Olivier Norek esittelemässä kirjaansa.

Talvisodasta hittikirjan kirjoittanut Olivier Norek: "Pidin käännöstä suomeksi aina ensisijaisena tavoitteena"

​​​​​​Laajaan tutkimustyöhön pohjautuva romaani julkaistiin suomeksi käännettynä.
Urheilija nostaa painoja.

“Voi olla vaikeaa verrata esimerkiksi jääkiekkoilijaa ja ralliautoilijaa” – Urheilukoulun pitkällä hakuprosessilla pyritään eri lajien tasapuoliseen kohteluun

Tähän mennessä 60 urheilulajia on ollut edustettuna Urheilukoulussa.
Johansson katsoo kameraan ja pitää kättään suomalaisten Afganistanissa käyttämän YK-sotilasajoneuvon päällä.

“Sodat kuuluvat museoon” – Sten Johanssonin pihamaalta löytyy valtava kokoelma sotilaskalustoa

Useissa elokuvissakin nähdystä kalustosta on tarkoitus perustaa uusi museo Inkooseen.
Yrittäjä vaihtamassa rengasta punaiseen henkilöautoon.

"Pitkät lomat mahdollistivat firman pyörittämisen" – Valtteri Turtiainen hoiti yritystään varuskunnasta käsin

Yritystoiminta varusmiespalveluksen ohessa vaatii viestinnän ja ajankäytön tarkkaa suunnittelua.
Kuvan etualalla on tykki ja muistomerkki. Taustalla näkyy Maavoimien esikunta-aluetta.

Ensimmäiset upseerit ovat aloittaneet työskentelyn Mikkelin Nato-maavoimajohtoportaassa

MCLCC-johtoportaan tehtäviin kuuluu suunnitella, valmistella ja johtaa liittokunnan yhteistä harjoitustoimintaa ja puolustustoimia.
Tasavallan presidentti Alexander Stubb kättelee ja onnittelee kadettia.

"Pitäkää päänne kylmänä ja sydämenne lämpimänä" – Tasavallan presidentti ylensi 173 kadettia Presidentinlinnassa

Valmistuneet kadetit kantoivat tilaisuudessa omia upseerimiekkoja ensimmäistä kertaa yli neljäänkymmeneen vuoteen.
Jalkapallojoukkue juhlii voittoa.

Karjalan prikaati vei sotilaiden jalkapallomestaruuden

Viiden voitokkaan ottelun jälkeen Karjalan prikaatin varusmiehet pääsivät nostamaan pokaalia Rovaniemellä.
Kuvassa on miinantorjunta-alus Katanpää.

Miinantorjunta-alus Katanpää täydentämään Naton pysyvää alusosastoa

Merivoimat asettaa aluksensa Naton miinantorjunta-alusosastoon pisimmäksi ajaksi koskaan.
Naton osastopäällikkö seisoo kuvassa.

"Kaikkea ei välttämättä ole tarkoitettu julkaistavaksi" – Naton osastopäällikkö Samu Paukkunen pohtisi uudelleen kriittisistä kohteista jaettavaa tietoa

Venäjä iskee armottomasti tärkeään energiainfrastruktuuriin. 
Rinkoin varustautuneet nuoret patikoivat peltoa halkovaa hiekkatietä pitkin.

"Maanpuolustustahto on yksi syy, mutta haluaisin myös haastaa itseäni" – 16-vuotias Väinö Lampinen tähtää erikoisjoukkoihin

Kun Väinö Lampinen lähtee lenkille, hän pakkaa reppuun eväitä ja 25 kiloa painoja.
Paneelikeskustelijat istuvat sohvalla.

"Euroopan unionilla on monia työkaluja, joita Natolla ei ole" – Varautuminen laajamittaiseen sodankäyntiin on nyt eurooppalaisen politiikan keskiössä

Eurooppa-foorumin teemoissa korostuvat turvallisuuspoliittisen ympäristön muutokset, Euroopan kilpailukyky ja EU:n monivuotinen rahoituskehys.
Pelipaitoihin pukeutuneet jalkapalloilijat juhlistavat voittoaan halaten pelikentällä.

Jääkäriprikaatin joukkue jahtaa kolmatta peräkkäistä mestaruuttaan jalkapallon sotilas-SM-kilpailuissa kotikentällään

Valmentaja Juho Pernu kiistää ennakkosuosikin aseman, vaikka kisat käydään Jääkäriprikaatin kotiseuduilla Rovaniemellä ja Sodankylässä.
Taistelija laskeutuu köyttä pitkin lentävästä NH-90-kuljetushelikopterista.

Suomen suurin kansainvälinen erikoisjoukkojen harjoitus on käynnissä – Toimintaa maalla, merellä, ilmassa ja sisävesistöjen alueella

Southern Griffin 25 -harjoitusalue kattaa koko Suomen, ja sen myötä taivaalla saattaa lähiviikkoina näkyä liittolaismaiden ilma-aluksia.
Hamina-luokan ohjusvene kulkee avomerellä.

Merivoimille huomattavaa iskukykyä uusista pintatorjuntaohjuksista

Gabriel-ohjukset on otettu käyttöön Hamina-luokan aluksissa ja ne asennetaan myös uusiin Pohjanmaa korvetteihin.
Ihmiset seisovat Rajavartiolaitoksen vartiolaivan edessä.

Rajan uusi vartiolaiva sai nimensä – satametrinen jätti käy biokaasulla

Aluksen kummi Suzanne Innes-Stubb suoritti kasteen juhlallisessa tilaisuudessa Uudessakaupungissa.
Palkintoviireillä palkitut kouluttajat seisovat rivissä.

Puolustusvoimat palkitsi ansioituneita kouluttajia

Tilaisuudessa palkittiin kolme henkilöä, jonka lisäksi jaettiin vapaaehtoisen maanpuolustuksen tarkastajan standaarit.
Puolustusministeri Antti Häkkänen (kok) hymyilee.

"Jokaista pientäkin firmaa autetaan maailmanmarkkinoille" – Riihimäen start-up-hautomossa syntyvät puolustusalan seuraavat innovaatiot

Puolustusministeri Antti Häkkänen rohkaisi tutkimuslaitoksia, puolustuhallintoa sekä yrityksiä tiiviimpään vuorovaikutukseen vierailullaan Definessä.
Vanhassa mustavalkoisessa kuvassa mies lataa kranaatinheitintä.

Uusi järeä 160 millimetrin kranaatinheitin ei ollutkaan oikea ratkaisu mottien purkuun

Kylmän sodan aikana Puolustusvoimat etsi luovia ratkaisuja erilaisiin uhkiin – kokeilutoimintaa tehdään edelleen paljon.
Kadettivääpeli vastaanottaa upseerimiekan.

"Miekka on nyt teidän, ja sen toivotaan seuraavan teitä aina viimeiseen iltahuutoon saakka"

Upseerimiekat luovutettiin kadeteille ensimmäistä kertaa kymmenien vuosien tauon jälkeen.
Kuvassa juoksee kaksi nuorta miestä.

"Jos saadaan yksikin nuori liikkeelle ja parantamaan kuntoaan, silloin ollaan onnistuttu" – kutsuntaikäisille tarjolla liikuntaneuvontaa ja -ohjausta syksyllä

Puolustusministeriön koordinoima ohjelma kutsuntaikäisten fyysisen kunnon ja toimintakyvyn edistämiseksi alkaa syksyllä.