
Maakuntakomppanioita, uutta kalustoa ja ylennyksiä – luetuimmat jutut vuonna 2022
Kokosimme yhteen vuoden suosituimmat verkkouutisemme. Reserviläisten maakuntakomppanioita käsittelevä juttu nousi listan ykköseksi.
31.12.2022 | 9.30

Varusmiesliiton uusi puheenjohtaja: Toiminta palaa koronaa edeltävälle tasolle
Vuodenvaihteessa puheenjohtajana aloittava Elina Riutta nostaa tärkeiksi teemoiksi muun muassa varuskuntavierailut ja naisten vapaaehtoisen palveluksen – sekä terapiatakuun.
30.12.2022 | 7.58

Puolustusvoimat ylläpitää valmiuttaan myös välipäivinä
Puolustusvoimat pitää valmiutensa tavanomaisella tasolla myös joulun ja uudenvuoden pyhien aikana sekä saapumiserien välissä.
29.12.2022 | 10.22

Tiedustelijan tehtävä testaa varusmiehen kestokykyä
Alikersantti Mäkelän tehtävänä on toimia osana tiedustelukomppaniaa kouluttamalla varusmiehiä ja suorittamalla vaihtelevia tehtäviä. Tiedustelijana toimiminen testaa niin fyysistä kuin henkistä kestokykyä.
28.12.2022 | 9.47
.jpg/8bbd1ba1-6bb9-9b20-ef95-f56a3d92db18?version=1.0&t=1671714082512)
Luonnonturvausoperaatio
Varuskunnissa on monimuotoista luontoa, ilmenee Puolustuskiinteistöjen selvityksistä. Puolustusvoimien läsnäolo saattaa olla jopa monimuotoisuutta ylläpitävä tekijä maailmassa, jossa lajikato jyllää.
27.12.2022 | 10.00

Palvelus edessä? Lue kokeneiden sotureiden parhaat inttivinkit!
Kysyimme lukijoilta, millaisia neuvoja he antaisivat palveluksen pian aloittaville alokkaille. Vastauksissa korostui hyvän asenteen ja kunnollisen varustuksen tärkeys.
26.12.2022 | 10.00
.jpg/5b603a80-9664-06e7-3c42-94fd8e9996f0?version=1.0&t=1671710975489)
Afganistanin interventio – yhteiskunnan vakauttamista vai sotaa terrorismia vastaan?
Suomi osallistui lähes kahdenkymmenen vuoden ajan kansainväliseen interventioon Afganistanissa. Ulkopoliittisen instituutin tuoreen raportin mukaan Afganistanin epäonnistumisissa on paljon opittavaa.
22.12.2022 | 14.12

Testisarja vakuutti – Puolustusvoimille Sisun panssaroituja nelipyöräisiä
Ketterät ja kotimaiset Sisu GTP 4x4 -ajoneuvot ovat lisäys Maavoimien operaatioihin, ja niillä pääsevät ajamaan varusmiehetkin.
20.12.2022 | 14.52
.png/48188446-b724-d7f3-2efd-3205af0b682d?version=1.0&t=1671180259422)
Uusi raportti selvittää millainen Naton jäsenmaa suomesta voisi tulla
Ulkopoliittisen instituutin julkaisussa selvitetään millaista painetta Suomi tulee kohtaamaan puolustuksensa kehittämiseen Natossa ja miten siihen tulisi vastata.
16.12.2022 | 10.49

Nyt on kotiutumisen aika
Kotiutuminen herättää monia tunteita. Juuri reserviin astuva lentosotamies muistelee yllättävää asiaa lämmöllä.
15.12.2022 | 10.24

Valko-Venäjän hallitus on sodassa – maan kansa ei
Valko-Venäjän diktaattori Aljaksandr Lukašenka antaa venäläissotilaiden hyökätä Ukrainaan maansa kautta. Maan oppositiojohtaja Svjatlana Tsihanouskajan mukaan valkovenäläiset ovat kuitenkin sotaa vastaan.
14.12.2022 | 13.55

