
F-35-hävittäjät voivat osua maaliinsa kilometrien korkeudesta jopa viiden metrin tarkkuudella
F-35-hävittäjien tuleva aseistus varmistui hankintaluvan myötä.
27.2.2024 | 16.36

Sitkeää syyhyä tavattu varuskunnissa
Kutinaa aiheuttavan taudin hoitaminen edellyttää lääkekuuria ja varusteiden vaihtamista.
22.2.2024 | 10.56

"Puolustusselonteko on suunnitelman mukaan valmistumassa ensi talvena"
Muutama tuhatta vapaaehtoista reserviläistä voisi muodostaa valmiusjoukon, puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Jukka Kopra ehdottaa.
19.2.2024 | 8.42

"Tosi hienosti järjestetty tilaisuus" – Läheiset pääsivät katsomaan tuhannen alokkaan valatilaisuutta Helsingin Senaatintorilla
Helsingin ilmatorjuntarykmentti oli mukana ilmapuolustuksen torjuntavoiton kunniaksi.
16.2.2024 | 17.11

Patrian 6x6-ajoneuvot käyvät kaupaksi maailmalla
Yhtiön vuosi 2023 oli vahva, ja alkanut vuosi on tuonut uusia merkittäviä sopimuksia.
15.2.2024 | 15.29

Naton komentorakenteen palkoista ja työajoista syntyi sopu
"Olemme neuvottelutulokseen tyytyväisiä", Upseeriliiton puheenjohtaja Ville Viita kiittelee yli vuoden kestäneen väännön lopputulosta.
15.2.2024 | 15.14

"Naton ydinasepelotteen tavoite on rauhan säilyttäminen"
Suomenkin on jatkossa tarkasteltava ydinaseita etenkin niiden pelotteen näkökulmasta, ulkoministeriön johtava asiantuntija sanoo.
14.2.2024 | 15.56

Oopperatähti Karita Mattila esilukijana Rannikkoprikaatin sotilasvalassa ja sotilasvakuutuksessa - 1000 alokasta vannoo sotilasvalan Senaatintorilla
Tällä viikolla yli sata vuotta vanha Suomen sotilasvala raikuu ympäri Suomea. Sen rinnalla kuuluu myös satojen antama sotilasvakuutus.
13.2.2024 | 16.22

Venäjän informaatiovaikuttaminen yhä voimakkaampaa: "Meidän pitäisi harkita tarkoin vastatoimia"
Euroopan unioni pyrkii torjumaan Venäjän valtiollisten toimijoiden levittämiä valheita.
12.2.2024 | 15.50

Kenraali Jaakko Valtanen siunattiin sotilaallisin kunnianosoituksin
Puolustusvoimain entinen komentaja, kenraali Jaakko Valtanen siunattiin Tapiolan kirkossa Espoossa torstaina.
8.2.2024 | 17.23
.jpg/60f9e640-1464-bed8-253e-2520be4a8a28?version=1.0&t=1707370315602)
Jaakko Valtanen 1925–2024. Yhteiskuntasuhteita rakentanut komentaja
Puolustusvoimain komentajana vuosina 1983–1990 toiminut kenraali Jaakko Joukamo Valtanen kuoli 17.1.2024 Kaunialan sairaalassa. Upseeriperheeseen 9.2.1925 Hämeenlinnan maalaiskunnassa syntynyt Valtanen oli kuollessaan 98-vuotias.
8.2.2024 | 7.33
.jpg/0abc4d75-f89a-1a5d-af40-cd6a20816827?version=1.0&t=1707369404472)
Jaakko Valtanen 1925–2024. Kommendören som byggde samhälleliga relationer
Jaakko Joukamo Valtanen som fungerade som kommendör för Försvarsmakten åren 1983–1990 avled den 17.1.2024 på Kauniala sjukhus. Valtanen föddes i en officersfamilj i Tavastehus landskommun den 9.2.1925. Han blev 98 år gammal.
8.2.2024 | 7.32

Sankarilliset tähystäjät Olympiastadionin tornissa
Näyttely muistuttaa, kuinka tärkeää työtä lotat ja sotilaspojat tekivät Neuvostoliiton suurpommitusten aikana.
7.2.2024 | 17.43

"Minun pitää ymmärtää, ennen kuin uskon" – Eversti Heikkalan tarve perusteluille palkittiin
Adolf Ehrnroothin muistopalkinnon saanut Ilmavoimien operaatiopäällikkö, eversti Tommi Heikkala on osoittanut esimerkillisiä kykyjä johtajana muun muassa edistäessään Ilmavoimien Nato-integraatiota.
6.2.2024 | 16.04

Kyberosaajat kilpailivat Puolustusvoimien vapaaehtoisessa harjoituksessa – "On mielestäni tärkeää, että osaamistani voidaan hyödyntää maanpuolustuksessa"
Hackathonissa harjoiteltiin joukkojen tukemista kybersuorituskyvyillä.
6.2.2024 | 16.04

Varovaisuus palkitaan sosiaalisen median käytössä
Viestin lähettämisen jälkeen ei enää itse hallitse kuvan leviämistä, muistuttaa Pääesikunnan verkkoviestintäpäällikkö Tuomas Pulsa.
5.2.2024 | 15.47

"Askel kohti tasa-arvoisempaa palvelusta" – yhteinen maanpuolustuspäivä ja ennakkoterveystarkastukset koko ikäluokalle
Kaikille 17-vuotiaille toisen asteen opiskelijoille ehdotetaan yhteistä maanpuolustuspäivää.
31.1.2024 | 14.43

Janne Jaakkolasta uusi puolustusvoimain komentaja
Strategiapäällikkö, kenraaliluutnantti Janne Jaakkola nousee uudeksi puolustusvoimain komentajaksi.
31.1.2024 | 14.03

Maailmanluokan muonituskeskuksessa tiskaamisen hoitaa robotti
Kainuun prikaatin varuskuntaravintolan suurremontti toi mukanaan robotiikkaa, aurinkopaneeleja ja energiatehokkuutta.
30.1.2024 | 16.10

Upseerioppilaat rynnäköivät vain ruusut aseinaan
Reserviupseerikoulun kurssijuhla veti paikalle enemmän ihmisiä kuin mihin istumapaikoissa oli varauduttu.
29.1.2024 | 14.27
26.3.2025
Puolustusvoimat testaa jättiakkua – start up -yritys kehittää dieselgeneraattoreille seuraajaa
26.3.2025
Patria investoi 40 miljoonaa Hämeenlinnan panssaroitujen ajoneuvojen tuotannon laajentamiseen
21.3.2025
"Tämä porukka on ehdottomasti se paras juttu" – Vielä ehtii hakea Maanpuolustuskorkeakouluun