Maavoimat pääosassa itsenäisyyspäivän paraatissa

Maavoimat pääosassa itsenäisyyspäivän paraatissa

Kajaanissa eilen järjestetty itsenäisyyspäivän paraati sai runsaasti huomiota osakseen purevasta pakkasesta huolimatta. Tänä vuonna erityinen painopiste oli maavoimien joukoissa ja kalustossa.
Kunniaa isänmaallisille vaikuttajille

Kunniaa isänmaallisille vaikuttajille

Puolustusvoimain komentaja huomioitiin itsenäisyyspäivän alla Suomen valkoisen ruusun suurristillä. Rauhanturvaajaliiton puheenjohtajalle myönnettiin 1. luokan vapaudenristi rintatähtineen.
Kotiutuvat varusmiehet suorittivat loppusotansa

Kotiutuvat varusmiehet suorittivat loppusotansa

Alueelliset yhtymäharjoitukset Länsi 2 ja Itä 2 saatiin päätökseen tänään perjantaina. Viisipäiväiset harjoitukset kokosivat yhteen noin 6 000 sotilasta.
Kontiorannan vanha varuskunta-alue elvytetään

Kontiorannan vanha varuskunta-alue elvytetään

Kontiolahdella sijaitseva Pohjois-Karjalan prikaati päätettiin lakkauttaa vuonna 2012. Alueen tulevaisuudeksi kaavaillaan vapaa-ajan keskusta ja lomamajoitusta.
Suomalaisten maanpuolustustahto on laskenut

Suomalaisten maanpuolustustahto on laskenut

Kansalaisten turvallisuuspoliittisia mielipiteitä käsittelevän tuoreen tutkimuksen mukaan suomalaisten maanpuolustustahto on laskenut selkeästi viime vuodesta. Yleisen asevelvollisuuden kannatus on noussut.
Mies lomakyytien takana

Mies lomakyytien takana

”Palvelen Porin prikaatissa, Säkylässä työ-, opinto- ja sosiaaliasiamiehenä eli TOS-asiamiehenä. Jokaisessa varuskunnassa ei välttämättä ole täysin samankaltaista asiamiestä, mutta joku näitä tehtäviä kuitenkin hoitaa.”
Loppuvuoden erikoisjoukkohaut päättyvät pian

Loppuvuoden erikoisjoukkohaut päättyvät pian

Laskuvarjojääkärikurssille hakijoiden määrässä ei odotella muutoksia.
Tulenkäyttöä ja unettomia öitä

Tulenkäyttöä ja unettomia öitä

Rovajärven vaikuttamisharjoitus oli maavoimien vuoden suurin sotaharjoitus, johon osallistui henkilöitä ammattisotilaista siviileihin ja varusmiehistä reserviläisiin. Suuressa harjoituksessa tarvitaan tekijöitä moneen eri rooliin.
Kaukomailta rajamaille

Kaukomailta rajamaille

Afganistanin vuoristosta Lapin tuntureille. Rikostutkijana Rajavartiolaitoksella työskentelevä Heli Krupula on ehtinyt nähdä paljon, ja harva työpäivä on samanlainen kuin edellinen.
Kansainvälisiä harjoituksia ja koulutustapahtumia ensi vuonna 84

Kansainvälisiä harjoituksia ja koulutustapahtumia ensi vuonna 84

Puolustusministeri hyväksyi suunnitelman kansainvälisiin harjoituksiin ja koulutustapahtumiin osallistumisesta vuodelle 2017.
Uusi tykki testissä Rovajärvellä

Uusi tykki testissä Rovajärvellä

Maavoimien vaikuttamisharjoituksessa testattiin etelä-korealaista tykkiä, jonka ostamista puolustusvoimat harkitsee. Myös Ruotsin puolustusministeri oli seuraamassa testejä Fise-yhteistyön hengessä.
Psykologi inttimuistoista: ”Ihminen liioittelee omaa rooliaan ja ansioitaan”

Psykologi inttimuistoista: ”Ihminen liioittelee omaa rooliaan ja ansioitaan”

Omaa asepalvelustaan muistellessa monille tulee päällimmäisenä mieleen rankimmat harjoitukset ja leirit. Minkä takia juuri raskaimmat muistot tuntuvat jälkikäteen parhaimmilta?
Oikaisu (RV 21/16, s. 7)

Oikaisu (RV 21/16, s. 7)

Viimeisimmän Ruotuväen Tyhy-harjoitusta käsitelleessä uutisessa oli virheellistä tietoa reserviläisten osuudesta puolustusvoimien sodanajan organisaatiossa.
Varusmiestoimikunnat kokoontuivat kehittämään varusmiespalvelusta

Varusmiestoimikunnat kokoontuivat kehittämään varusmiespalvelusta

VMTK-päivillä varusmiestoimikuntien jäsenet kouluttautuvat ja kehittävät varusmiespalvelusta kaikkien joukko-osastojen voimin.
Rivit tasataan tälle vuosikymmenelle

Rivit tasataan tälle vuosikymmenelle

Uudistettu yleinen palvelusohjesääntö astuu voimaan ensi vuoden alussa. Ohjesääntö kumoaa aikaisemman, vuonna 2009 julkaistun yleisen palvelusohjesäännön.
Lääkintämiesten tehokkuus säästi varusmiehen leikkaukselta

Lääkintämiesten tehokkuus säästi varusmiehen leikkaukselta

Monet elävät harhaluulossa, että lääkintämiesten tehtävä olisi vain sisätiloissa kököttämistä. Viime viikonloppuna lääkintämiesten noheva toiminta pelasti varusmiehen mahdolliselta leikkaukselta.
Yksi viidestä vie ilmapuolustuksen 2030-luvulle

Yksi viidestä vie ilmapuolustuksen 2030-luvulle

Vain taivas ei ole rajana Hornet-hävittäjän seuraajalle, sillä valinta tullaan tekemään odotetusti viiden eri vaihtoehdon kesken. Puolustusvoimien logistiikkalaitos sai 22. marraskuuta vastaukset tietopyyntöönsä viideltä hävittäjävalmistajalta.
Reserviläiset ehkä virka-apuun ulkomaille

Reserviläiset ehkä virka-apuun ulkomaille

Puolustusvoimain komentaja, kenraali Jarmo Lindberg puhui mahdollisuudesta käyttää reserviläisiä virka-apuun ulkomaillakin. Lindbergin mielestä nykyinen lainsäädäntö ei vastaa kaikkiin kansainvälisen yhteistyön tarpeisiin.
Intissä pelastusajoneuvon kuljettajana

Intissä pelastusajoneuvon kuljettajana

“Olen pelastus- ja puhdistusajoneuvojen kuljettaja Porin prikaatissa, Säkylässä. Suojelukomppania on suojeluun keskittynyt komppania, meitä on Suomessa vain yksi komppania”
Maavoimien vuoden suurin harjoitus testaa sotilaita

Maavoimien vuoden suurin harjoitus testaa sotilaita

Puolustusvoimien vuoden suurin kokonaistulenkäytön ja johtamisen harjoitus alkaa tänään Rovajärven harjoitusalueella.