Päivärahoihin korotuksia ensi vuoden alusta
Päivärahojen, varusrahan sekä ruokarahan korotukset koskevat myös heinäkuun saapumiserän taistelijoita, Pääesikunnasta vahvistetaan.
13.12.2022 | 15.51
.jpg/52a41d47-e89d-54de-3fa9-711df62b0ebf?version=1.0&t=1670341520785)
Itsenäisyyspäivän paraati keräsi tuhannet Haminaan
Maasotakoulu järjesti 105-vuotisen Suomen kunniaksi valtakunnallisen itsenäisyyspäivän paraatin Haminassa. Ensimmäistä kertaa kolmeen vuoteen järjestetty paraati viihdytti suurilukuista yleisöä.
6.12.2022 | 17.56

Suunnittelijasta toimeenpanijaksi
Prikaatikenraaliksi ylennetty Jyri Raitasalo on määrätty Karjalan prikaatin komentajan tehtävään ensi vuoden alusta alkaen.
6.12.2022 | 0.33

Itsenäisyyspäivän ylennykset julki – uusia nimiä kenraalikuntaan
Tasavallan presidentti Sauli Niinistö on itsenäisyyspäivänä 2022 ylentänyt kenraalimajuri Mikko Heiskasen kenraaliluutnantiksi. Lisäksi kaksi henkilöä ylennettiin kenraalimajuriksi, kaksi prikaatikenraaliksi ja yksi lääkintälippueamiraaliksi. Reservin upseereita ja erikoisupseereita tasavallan presidentti ylensi yhteensä 728.
6.12.2022 | 0.01

Korkein kunniamerkki pääministeri Sanna Marinille
Ritarikunnat myönsivät jälleen kunniamerkkejä maanpuolustuksen parissa ansioituneille henkilöille. Kunniamerkin saa itsenäisyyspäivänä rintaansa 3631 henkilöä.
5.12.2022 | 22.54

Hei reserviläinen, kiinnostaako ylennys?
Tuoreet ylennykset Puolustusvoimissa julkistetaan perinteiseen tapaan itseinäisyyspäivänä. Ylennykset eivät rajoitu ainoastaan kenraalikuntaan, vaan myös reserviläisen on mahdollista ansaita kyseinen kunnianosoitus.
5.12.2022 | 21.14

Musiikki siltana sukupolvien välillä
Presidentinlinnassa järjestetty perinteikäs itsenäisyyspäivän vastaanotto lienee kaikille suomalaisille tuttu tilaisuus. Kaartin soittokunnan huilistin mukaan vastaanoton musiikki yhdistää sukupolvia.
5.12.2022 | 15.57
.jpg/f971f2ab-f117-8ee7-93c4-8430e7ebef87?version=1.0&t=1669977419103)
Vuoden digiteko on tehokas ja vihreä
Puolustusvoimien Vuoden Digiteko 2022 -palkinto jaettiin tämän vuoden helmikuussa lanseeratun uuden paikka- ja olosuhdetietopalvelun kehittäjille. POP-lyhennettä kantava projekti helpottaa muun muassa harjoitusten suunnittelua.
2.12.2022 | 12.44

Sotilasurheiluliiton kamppailupäivät Kankaanpäässä – kolminkertaista kultaa Konsta Koivistolle
Sotilasurheiluliiton perinteiset kamppailupäivät pidettiin kolmen vuoden tauon jälkeen, tällä kertaa Porin prikaatin järjestämänä.
1.12.2022 | 17.28
26.3.2025
Puolustusvoimat testaa jättiakkua – start up -yritys kehittää dieselgeneraattoreille seuraajaa
26.3.2025
Patria investoi 40 miljoonaa Hämeenlinnan panssaroitujen ajoneuvojen tuotannon laajentamiseen
21.3.2025
"Tämä porukka on ehdottomasti se paras juttu" – Vielä ehtii hakea Maanpuolustuskorkeakouluun