.jpg/74525c7d-9e48-cf21-4f57-f90d2e0c5cfb?version=1.0&t=1635418904963)
Puolustusministeriön kansliapäälliköksi nimitettiin EU-tehtävissäkin kokenut kenraaliluutnantti – "Hallinnonalan merkitys on kasvanut"
Tuleva kansliapäällikkö Esa Pulkkinen aloittaa tehtävässään ensi vuoden alusta. Muun muassa Genevessä ja Harvardissa opiskellut Pulkkinen siirtyy tehtävään puolustusministeriön puolustuspoliittisen osaston päällikön paikalta.
28.10.2021 | 14.04

Nuorisojohtajat peräänkuuluttavat yhdenvertaisuutta asevelvollisuuteen
Nuoret kaipaavat uudistuksia asevelvollisuuteen, ja erityisesti sukupuoleen perustuvasta erottelusta halutaan irti. Puolueiden nuorisojärjestöt esittävät innovatiivisia kehitysmalleja, joille emopuolueet eivät toistaiseksi ole lämmenneet.
28.10.2021 | 11.26

Suomi mukana Ruotsin merivoimien pääsotaharjoituksessa
Ruotsin kaakkoisrannikolla järjestetyn meriharjoituksen yhtenä tavoitteena oli kehittää Suomen ja Ruotsin puolustusvoimien välistä FISE-yhteistyötä.
28.10.2021 | 9.26

Naton pääsihteeri vieraili Santahaminassa
Puolustusministeri Antti Kaikkonen ja Puolustusvoimain komentaja, kenraali Timo Kivinen isännöivät Nato-maiden suurlähettiläistä koostuvan Pohjois-Atlantin neuvoston sekä sitä johtavan Naton pääsihteeri Jens Stoltenbergin vierailua Kaartin jääkärirykmentissä maanantaina 25. lokakuuta.
27.10.2021 | 13.13

Lisää K9-panssarihaupitseja Maavoimille
Panssarihaupitsien suorituskyvyllä on tykistön tarkastajan, eversti Pertti Holman mukaan keskeinen merkitys osana maanpuolustusta.
26.10.2021 | 14.07
.jpg/ff83a353-01fd-0820-6cdd-29e26f7db767?version=1.0&t=1635170525020)
Sosiaali- ja terveydenhuolto on jatkuvassa valmiudessa
Sosiaali- ja terveysalan valmiuskurssilla Tuusulassa paneuduttiin pandemian ohella muun muassa kyber- ja terrori-iskuihin sekä voimahuollon häiriöihin.
25.10.2021 | 17.07

Haavisto kaipaa ymmärrystä konfliktien taustatekijöistä
Ulkoministeri Pekka Haavisto kaipaa tuntumaa konfliktien taustatekijöihin ennen lähtöä kriisinhallintaoperaatioihin. Esimerkiksi Malissa suomalaisilla on edessä poliittisen islamin lisäksi muita, alueiden kehityksestä jälkeen jäämiseen liittyviä syitä, joita pitäisi ymmärtää.
21.10.2021 | 10.46

Taivaallinen sotilas
Aliupseerioppilas Keinänen ei halunnut tavalliseen varusmiespalvelukseen, joten hän päätti hakea laskuvarjojääkäriksi. Koulutus on vauhdin ja adrenaliinin täyteinen seikkailu, josta selviydytään sekä ryhmänä että johtajana.
21.10.2021 | 10.38

Missä ovat Kaivarin kolme cowboyta?
Yhdistämällä suomen kielen ja afroamerikkalaisen rytmimusiikin ajattomat ainekset Jukka Karjalainen on luonut suomalaisten suuhun sopivaa musiikkia, jota kuunnellaan ja sovitetaan edelleen.
21.10.2021 | 10.11

Korona-exitissä ensimmäiseksi luovutaan maskeista
Puolustusvoimissa koronarajoitusten purkaminen alkaa marraskuun alussa, jolloin aiotaan luopua kasvomaskien käytöstä. Normaaliin palataan asteittain helmikuun puoliväliin mennessä.
21.10.2021 | 9.42

