Kuvassa on pääesikunnan apulaistiedustelupäällikkönä tunnettu Martti J. Kari.

Toiset nimittivät Martti J. Karia russofobiksi, toiset pitivät intohimoa Venäjään epäilyttävänä

Pääesikunnan entinen apulaistiedustelupäällikkö ei halunnut viedä salaisuuksiaan hautaan, sanoo muistelmat kirjoittanut Laura Halminen.
Panssariajoneuvo ylittää estettä.

Ruotsi ostaa Patrialta 6x6-ajoneuvoja lähes puolella miljardilla eurolla

Yli 300 ajoneuvon hankinta on merkittävä paitsi taloudellisesti myös puolustusyhteistyön kannalta.
Varusmies katsoo vanhan Puolustusvoimien auton konepellin alle.

Puolustusvoimien strateginen kumppani Millog saa uuden vetäjän lentoyhtiöstä

Nykyinen toimitusjohtaja Rami Harmaala vastaa jatkossa Puolustusvoimien asiakkuudesta.
Kuvassa näkyy Helsingin edustalla sijaitseva Isosaari

Puolustusvoimat pysyy Isosaaressa, vaikka omistaja vaihtuisi

Helsingin kaupunki haluaa ostaa vanhan linnoitussaaren ja tehdä siitä merkittävän virkistyskohteen.
Kuvassa Markus Aarrejoen itse rakentama lennokki.

Puolustusvoimat kiinnostui abiturientin lennokista – Markus Aarrejoki pääsi kuulemaan puolusteknologian salaisuuksia jo ennen inttiä

18-vuotias Markus Aarrejoki sai kutsun Maanpuolustuskorkeakoulun tutkimusseminaariin seuraamaan sotatekniikan alan ammattilaisia.
Kuvassa panssarivaunu lumisessa maastossa.

Massiivinen Nordic Response 24 -harjoitus aiheutti vain minimaalisesti vahinkoja

Suurin osa vahingoista korjattiin saman tien, harjoituksen vaurioupseeri, kapteeni Toni Sulasalmi kertoo.
Kuvassa Ohjus-elokuvan Niina Kuittinen (näyttelijä Oona Airola)

Neuvostoliittolainen ohjus sai aikaan mediakohun ja räjähtävän romanssin

Vakava selkkaus toimii taustana kasarinostalgiaa pursuavalle romanttiselle komedialle.
Kuvassa on Suomen ulkoministeri Elina Valtonen ja Puolan ulkoministeri Radosław Sikorskin

Puolan ulkoministeri: Euroopan turvallisuus ei voi riippua Yhdysvaltain presidentinvaaleista

Suomessa vieraileva Puolan ulkoministeri Radosław Sikorski haluaa vahvistaa eurooppalaista puolustusta.
Varusmies ottaa ruokaa linjastolta.

Lakoilla ei välitöntä vaikutusta sotilaskotien ja varuskuntaravintoloiden toimintaan

Varuskuntien ruokapalvelut ovat täydentäneet varastojaan toimitusten hankaloitumisen vuoksi.
Kuvassa on kotiutuva kaartinjääkäri Kaisi Kähkölä.

Hyvästi kurkkusalaatti – näissä vaatteissa olen aidosti minä!

Kun yhtenäiset palvelusasut vaihtuivat siviileihin, paljastui tuoreiden reserviläisten oikea identiteetti.
Kuvassa on Ruotsin 96 Saab JAS 39 Gripen-hävittäjä

"Kartassa ei ole enää Ruotsin kokoista aukkoa" – Nato voi nyt suunnitella pohjolan turvallisuutta kokonaisuutena

Ruotsi tuo sotilasliitto Natoon merkittävät meri- ja ilmavoimat, arvioi Ulkopoliittisen instituutin tutkija Joel Linnainmäki.
Kuvassa on FNS Aquitaine -monitoimifregatti Hernesaaren rannassa.

Oppireissulla Suomessa – Ranskalainen FNS Aquitaine kohtasi ensimmäistä kertaa jäätä

Ranskan laivaston suurimpiin aluksiin kuuluva fregatti vieraili Suomessa oppiakseen uutta ja kehittääkseen maiden välistä yhteistyötä.
Kuvassa puolustusministerit Häkkänen ja Pistorius.

Saksan puolustusministeri Pistorius kehuu Suomen asevelvollisuusmallia

Boris Pistoriuksen mukaan Suomi otti kylmän sodan päätyttyä oikean kurssin, ja Saksalla olisi nyt siitä paljon opittavaa.
Kuvassa Hornet monitoimihävittäjä.

Ilmavoimat juhlii perjantaina vuosipäiväänsä 106. kerran – Ylilennot Jyväskylässä ja Vaasassa

Juhlapäivää vietetään Ilmavoimien ensimmäisen lentokoneen Suomeen saapumisen kunniaksi.
Kuvassa rivi sotilaita lumipuvuissa.

Älä pelästy pimeästä ilmestyvää sotilasta – yli 500 varusmiestä marssii pääkaupunkiseudun yössä

Vantaan Koivukylästä Santahaminaan kulkevalla marssilla muistetaan Joutselän taistelun voittoa ylivoimaisesta vihollisesta.
Kuvassa viranomaisia ja sotilaita harjoitustoiminnassa.

Paikallispuolustusharjoitukset tuovat sotilaita taajamiin eri puolilla Suomea

Harjoituksissa turvataan strategisia kohteita ja varmistetaan, että yhteiskunta toimii myös mahdollisen kriisin aikana.
Kuvassa kenraali Timo Kivinen pitämässä puhettaan valtakunnallisen maanpuolustuskurssin 248 avajaisissa Ateneumissa.

Puolustusvoimain komentaja: ”Yhdessä hyväksytty kahden prosentin puolustusmenotaso ei riitä kattamaan kaikkea, jota Euroopan on tehtävä”

Kenraali Timo Kivisen mukaan on erityisesti kaksi asiaa, joihin Euroopan on panostettava sotilaallisesta näkökulmasta.
Kuvassa Amerikkalaiset sotilaat harjoittelevat ensiapua

Puolustusvoimien vuoden tärkein harjoitus on 20 000 liittolaissotilaan voimannäyttö

Suomi osallistuu yli 4 000 sotilaan voimin Naton harjoitukseen, jossa valmistaudutaan pohjolan turvaamiseen.
Presidentti Sauli Niinistö tarkasti viimeistä kertaa kunniakomppanian. Virkaan astunut tasavallan presidentti Alexander Stubb seurasi edeltäjänsä askelia.

Valta vaihtui juhlallisin menoin – Presidentit tarkastivat kunniakomppanian

Niinistö luovutti tasavallan presidenttiyden ja Puolustusvoimien ylipäällikkyyden Alexander Stubbille.
Kuvassa kolme tulevaa aliupseerioppilasta.

"Hyvältä tuntuu, pääsin minne halusin" – Uudet varusmiehet aloittavat johtajakoulutuksensa odottavaisin mielin

Saapumiserän 1/24 varusmiehet ympäri Suomea saivat lopulliset päätökset aliupseerikurssivalinnoista.