
Sotatiede esillä kirjamessuilla
Uudet julkaisut ja sota-ajan tutkiminen houkuttelevat kävijöitä Maanpuolustuskorkeakoulun näyttelypisteelle Helsingin kirjamessuilla.
28.10.2016 | 8.53

Reserviläinen menehtyi Porin prikaatissa
Reserviläinen on menehtynyt Porin prikaatissa torstaina 27. lokakuuta 2016 tapahtuneessa onnettomuudessa.
27.10.2016 | 15.58

Ponnistus kohti uusia kuntovaatimuksia
Puolustusvoimien nykyiset fyysisen toimintakyvyn vaatimukset eivät huomioi henkilön työtehtävän fyysisyyden tasoa. Joissain ulkomaisissa asevoimissa kuntotestausjärjestelmiä on jo muutettu.
27.10.2016 | 15.40

Sotilasveneenkuljettaja kantaa vastuuta
”Alun perin halusin laivastoon konemestariksi. Minulle kuitenkin kerrottiin, että niitä ei enää kouluteta. Ensin ajattelin, että enhän minä enää mihinkään halua. Sitten joku ehdotti hakeutumista sotilasveneenkuljettajaksi, kun ne vielä korjailevat moottoreita.”
26.10.2016 | 16.56

Rauhanturvaajanäyttely avattiin Santahaminassa
Santahaminatalon aulassa avautui 24. lokakuuta Markku Joutsenen valokuvanäyttely "Tuntematon Rauhanturvaaja". Samana päivänä vietettiin Puolustusvoimien kansainvälisen keskuksen vuosipäivää ja Yhdistyneiden Kansakuntien Suomen Komppaniasta kertovan dokumentin julkaisemistilaisuutta.
25.10.2016 | 15.47

Muuttunut turvallisuustilanne on huomioitava
Arvaamattomuus on Putinin Venäjän brändi, sanoi puolustusministeri Jussi Niinistö turvallisuuspolitiikan esitelmässään. Suomessa tähän on vastattu käytetyn kaluston hankinnoilla ja vankalla reservillä.
21.10.2016 | 11.55

Libanoniin lähetetään lisää rauhanturvaajia
Suomi lähettää uuden yksikön YK:n Unifil-operaatioon Libanonissa. Mukaan voi hakea kuka tahansa varusmiespalveluksen suorittanut. Tarvetta on erityisesti tulkeille.
19.10.2016 | 17.05

Varusmiespalvelus på svenska
”En miettinyt hetkeäkään hakeutumista muualle kuin Uudenmaan prikaatiin tänne Dragsvikiin. Olen ruotsinkielinen ja asun Turussa, joten täällä palveleminen on selkeästi helpointa.”
18.10.2016 | 8.32

Reserviupseerikurssi 249 polkaistiin käyntiin Haminassa
Runsaat 600 upseerioppilasta aloitti tänään 98 vuorokautta pitkän urakkansa Reserviupseerikoulussa.
14.10.2016 | 17.08

Matkalla kohti shakin suurmestaruutta
Daniel Ebeling on upseerikokelas ja varusmiespappi. Varusmiespalveluksensa ohessa hän on matkustanut Azerbaidžaniin asti päästäkseen lähemmäs shakin suurmestarin titteliä.
14.10.2016 | 9.00

Rajavartiolaitos houkuttelee naisia palvelukseen
Jos Rajavartiolaitoksen suunnitelmat toteutuvat, vuonna 2024 joka kymmenes rajavartija on nainen. Aiemmin naisten tie rajalle tyssäsi usein Cooper-testin rajaan, jonka alentamisella uskotaan olevan vaikutusta naisten määrään henkilöstössä.
13.10.2016 | 8.09

Ilmatilaloukkausten esitutkinta valmistunut
Rajavartiolaitoksen mukaan sen suorittamat esitutkinnat 6.10.2016 Porvoon edustalla tapahtuneisiin alueloukkauksiin ovat valmistuneet.
13.10.2016 | 8.05

Suomalaismenestystä koettiin Ruotsissa
Syksyisessä Tukholmassa nähtiin tänään 11. lokakuuta suomalaismenestystä, kun sotilaiden suunnistuksen pohjoismaiden mestaruuskilpailussa henkilökohtaisen osuuden kärkiniminä oli neljä suomalaista.
11.10.2016 | 16.05

Yhdysvallat päivitti tilannekuvaa ilmavoimien kanssa
Yhdysvaltain ilmavoimaministeri vieraili Suomessa 9.–10.10.2016. Suomen ja Yhdysvaltain ilmavoimien harjoitusyhteistyötä suunnitellaan säännöllisesti.
11.10.2016 | 15.45

Suomi ja Ruotsi yhteistyössä Ruska 16 -ilmaoperaatioharjoituksessa
Ilmavoimat järjestää tämän vuoden suurimman sotaharjoituksensa 10.–14. lokakuuta. Ruska-harjoitukseen osallistuu myös ruotsalaiskalustoa sekä -joukkoja.
10.10.2016 | 18.44

Apurahoja jaossa
Suomen maanpuolustusta edistävään toimintaan on mahdollista hakea Maanpuolustuksen kannatussäätiön apurahoja lokakuun puoliväliin saakka. Tällä kertaa tukea voi saada myös satavuotiaan Suomen juhlistamiseen.
7.10.2016 | 13.42

Kaksi epäiltyä ilmatilaloukkausta Suomenlahdella
Venäläisten SU-27 hävittäjien epäillään loukanneen Suomen ilmatilaa kahdesti 6. lokakuuta. Epäillyt loukkaukset tapahtuivat iltapäivällä ja myöhemmin illalla samalla konetyypillä.
7.10.2016 | 10.01

Neljä päivää varusmiehenä
Rannikkoprikaatissa järjestetään 48. kerran viestintäalan peruskurssi puolustusvoimista toimittajille ja viestinnän ammattilaisille. Kurssin tarkoitus on lisätä osallistujien tietoa puolustusvoimista.
6.10.2016 | 17.36

Peruskorjattu Pansio jälleen vesille
Miinalautta Pansio luovutettiin merivoimille peruskorjattuna Uudessakaupungissa lokakuun 3. päivä.
5.10.2016 | 15.47

Suomi osallistuu 3 000 hengen monikansalliseen harjoitukseen
Suomi osallistuu Italiassa toimeenpantavaan Emerald Move 16 -harjoitukseen, jossa harjoitellaan yhteiseurooppalaisen amfibiosuorituskyvyn käyttöä.
4.10.2016 | 15.53
26.3.2025
Puolustusvoimat testaa jättiakkua – start up -yritys kehittää dieselgeneraattoreille seuraajaa
26.3.2025
Patria investoi 40 miljoonaa Hämeenlinnan panssaroitujen ajoneuvojen tuotannon laajentamiseen
21.3.2025
"Tämä porukka on ehdottomasti se paras juttu" – Vielä ehtii hakea Maanpuolustuskorkeakouluun