Yhteistä arsenaalia keräämään
Ruotsi on rakentamassa maavoimiaan uudelleen ja tarvitsee uusia käsiaseita. Yhteisen käsiaseperheen kehittäminen Suomen kanssa voi hyödyttää molempia osapuolia.
21.10.2021 | 9.21

Kunnialla loppuun asti
Tykkimies Pepe Strömmer suorittaa palvelustaan pilke silmäkulmassa ja löytää kääntöpuolen myös haastavissa tilanteissa.
20.10.2021 | 13.03

Pääkaupunkiseudun salaiset puolustussuunnitelmat: sotilaspartioita Senaatintorille
Maihinnousua ja maahanlaskua, sisäistä levottomuutta sekä massiivisia pommituksia – näihin uhkiin Puolustusvoimat valmistautui helsinkiläisten tietämättä kylmän sodan aikana.
19.10.2021 | 16.37

Maavoimien komentaja: palvelukseen jatkossa myös heikommassa kunnossa
Puolustusvoimat uudistaa palveluskuntoisuusluokitustaan, ja tulevaisuudessa myös matalamman fyysisen suorituskyvyn omaavat voivat suorittaa asepalveluksen.
18.10.2021 | 16.28

Tulevat kriisit edellyttävät aukotonta johtamista ja huoltovarmuutta
Kouvolan turvallisuustapahtuman ”Pandemian jälkeinen Suomi” -webinaari järjestettiin 14. lokakuuta. Asiantuntijat ja poliitikot painottivat varhaisen varautumisen merkitystä ja kriisitilanteiden ennakoimista.
15.10.2021 | 13.53

Kyberensiaputaidotko hanskassa?
Kun ajatellaan kokonaisturvallisuutta, ei tietoverkkojen maailmaa voida unohtaa. Asiantuntija antaa vinkit kyberturvallisempaan arkeen Euroopan kyberturvallisuuskuukauden kunniaksi.
12.10.2021 | 15.54

Hylsy, risti vai stipendi?
Puolustusvoimissa palkitaan vuosittain monia ansioituneita varusmiehiä. Tunnustuksia jakavat monet tahot ja ne voivat olla hyvinkin erilaisia.
11.10.2021 | 13.58

Lottien harmaa rintama on pitänyt jo sata vuotta
Perjantaina 8. lokakuuta juhlistettiin sadan vuoden täyttymistä Lotta Svärd -järjestön perustamisesta. Juhlaohjelmaan sisältyi aikaansa edellä kulkeneiden lottien ja heidän perintönsä esittelyä sekä puolustusvoimain komentajan puhe.
10.10.2021 | 15.38
.jpg/74445ef3-b97d-3f2c-a3ea-d41fb9cf5dfb?version=1.0&t=1633867664401)
Sissisipaa, tupakranaattia ja laulusipaa – tunnetko jo seuraavat sipat?
"No niin, pidetäänpäs tänään vähän erilainen sipa." Ruotuväki selvitti kuusi erilaista tavallisesta siivouksesta poikkeavaa hauskaa sipaa eli siivouspalvelusta.
10.10.2021 | 15.11

Robert Schumanin säätiön puheenjohtaja: Uskottava geopoliittinen visio tarvitsee yhteisen puolustuspoliittisen linjan
Ulkopoliittisen instituutin taloutta ja turvallisuutta käsittelevässä keskustelutilaisuudessa arvioitiin EU:n roolia geopoliittisella näyttämöllä ja enteiltiin Ranskan tulevaa EU:n neuvoston puheenjohtajakautta.
8.10.2021 | 13.51
21.3.2025
"Tämä porukka on ehdottomasti se paras juttu" – Vielä ehtii hakea Maanpuolustuskorkeakouluun
13.3.2025
"Kestääkö Kollaa?" – Olivier Norekin koskettava teos talvisodasta nousi jättihitiksi Ranskassa