
Miinalaiva Pohjanmaa luovutettu Meritaito Oy:lle
Merivoimien käytössä lähes neljä vuosikymmentä ollut miinalaiva Pohjanmaa on luovutettu valtion omistamalle Meritaito Oy:lle. Tällä hetkellä Salon Teijon telakalla sijaitseva laiva annettiin yrityksen käyttöön tällä viikolla.
26.4.2016 | 16.46

"Suezin miehet" aloittivat rauhanturvaperinteen
Suomi on osallistunut rauhanturvaoperaatioihin 60 vuoden ajan. Kaikki alkoi Suezin kriisistä 1956.
25.4.2016 | 17.39

Valtaosa ensi vuoden varusnaisista valittu
Tänä vuonna vapaaehtoiseen asepalvelukseen haki ennätyksellinen määrä, 842 naista. Lähes kaikki aluetoimistot ovat haastatelleet oman alueensa vapaaehtoiseen asepalvelukseen hakeneet naiset.
22.4.2016 | 17.27

Kolmen danin karatekapteeni
Kapteeni Niko Koivula on yksi Suomen parhaista karatekoista. Kaikenikäisille sopiva kokovartalolaji on sotilaalle mainio osaamisen ja rentoutumisen lähde.
22.4.2016 | 7.00

Puolustusvoimat harjoittelee kyberpuolustusta
Puolustusvoimat osallistuu parhaillaan Naton Locked Shields -kyberpuolustusharjoitukseen. Harjoituksessa puolustetaan fiktiivistä Berylia-valtiota.
21.4.2016 | 18.33

Tietovuodot tukkoon päivitys kerrallaan
Tiedustelupalvelut ovat entistä kiinnostuneempia sosiaalisesta mediasta tiedonkeruulähteenä. Puolustusvoimat käynnisti tietoturvakampanjan vastauksena muuttuneeseen toimintaympäristöön.
21.4.2016 | 8.54

Kuusi Hornetia osallistuu harjoitukseen Alankomaissa
Ilmavoimat osallistuu parhaillaan monikansalliseen Frisian Flag 2016 -lentotoimintaharjoitukseen Alankomaissa. Harjoitus pidetään kuuden Hornet-monitoimihävittäjän osastolla.
20.4.2016 | 15.34

Palveluksen alkamisajalla on väliä
Varusmiesliitto on pitänyt esillä palveluksen alkamisajankohdan vaihtoa. Puolustusvoimissa on jouduttu punnitsemaan eri vaihtoehtojen hyviä ja huonoja puolia.
19.4.2016 | 17.18

Ammunnat saavat jatkua Santahaminassa
Santahaminan ampumatoiminnot ovat saaneet ympäristöluvat. Ammunnoista on valitettu viime vuosina useita kertoja muun muassa meluhaittojen takia.
18.4.2016 | 15.08

Erityistehtävien johtajahaku käynnistyy
Erityistehtävien johtajahaku aukeaa tänä perjantaina 15. huhtikuuta. Erityistehtävissä pääsee soveltamaan sekä syventämään omaa siviiliosaamista myös asepalveluksen aikana.
15.4.2016 | 10.27

Maanpuolustuskoulutus kiinnostaa yhä enemmän
Vapaaehtoiset turvallisuus- ja maanpuolustuskurssit kiinnostavat entistä enemmän. Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen kursseja järjestetään vuosittain melkein kaksi tuhatta.
14.4.2016 | 17.41

Urheilu ja sotilaskoulutus paiskaavat kättä
81 nuoren huippu-urheilijan on pian määrä astua puolustusvoimien nahkavarsikenkiin. Kyseessä ei ole tavanomaisen varusmiespalveluksen alkaminen, vaan Urheilukoulun saapumiserän III/16 ensimmäinen palveluspäivä Kaartin jääkärirykmentissä ja Kainuun prikaatissa.
13.4.2016 | 14.34

Maavoimien operaatiopäällikkö: valmiuden säätely pohjaa aina lakiin
Varusmiesten käyttö maanpuolustustehtävissä on puhuttanut mediassa viime päivinä, kuten myös muu puolustusvoimien valmiuden säätelyyn liittyvä suunnittelu. Maavoimien operaatiopäällikkö, prikaatikenraali Petri Hulkko painottaa, että kaikki suunnittelu ja varautuminen tehdään aina voimassa olevan lainsäädännön pohjalta.
12.4.2016 | 17.13

Yliopistolain muutos ei vaikuta MPKK:n
Opetus- ja kulttuuriministeriö on laatinut eduskunnalle hallituksen esityksen yliopisto- ja ammattikorkeakoululain uudistamisesta, mutta sen vaikutus Maanpuolustuskorkeakouluun (MPKK) herättää kysymyksiä. Esitys koskee kieltenopetuksen yhdenmukaistamista ja siihen liittyviä lakipykäliä.
12.4.2016 | 16.54

Reserviläisliitto huolissaan naisten maanpuolustustahdosta
Reserviläisliitto kertoo olevansa huolissaan naisten maanpuolustustahdosta. Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunnan (MTS) viimeisimmän kansalaistutkimuksen mukaan vain 70 prosenttia naisista puolustaisi Suomea sotilaallisesti kaikissa tilanteissa, kun taas miehistä näin toimisi 82 prosenttia.
11.4.2016 | 14.40

Merivoimat valvoo ja turvaa alueellista koskemattomuutta
Merivoimat on kriittinen osa Suomen puolustusta. Sen tehtävänä on valvoa ja turvata Suomen alueellista koskemattomuutta yhdessä muiden puolustushaarojen sekä valvontaviranomaisten kanssa. Merivoimat vastaa näistä tehtävistä vuoden jokaisena päivänä.
8.4.2016 | 18.16

Suomen sodat saavat värit
Amerikkalaisteinillä on harvinainen harrastus. Väritettävät kuvat löytyvät usein puolustusvoimien arkistosta.
8.4.2016 | 12.31

Hornetit harjoittelevat ilmatankkausta
Hornet-hävittäjien ilmatankkausta harjoitellaan tällä viikolla Lapin lennostossa Rovaniemellä. Maanantaista perjantaihin pidettävään harjoitukseen osallistuu hävittäjiä Lapin, Satakunnan ja Karjalan lennostoista.
7.4.2016 | 15.33

Kasarmit tavoittaa myös verkosta
Digitaalinen kasarmi sujuvoittaa varusmiesten arkea sähköistämällä esimerkiksi loma-anomukset. Varuskuntiin rakennettavat langattomat verkot varmistavat yhteydet ulkomaailmaan.
7.4.2016 | 9.04

Presidentti Niinistö uskoo keskusteluun kansainvälisessä politiikassa
Tasavallan presidentti Sauli Niinistö nosti esille näkökulmia Suomen ja Euroopan turvallisuuteen. Hän tunnustaa ongelmien olevan lukuisia, mutta uskoo niiden olevan ratkaistavissa.
6.4.2016 | 15.56
26.3.2025
Puolustusvoimat testaa jättiakkua – start up -yritys kehittää dieselgeneraattoreille seuraajaa
26.3.2025
Patria investoi 40 miljoonaa Hämeenlinnan panssaroitujen ajoneuvojen tuotannon laajentamiseen
21.3.2025
"Tämä porukka on ehdottomasti se paras juttu" – Vielä ehtii hakea Maanpuolustuskorkeakouluun