Varusmiesten liikuntakerhot ovat suosittuja ympäri vuoden
Lajien suosio vaihtelee kelien mukaan, mutta kuntosali vie kultaa lähes kaikissa varuskunnissa.
19.6.2018 | 16.20
Kunta tukee upseerikerhon toimintaa Säkylässä
Säkylän kunta haluaa vaalia perinnearvoja ja maanpuolustushenkeä lähtemällä mukaan Huovinrinteen upseerikerhon kiinteistön omistajaksi.
18.6.2018 | 16.16
Puolustusministeriökin on jo satavuotias
Puolustusministeriö vietti torstaina 14. kesäkuuta 100-vuotisjuhlaansa Valtioneuvoston juhlahuoneistossa. Paikalle oli kutsuttu muiden muassa entisiä puolustusministereitä.
15.6.2018 | 15.26
Tuore reserviupseeri oppi sietämään vaikeita hetkiä
Erik Kymäläinen sai palveluksessa uusia taitoja reserviin. Kun palvelus on nyt suoritettu, tarkoituksena on nauttia kesästä ja tehdä töitä.
14.6.2018 | 10.00
Varhain palveluksensa keskeyttävät palaavat vain harvoin
Suurin osa varusmiespalveluksen keskeytyksistä tapahtuu ensimmäisten kolmen viikon aikana. Niiden vähentämisessä on haastetta, mutta keinoja löytyy.
13.6.2018 | 15.30
Kompakti suomalaisosasto taistelee Saber Strike -harjoituksessa
Suomi on osallistunut laajaan harjoitukseen vuodesta 2012 vaihtelevilla kokoonpanoilla.
12.6.2018 | 16.00
Ilmavoimien Hawkit Ruotsin Final-harjoituksessa
Suomi osallistuu Ruotsin Final-harjoitukseen ensimmäistä kertaa – tosin naapurit ovat vierailleet meillä useasti aiemmin.
11.6.2018 | 15.45
Puolustustarvikkeita vietiin 106 miljoonalla eurolla
Puolustusministeriö on julkaissut puolustustarvikkeiden vientivalvonnan vuosiraportin vuodelta 2017. Raportti sisältää tiedot vuonna 2017 myönnetyistä vienti- ja siirtoluvista sekä samana vuonna toteutuneista vienneistä ja siirroista.
8.6.2018 | 16.29
Raaseporin tasoristeysonnettomuuden tutkinta päättyi
Onnettomuustutkintakeskuksen yli seitsemän kuukautta kestänyt tutkinta Raaseporin tasoristeysonnettomuudesta on päättynyt. Onnettomuuden johdosta annettiin neljä turvallisuussuositusta, joista kaksi koskee puolustusvoimia.
7.6.2018 | 14.10
Ylipäällikkö Niinistö: Nykyinen järjestelmä tuottaa puolustusvoimille riittävästi väkeä
Puolustusvoimien ylipäällikkö, tasavallan presidentti Sauli Niinistö sanoo, että nykyinen asevelvollisuusjärjestelmä ja naisten vapaaehtoinen asepalvelus tuottavat puolustusvoimille riittävästi väkeä.
6.6.2018 | 16.55
Maanpuolustuksessa ansioituneita huomioitiin kunniamerkein ja ylennyksin
Puolustusvoimain lippujuhlan päivänä palveluksessa ansioituneita maanpuolustajia palkitaan ylennyksien ja kunniamerkkien muodossa.
4.6.2018 | 16.35
Showband kiertää keikoilla koko kesän
Puolustusvoimien varusmiessoittokunnan Showband esiintyi tänään aurinkoisella Helsingin Senaatintorilla. Menevää tanssimusiikkia soittanut kokoonpano valmistautuu nyt kesän keikkaruuhkaan.
3.6.2018 | 16.31
Kokonaisturvallisuutta yhteisellä kansalaispalveluksella
Elisabeth Rehn – Bank of Ideas -ajatushautomo julkaisi keskiviikkona 23. toukokuuta ensimmäisen selvityksen kansalaispalvelusmallista.
3.6.2018 | 8.00
Kokeilukulttuurin kautta varusmiehet sopiviin tehtäviin
Puolustusvoimilla on suuri määrä erilaisia varusmiestehtäviä. Erilaisten tehtävien tietoisuus on kuitenkin toivottua alhaisemmalla tasolla, joten siihen tullaan kiinnittämään entistä enemmän huomiota.
2.6.2018 | 16.32
Painin arvokisamitalisteille järjestettiin mitalikahvit
Euroopan mestari Petra Ollin ja sotilaskisojen arvokisamitalisti Elias Kuosmasen saavutuksia juhlittiin tänään Suomen Painiliiton johdolla.
2.6.2018 | 12.00
Pohjalainen tahdonvoima vie valtakunnan huipulle
Paula Risikko on urallaan edennyt toinen toistaan haastavampiin tehtäviin. Eduskunnan puhemiehenä hän kokee olevansa isänmaan asialla.
2.6.2018 | 8.00
Reserviläisten fyysistä toimintakykyä testattiin Senaatintorilla
Kunnostaan on hyvä pitää huolta läpi elämän. Reserviläisiä arvioidaan samoilla kuntotesteillä, joita puolustusvoimien palkattu henkilökunta ja varusmiehetkin suorittavat.
1.6.2018 | 14.59
Sodanajan joukkorakenne on tärkein
Keskustelu asevelvollisuudesta ryöpsähtää aina silloin tällöin julkisuudessa. Viime aikoina on keskusteltu esimerkiksi järjestelmän tasa-arvoisuudesta, kutsunnoista ja kansalaispalveluksesta. Samaan aikaan nykyisen järjestelmän kannatus on pysynyt vankkumattomana. Noin neljä viidestä suomalaisesta on tyytyväinen siihen.
1.6.2018 | 8.15
Upseerin ura antaa mahdollisuuksia eri elämänvaiheisiin
Puolustusvoimilla työskentelee noin 12 000 työntekijää siviili- sekä sotilastehtävissä. Puolustusvoimat 100 -juhlaviikon torstaina järjestettiin paneelikeskusteluita puolustusvoimista työnantajana.
31.5.2018 | 16.22
Töitä kansainvälisillä kilpakentillä ja varuskunnassa
Liikunta-aliupseerit ovat puolustusvoimille tärkeitä PR-kasvoja. Työpaikkana puolustusvoimat tarjoaa mahdollisuuden huippu-urheiluun, mutta myös työntekoon varuskunnassa.
31.5.2018 | 8.58
— 20 Merkintöjä per sivu
4.11.2025
Presidenttipari juhlistaa Suomen itsenäisyyttä veteraanien ja lottien kanssa Presidentinlinnassa
3.11.2025
Tasavallan presidentti Alexander Stubb: "Nostalgia ei ole strategia eikä paluuta menneeseen ole"
30.10.2025
Puolustusvoimat tehostaa tekoälyn käyttöä yhdessä kotimaisen alan huippuosaaja NestAI:n kanssa
29.10.2025
"Himmetä ei muistot koskaan saa" – 14-vuotias vaikuttaja kannustaa nuoria veteraanityön pariin
28.10.2025
Puolustusvoimien käsiaseisiin merkittävä muutos – Suomi siirtyy kaliipereissa Nato-standardeihin