
Ruotsalaisuuden päivänä juhlittiin ruotsinkielistä varusmiespalvelusta
Vuosittain kuudes päivä marraskuuta liput nousevat salkoihin ympäri maata ruotsalaisuuden päivän kunniaksi. Niin myös Dragsvikissa, Suomen ainoassa ruotsinkielisessä varuskunnassa.
6.11.2018 | 15.47

Ylijohtajan mielestä johtaminen on palvelutehtävä
Minna Karhusella oli jo parikymppisenä visio siitä, mitä on hyvä johtaminen. Työurallaan hän on päässyt soveltamaan visiotaan ja sanoo nyt, että tärkeintä on alaiseen luottaminen.
4.11.2018 | 8.00

Konsepti luo muunneltavat tilat
Kaksitoista punkkaa, vieressä kaapit ja päässä sotilasjakkarat – tyypillinen tupa on jokaisen helppo kuvitella. Mutta millainen se on tulevaisuudessa? Senaatti-kiinteistöt ja puolustusvoimat esittelivät Rannikkoprikaatissa uutta työ- ja oppimisympäristökonseptia.
3.11.2018 | 8.00

Munkit merkkipäivän mukaan
Juhlapäivät eivät jää sotilaskodeilta huomioimatta – erityispäivinä vitriinit täyttyvät teemaan sopivista herkuista.
2.11.2018 | 9.52

Kriisinhallinnan veteraanien ongelmia huomioidaan
Kriisinhallintatehtävistä palanneiden veteraanien kohtaamat ongelmat ovat olleet huomion kohteena hiljattain niin yhteistyöjärjestö Nordefcossa kuin Sotilaslääketieteen keskuksessa.
1.11.2018 | 15.30

Upseerikokelaana laivalla – "RUK oli elämäni parhaat 14 viikkoa"
Miinalaiva Uusimaalla riittää varusmiehiä; upseerikokelaita on kuitenkin vain yksi. Ruotuväki haastatteli upseerikokelas Frans Helanderia NOCO-harjoituksen aikana.
1.11.2018 | 11.59

Trident Juncture -harjoitusta johtava amiraali James Foggo vieraili Suomessa
Amerikkalainen amiraali James Foggo vieraili Suomessa 26. lokakuuta ja tapasi Suomen puolustusvoimien johtoporrasta. Foggo kommentoi muun muassa, ettei ole huolissaan muiden maiden reaktiosta harjoitukseen.
30.10.2018 | 17.21

Jari Kallio valittiin Kadettikunta ry:n puheenjohtajaksi
Kadettikunta ry valitsi syyskokouksessaan uudeksi puheenjohtajakseen Maanpuolustuskorkeakoulun rehtorina toimivan kenraalimajuri Jari Kallion.
30.10.2018 | 14.16

Suomalainen rauhanturvaaminen on kansallinen menestystarina
Rauhanturvaajaliitto täyttää tänä vuonna 50 vuotta. Puolustusministeri Jussi Niinistö ja Rauhanturvaajaliitto korostavat Suomella olleen aina kokoaan suurempi rooli rauhanturvaamisessa.
29.10.2018 | 14.35
.jpeg/d26dba0d-aaee-c0ed-ab56-2b1dcbb10a24?version=1.0&t=1540807113000)
Northern Coasts tuo sota-alukset Suomen vesille
Northern Coasts 18 -harjoitus kokoaa Suomen aluevesille sotilaita ja aluksia yli kymmenestä eri maasta. Merivoimien johtama harjoitus tähtää kansainvälisen yhteistyön kehittämiseen merellä.
29.10.2018 | 12.03

Kamppailijat kohtaavat Utissa – lukkopaini mukana ensimmäistä kertaa
Kamppailupäivät ovat Suomen Sotilasurheiluliiton vuosittainen tapahtuma, jossa kisataan useassa eri kamppailulajissa. Helsingin ja Kouvolan varuskunnan urheilijoiden povataan menestyvän kisoissa hyvin.
25.10.2018 | 14.12

Yhdysvaltojen vuoden tietokirja antaa kylmää kyytiä Venäjälle
Kaksi kertaa Neuvostoliitosta pakoon New Yorkiin lähtenyt kirjailija on kirjoittanut Venäjä vailla tulevaisuutta - Yksinvaltiuden paluu -nimisen tietokirjan.
24.10.2018 | 17.18

Naiset rauhaa turvaamassa -tilaisuus kiinnosti kymmeniä reserviläisiä
Naisille suunnattuun rauhanturvainfoon saapui osallistujia lähes kaikista Suomen joukko-osastoista.
23.10.2018 | 12.26

Upseerioppilas odottaa innolla Merisotakoulun haasteita – "Täällä pääsee laittamaan itsensä rajoille"
Aarne Santamäki aloitti viime viikolla yhdessä noin 40 muun upseerioppilaan kanssa Merisotakoulun reserviupseerikurssilla 174. Kurssilta Santamäki toivoo omien johtamistaitojen kehittymistä.
22.10.2018 | 16.00

Joukkueenjohtajasta toimitusjohtajaksi – panssarit pysyivät
Suomen suurinta puolustusteollisuuden yhtiötä johtaa vuonna 2016 toimitusjohtajana aloittanut Olli Isotalo.
22.10.2018 | 9.40

Lääkintälinjalta saatu oppi kantaa myös siviilissä
Kun tieto pääsystä AU-kurssille saapuu, saavat tulevat alikersantit vahvistuksen myös aamujen tuplaantumisesta. Alikersanttien Uula Korkalaisen ja Niko Hirvosen aamujen määrää kompensoi kuitenkin lääkintäaliupseerin tehtävistä saatu käytännön hyöty.
19.10.2018 | 9.26

Volvon takapenkki on kenraaleille tuttu
Useimmiten puolustusvoimien johdolle kyydit tarjoaa sotilaspoliisin kuljettama musta Volvo S80. Mitä ruotsalainen lippulaiva pitää sisällään?
19.10.2018 | 8.15

Varusmiesten loppukyselystä kehuja puolustusvoimille
Parhaan arvosanan varusmiesten loppukyselyssä sai puolustusvoimien kantahenkilökunta. Risuja puolestaan annettiin johtaja- ja kouluttajakoulutuksen sisällölle ja laadulle.
18.10.2018 | 10.12

Miten jääkiekosta tuli Suomen ykköslaji? – Uutuuskirja paneutuu jääkiekon 90-vuotiseen historiaan
Jääkiekon asema Suomen ykkösurheilulajina ei ole aina ollut itsestäänselvyys. Uutuuskirja paneutuu todellisen kansallislajimme 90-vuotiseen taipaleeseen.
17.10.2018 | 18.53

Maasotakoulu juhlii 17-vuotista taivaltaan
Maasotakoululla on tänään syytä juhlaan. Perustamisvuodesta asti palvellut lippu vaihdetaan uuteen, ja vieraat pääsevät juhlimaan 17-vuotiasta maavoimien joukko-osastoa Rakuunasoittokunnan tahtiin.
16.10.2018 | 18.16
— 20 Merkintöjä per sivu
10.4.2025
Maavoimien kevään harjoitukset julkaistu – Iso-Britanniasta tulossa kolme helikopterilentuetta
9.4.2025
"Jos ette osta meiltä koneita, niin ette saa miinoja" – Idänkauppa ohjasi asehankintoja 60-luvulla
1.4.2025
Ammattisotilaat oppivat varusmiehiltä – USA:n merijalkaväkeä on ollut Upinniemessä yli kuukauden