Rovajärvellä pohjoismainen yhteistyö muuttui käytännöksi
11 päivää kestänyt Pohjoinen 17 -harjoitus saatiin 24. marraskuuta kunnialla päätökseen Rovajärvellä. Viimeisen harjoituspäivän kruunasi haastava keskitetyn tulen ammunta, jossa nähtiin kotimaisten ja kansainvälisten tuliyksiköiden yhteisammunta, jossa taistelevia joukkoja tuettiin keskitetyllä tulenkäytöllä.
15.12.2017 | 10.06
Suomi on jatkamassa UNIFIL-operaatiossa vuoteen 2020 asti
Suomi on ollut mukana Libanonissa vuonna 1978 käynnistetyssä UNIFIL-rauhanturvaoperaatiossa keväästä 2012 alkaen.
14.12.2017 | 15.15
Suomalaiset haluavat velvoittaa maanpuolustukseen – miksi?
Nykyistä asevelvollisuusjärjestelmää kannatetaan vahvemmin kuin koskaan mittaushistoriassa. Lisäksi 72 prosenttia suomalaisista puolustautuisi aseellisesti kaikissa hyökkäystilanteissa, vaikka lopputulos näyttäisi epävarmalta.
14.12.2017 | 14.10
Sotakoirat ohjaavat kouluttajat monipuoliseen työhön
Suomen suurin koiratapahtuma, koiramessut järjestettiin 8. - 10. joulukuuta Helsingin Messukeskuksessa.
13.12.2017 | 15.51
Maanpuolustuksen aloitesäätiö palkitsi kehitystöistä
Maanpuolustuksen aloitesäätiö on palkinnut kolme puolustusvoimien henkilöstöön kuuluvaa heidän tekemistään kehitystöistä.
12.12.2017 | 13.26
Sodanajan sukupolven läpikävely 40 metrissä
Kokemuksellinen valoteos antaa katselijoille mahdollisuuden luoda oma mittakaava talvi- ja jatkosodan suuruudesta ja merkityksestä.
12.12.2017 | 12.49
Pohjoismaiden puolustusvoimat ovat hankkimassa yhteiset taisteluasut
Uudet asut tulevat korvaamaan tällä hetkellä käytössä olevat. Maat tulevat säilyttämään omat maastokuvionsa, mutta teknisiltä ominaisuuksiltaan uudet asut ovat identtisiä.
11.12.2017 | 13.03
Varusmies Linnan juhlissa kesken palveluksen: ”Yöunet jäivät vähän lyhyiksi, mutta se sallittakoon”
Painilupaus ja upseerioppilas Elias Kuosmanen sai ylipäälliköltä kutsun itsenäisyyspäivän vastaanotolle. Lomaa oli ensin toki anottava yksikön päälliköltä. Jo juhlia seuraavana aamuna koitti lähtö komennukselle.
7.12.2017 | 14.34
Miljoonakiloisen Vanhan rouvan viimeiset karjaisut
Kuivasaaren 305-millinen Obuhov-tykki ampui itsenäisyyspäivänä satavuotiaan Suomen kunniaksi kaksi kunnialaukausta täyspanoksilla, jotka olivat varaston viimeiset.
7.12.2017 | 13.47
Paraati juhlisti 100-vuotista isänmaata – Hornetit muodostivat taivaalle juhlavuoden lukeman
Itsenäisyyspäivän paraati keräsi suomalaiset tänä vuonna Kuopioon. Paraatiin osallistui jalkaväkeä, moottoroituja ajoneuvoja ja ilma-aluksiakin. Tapahtumassa nähtiin muun muassa historiallisen suuri Hornet-ylilento.
6.12.2017 | 18.13
Liigan juhlaottelu kunnioitti 100-vuotiasta Suomea
Jukurit ja Turun Palloseura kohtasivat toisensa Liigan Suomi 100 -jääkiekkopelissä itsenäisyyspäivän aattona. Mikkeliläinen kotijoukkue voitti vastustajansa puolustusvoimien lumipuvun kuosiin pukeutuneena.
