
Puolustusministeriön kova vuosisata kovissa kansissa
Puolustusministeriön juhliessa 100 vuotista taivaltaan, on sen juhlakirja julkaistu eilen Helsingissä juhlatila Ostrobotniassa.
12.12.2018 | 14.31

Maanpuolustuksen aloitesäätiö palkitsi kehitysprojekteja ja innovaatioita
Maanpuolustuksen aloitesäätiö palkitsee vuosittain kunniakirjoin ja stipendein valitsemiaan tutkimusprojekteja. Tänä vuonna palkittiin kaksi ryhmää ja yksi yksilöaloite.
11.12.2018 | 15.15

Maastopuvuilla kaukalossa – Mikkelin Jukurit tempaisi maanpuolustustahdon kohottamiseksi
Vierailu veteraanien luona, ammuntapäivä ja maastopukua mukaileva peliasu toivat Mikkelin Jukureille reserviupseeriliiton tunnustuspalkinnon.
10.12.2018 | 15.11

Harjoituksessa menehtyneen varusmiehen yksikölle tarjotaan kriisiapua
Kainuun prikaatissa palveleva varusmies menehtyi ajoneuvo-onnettomuudessa torstaina 6. joulukuuta varhain aamulla. Kriisituki sitä tarvitseville on aloitettu.
7.12.2018 | 11.37

Puolustusministeri: Maanpuolustustahtomme on kansainvälisesti verrattuna omaa luokkaansa
Maanpuolustustahdon lasku puhuttaa eduskunnassa asti. Tänään 5. joulukuuta se nousi myös kansanedustajien väliseen keskusteluun eduskunnan kyselytunnilla.
5.12.2018 | 15.46

Joukkueen johtaminen on kunniatehtävä
Kersantti Valtteri Välimäki toimii joukkueenjohtajana Suojelukomppaniassa Porin prikaatissa Säkylässä. Palvelustehtävä joukkueenjohtajana on haastava, mutta Välimäki kokee sen kunniatehtäväksi.
4.12.2018 | 14.16

Ritarikuntien kunniamerkit viestivät arvostusta hyvin tehtyä työtä kohtaan
Ritarikuntien kunniamerkit jaetaan jälleen itsenäisyyspäivänä 6. joulukuuta. Kaikkien kolmen suomalaisen ritarikunnan myöntämiä kunniamerkkejä yhdistävät perusteet kunniamerkin myöntämiselle.
3.12.2018 | 16.58

Otava-konsernin toimitusjohtaja toimii median huoltovarmuuden parissa
Johdettavana 127-vuotias perinteikäs Otava-konserni, sekä pesti puheenjohtajana media-alan huoltovarmuudesta huolehtivassa Mediapoolissa – Alexander Lindholmin työtehtävät ovat monipuoliset.
2.12.2018 | 8.00

Suomen paras lääkintävarikko
Suomen ainoalla lääkintävarikolla on suuret saappaat täytettävänä: se huoltaa kaikki puolustusvoimien lääkintävälineet kuumemittareista ensihoitoasemiin.
1.12.2018 | 8.00

Harjoittelua tunteella loppuun asti Sapeli 2 -taisteluharjoituksessa
Haastavaa metsämaastoa ja taistelua rakennetussa ympäristössä. Kaartin jääkärirykmentin meneillään oleva harjoitus näkyy ympäri Uuttamaata.
30.11.2018 | 12.30

Väsyneetkin varusmiehet selviävät
Natisevat sängyt ja kuorsaavat tupalaiset. Varusmiespalveluksessa väsymystä on vaikea välttää. Mutta onko univaje jopa vaaraksi?
30.11.2018 | 8.05

Uusi, tasa-arvoinen Sotilaan virsikirja on nyt julkaistu
Pääesikunnassa Helsingissä on 16 vuoden tauon jälkeen julkaistu uusi Sotilaan virsikirja. Ulkonäkö on miltei sama, mutta kansien välistä löytyy enemmän, ja myöskin tasa-arvoisempaa sisältöä.
29.11.2018 | 17.35

Alle 25-vuotiaiden maanpuolustustahto laski viime vuodesta
MTS:n vuosittainen tutkimus paljasti suomalaisten yleisen maanpuolustustahdon laskeneen reilusti viime vuodesta, henkilökohtaisella tasolla se on kuitenkin pysynyt yhä korkeana. Suurimmaksi tulevaisuuden huolenaiheeksi nousi ilmastonmuutos.
29.11.2018 | 15.09

Bundeswehrille lisää rahaa ja sotilaita
Saksan asevoimat kasvavat niin miehistöltään kuin myös rahallisesti. Seuraavien vuosien aikana edessä on kunnianhimoisia suunnitelmia.
29.11.2018 | 10.00

Puun ja kuoren välissä
Rajavartiolaitos on hankalassa tilanteessa: resursseja vähennetään, mutta samaan aikaan turvallisuusympäristön muutokset ja tulevat investoinnit tuovat omat haasteensa.
29.11.2018 | 8.00

Musiikkitalolla juhlittiin puolustusvoimien 100-vuotista historiaa
Puolustusvoimien 100-vuotista taivalta juhlistettiin juhlakonsertilla Helsingin Musiikkitalolla. Meidän poikamme -nimeä kantavan kiertueen konsertissa palkittiin myös vuoden sotilasmusiikko.
28.11.2018 | 15.23

Puolustusvoimien osasto kuhisi uteliaita nuoria Studia-messuilla
Studia-messut vetivät Messukeskuksen täyteen Helsingissä tiistaina ja keskiviikkona 27.–28. marraskuuta. Puolustusvoimien ja Rajavartiolaitoksen messuosastot kiinnostivat toisen asteen opiskelijoita.
28.11.2018 | 14.04

Upseerikokelas kehottaa naisia palvelukseen – lähtekää ihmeessä!
Upseerikokelas Taika Lehtikangas on asepalveluksensa aikana suorittanut sisukkaasti niin P-kauden hiihtomarssit, kuin RU-kurssin haasteelliset kokemukset. "Ehdottomasti intti on antanut minulle paljon."
27.11.2018 | 14.10

Pääesikunta muutosten alla, johto tyytyväinen etenemiseen
Pääesikunnan Kaartin korttelissa on käynnissä mittavat tilajärjestelyt. Pääesikunnan päällikkö, kenraaliluutnantti Timo Kivinen suhtautuu muutoksiin kuitenkin luottavaisin mielin.
26.11.2018 | 16.48
.jpg/3456aa88-9121-890d-f2cb-ad4c48c2318e?version=1.0&t=1542979734000)
Panssarireserviupseerikurssi 253 käyntiin Parolassa
Maasotakoulun Panssarikoulussa alkoi tänään perjantaina panssarireserviupseerikurssi 253. Panssarireserviupseerikurssi on tunnettu tiiviistä yhteishengestään ja korkeasta tasostaan.
23.11.2018 | 15.33
26.3.2025
Puolustusvoimat testaa jättiakkua – start up -yritys kehittää dieselgeneraattoreille seuraajaa
26.3.2025
Patria investoi 40 miljoonaa Hämeenlinnan panssaroitujen ajoneuvojen tuotannon laajentamiseen
21.3.2025
"Tämä porukka on ehdottomasti se paras juttu" – Vielä ehtii hakea Maanpuolustuskorkeakouluun