ennätysmäärä
Erityistehtävissä palvelevat varusmiehet tekevät maanpuolustuksen eteen mitä moninaisimpia hommia. Se houkuttelee yhä useampaa.
8.8.2018 | 15.37

Pohjoismaalaiset merikadetit verkostoituivat Turussa
NOCA 2018 -kadettipäivät järjestettiin tänä vuonna Turussa. Verkostoituminen ja yhteistyön syventäminen ovat vuodesta 1948 järjestetyn tapahtuman päätavoitteita.
7.8.2018 | 12.33

Kaikkien yhteinen puolustus ei tule liukuhihnalta
Puolustusvaliokunnan varapuheenjohtaja Mika Kari toivoo, että turvallisuus kuuluisi tiiviimmin koko kansalle ja että puolustusvoimilla olisi enemmän kouluttajia.
5.8.2018 | 8.00

Satelliitit tarkkailevat sotilaiden liikkeitä
Puhelin tai luvaton paikannuslaite voi vaarantaa sotilasoperaation turvallisuuden, mutta paikkatiedoilla voidaan myös parantaa palvelusturvallisuutta ja antaa sotilaille palautetta reaaliajassa. Tulevaisuudessa eurooppalainen Galileo voi korvata yleisen GPS-paikannusjärjestelmän.
4.8.2018 | 8.00

Ilmavoimien Horneteja mukana kansainvälisessä ilmataisteluharjoittelussa
Neljä ilmavoimien Hornet-monitoimihävittäjää nousee ilmaan 8.-9. elokuuta osana monikansallista ilmataisteluharjoittelua Ruotsin ilmatilassa.
3.8.2018 | 14.58

Alokkaat ovat uudistusten kohteina
Varusmiesten peruskoulutuskauden sisältöä viilataan kokeiluista saatavilla kokemuksilla. Tulevaisuuden alokasjakso saattaa rakentua muun muassa liikuntakoulutuksesta, simulaatioista ja mikroelokuvista.
3.8.2018 | 8.00

Intti ei vastannut odotuksia
Ystävien tarinat asepalveluksesta eivät pitäneet paikkaansa. Konrad Deryng arveli edessä olevan vain tiukkaa kuria ja lyhyitä yöunia.
2.8.2018 | 16.00

EU:n taisteluosastoille haetaan vihdoin rahoitusta
Yli kymmenen vuotta valmiudessa olleet EU:n taisteluosastot ovat vihdoin saamassa rahoitusta. EU:n komissio esittää 10,5 miljardin euron "rauhanrahastoa" unionin seuraavalle seitsemän vuoden rahoituskaudelle.
2.8.2018 | 8.00

Kaupunkiharjoituksissa tiedotus on tärkeää – "Toimintaympäristö tekee koulutuksesta mielenkiintoista"
Ympäri pääkaupunkia voi tälläkin viikolla bongata maastopukuisia hahmoja tositoimissa. Sotilaspoliisien on tärkeä harjoitella aidossa toimintaympäristössä.
1.8.2018 | 17.29

Suurtapahtuman some-keskiöstä löytyy varusmiestiimi
Suuri osa Hamina Tattoo -sotilasmusiikkifestivaalin sosiaalisen median kanavista on kymmenhenkisen varusmiesryhmän vastuulla, vaikka tapahtuman järjestäjä ei puolustusvoimat olekaan.
30.7.2018 | 16.36

Upseerikokelas vieraassa – ja vieraskielisessä – ympäristössä
Uunituore upseerikokelas Karolina Grönberg odottaa johtajakaudelta alokkaiden ohjaamista sekä oppimiensa asioiden soveltamista käytännössä.
26.7.2018 | 14.02

Pyhärannan maastopalo työllisti virka-apuosaston
Utin jääkärirykmentti sai virka-apupyynnön Pyhärannan maastopalon sammutustehtävään viime keskiviikkona kello 16.13. Päivystyshelikopteri nousi ilmaan vain puoli tuntia myöhemmin.
25.7.2018 | 16.56

Varusmies, hae vielä kun voit – erityistehtävähaku päättyy pian!
Saapumiserän 2/18 varusmiehille suunnattu erityistehtävähaku päättyy sunnuntaina 29. heinäkuuta
24.7.2018 | 14.10

Hybridi on tätä päivää, eikä suinkaan vain autoissa
Hybridivaikuttamista tapahtuu ympärillämme koko ajan. Avainasemassa turvallisuuden luomisessa ovat viranomaisyhteistyö ja reaaliaikaisen tilannekuvan luominen.
20.7.2018 | 16.22

”Niin kauan kuin meitä elää” – Sotaveteraanit ja heidän leskensä tarvitsevat edelleen apua
Satavuotiaan sotaveteraanin Markus Aaltosen vastaus ”Niin kauan kuin meitä elää” kertoi kaiken oleellisen SuomiAreenan perjantain keskustelusta, jonka aihe oli Tarvitsevatko sotiemme veteraanit vielä apua?
20.7.2018 | 12.41
— 20 Merkintöjä per sivu
26.3.2025
Puolustusvoimat testaa jättiakkua – start up -yritys kehittää dieselgeneraattoreille seuraajaa
26.3.2025
Patria investoi 40 miljoonaa Hämeenlinnan panssaroitujen ajoneuvojen tuotannon laajentamiseen
21.3.2025
"Tämä porukka on ehdottomasti se paras juttu" – Vielä ehtii hakea Maanpuolustuskorkeakouluun