6.12.2017 | 11.08
Leijonalaatat kolmeen uuteen kaulukseen – itsenäisyyspäivän ylennykset julki
Kolmen uuden kenraalin lisäksi kaksi prikaatikenraalia ylennettiin kenraalimajureiksi itsenäisyyspäivänä 2017. Ruotuväki julkaisee puolustushallinnossa työskentelevien henkilöiden palvelusarvojen ylennykset.
6.12.2017 | 6.00
Uusi opetuspaketti kertoo Suomen lähihistoriasta
Suomen Sotaveteraaniliitto julkisti 60-vuotisjuhlavuotensa kunniaksi opetuspaketin "Sotaveteraani ja minä". Kyseessä on ensimmäinen sotaveteraaniperinnöstä laadittu opetuspaketti peruskouluille.
5.12.2017 | 16.07
Uusimaa 17 -harjoitus jatkuu Länsi-Uudellamaalla
Osa puolustusvoimien pääsotaharjoitukseen osallistuvista joukoista on Porin prikaatin reserviläisiä. Varsinaiset taisteluharjoitukset alkoivat torstaina 30. marraskuuta.
1.12.2017 | 15.34
Itsenäisyyden 100-vuotisjuhlana kunniamerkkejä urheiluansioista
Suomen kolme ritarikuntaa ovat julkaisseet lähestyvän itsenäisyyspäivän kunniamerkin saajat. Kunniamerkin saa itsenäisyyspäivänä rintaansa yli 3800 henkilöä, joukossa olympia- ja paralympiavoittajia.
1.12.2017 | 12.34
Valon tuoja kunnioittaa talvisodan uhreja
Talvisodan kansallinen muistomerkki on tullut Helsingin Kasarmitorille jäädäkseen. Hankkeen suojelija, presidentti Martti Ahtisaari paljasti Valon tuojaksi nimetyn patsaan talvisodan alkamisen vuosipäivänä 30. marraskuuta.
30.11.2017 | 18.52
Miinalautta Pyhäranta koki elinkaaripäivityksen
Peruskorjauksen kokenut Pansio-luokan miinalautta (MLI) Pyhäranta luovutettiin 29. marraskuuta takaisin merivoimille Uudenkaupungin Työvene Oy:n telakalla. Pansio-luokan miinalauttoja käytetään miinoitustehtäviin sekä merikuljetuksiin.
30.11.2017 | 15.02
Maavoimat harjoitteli virka-avun antamista Vuosaaren satamassa yhteistyössä poliisin ja rajavartiolaitoksen kanssa
Maavoimat järjesti Helsingissä Vuosaaren satamassa Uusimaa 17 -harjoituksen yhteydessä toimintanäytöksen sotilaallisesta virka-avusta poliisille. Kyseessä oli erikoisoperaatio, jota johti poliisi ja joka toteutettiin moniviranomaisyhteistyönä.
30.11.2017 | 9.54
Yleisen asevelvollisuuden kannatus Suomessa ennätyskorkealla
81 prosenttia suomalaisista kannattaa nykyisenlaista asevelvollisuusjärjestelmää. Neljä viidestä ajattelee, että Suomen puolustuspolitiikkaa on hoidettu hyvin. Nato-jäsenyyden kannatus on laskenut hieman.
29.11.2017 | 16.31
— 20 Merkintöjä per sivu
14.11.2025
Kenraalikunnassa muutoksia – Kainuun prikaatin komentaja ja apulaiskomentaja uusiin tehtäviin
13.11.2025
"Elävöitämme uutisvideoilla esikunnan harjoituksia" – Kuvapalveluyksikkö täyttää sata vuotta
4.11.2025
Presidenttipari juhlistaa Suomen itsenäisyyttä veteraanien ja lottien kanssa Presidentinlinnassa
3.11.2025
Tasavallan presidentti Alexander Stubb: "Nostalgia ei ole strategia eikä paluuta menneeseen ole"