Ihan tavallinen amiraali
Vara-amiraali Louise Dedichen on tottunut olemaan ensimmäinen. Kun hänet ylennettiin kontra-amiraaliksi vuonna 2008, hänestä tuli ensimmäinen nainen Norjan kenraalikunnassa. Nyt hän on ensimmäinen nainen, joka istuu Naton sotilaskomiteassa.
13.2.2020 | 8.00
Maavoimat hyvässä vedossa
Maavoimien komentaja, kenraaliluutnantti Petri Hulkko kertoi positiivisia uutisia maavoimien nykytilasta ja tulevaisuudesta.
12.2.2020 | 16.15
Ehrnrooth-tunnustuspalkinnot jaettiin jo kahdennettatoista kertaa
Säätytalolla palkittiin eilen kuusi ansioitunutta sotilasta Adolf Ehrnroothin nimeä kantavilla tunnustuspalkinnoilla.
11.2.2020 | 15.02
Hävittäjiä Atlantin takaa
HX Challengessa vuoroon astui Lockheed Martinin F35 II Lightning. Tapahtumaan lähes 9000 kilometrin päästä tulleet hävittäjät kokivat vaikeuksia ylittäessään valtamerta.
11.2.2020 | 9.33
Logistiikan ytimessä
Viestimies Inkeri Seppälä toimii panssariajoneuvon kuljettajana Säkylässä. Tähänastisen palveluksen huippukohtiin ovat kuuluneet Kaakko 19 -harjoitus ja hyvä yhteishenki palvelustovereiden kesken.
10.2.2020 | 14.21
Yhtenäistä Suomea rakentamassa
Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunnan puheenjohtajaksi viime vuoden syyskuussa valittu Harri Järvinen on ehtinyt uransa aikana nähdä suomalaista yhteiskuntaa monesta perspektiivistä.
9.2.2020 | 8.00
Viheriön tarkka-ampuja
Suomen jalkapallomaajoukkueringin vakiojäsen 28-vuotias Rasmus Schüller on totutellut armeijassa Urheilukoulun arkeen sekä tiedustelutehtävissä tetsaamiseen.
8.2.2020 | 8.00
Alokkaat vannovat ja vakuuttavat
Sotilasvalan vannominen tai sotilasvakuutuksen antaminen on tärkeä askel varusmieskoulutuksessa. Alokkaat ylenevät sotamiehen arvoisiksi ja siirtyvät kohti palveluksensa seuraavaa jaksoa.
6.2.2020 | 14.18
Puolustusvoimat tarkastelee tasa-arvoa
Uusi puolustusvoimien palkatun henkilöstön tasa-arvotutkimus osoittaa miesten kokevan sukupuolten välisen tasa-arvon toteutuvan paremmin kuin naiset. Henkilöstöryhmien välisessä yhdenvertaisuudessa koettiin olevan eniten kehitettävää, mutta tilanne on yleisesti ottanut kehittynyt positiiviseen suuntaan.
6.2.2020 | 10.00
Erityisosaajat osoittivat kykynsä Tuusulassa järjestetyssä valintatilaisuudessa
1/20-saapumiserän erityistehtävien valintatilaisuus järjestettiin tänään puolustusvoimien palvelukeskuksessa Tuusulassa. Erityistehtäviin hakeutuneet varusmiehet saapuivat sankoin joukoin eri varuskunnista.
5.2.2020 | 17.15
Merivoimat harjoittelee miinantorjuntaa monikansallisessa ympäristössä
Dynamic Move 20 -harjoituksessa kehitetään miinantorjunnan johtamista.
4.2.2020 | 16.42
Puolustusvoimat valmistautuu koronaviruksen leviämiseen
Maailmalla riehuva koronavirus on saapunut Suomeen. Puolustusvoimien mukaan tartuntariski varusmiehiin tai henkilökuntaan on tällä hetkellä todella pieni.
31.1.2020 | 16.24
Sää haittasi hävittäjätestejä
Talvinen maisema valtasi Pirkkalan lentoaseman, kun ruotsalaisen Saab Gripenin testien oli määrä alkaa. Sääolosuhteet kuitenkin estivät lentotoiminnan torstain osalta.
31.1.2020 | 12.07
Uusi panssariajoneuvojärjestelmä kehityksen alle
Yhteistä ajoneuvojärjestelmää Suomen ja Latvian välille kehitetään Patria 6x6 miehistönkuljetusvaunun pohjalta.
30.1.2020 | 13.23
Suomalaisten maanpuolustustahdon lasku on pysähtynyt
MTS:n tutkimuksen mukaan suomalaisten maanpuolustustahdon lasku on pysähtynyt ja on hienoisessa nousussa. Merkittävää nousua nykyisen asevelvollisuusjärjestelmän suosiossa on erityisesti nuorten vastaajien keskuudessa.
29.1.2020 | 16.31
Aliupseerit juhlistivat Vöyrin päivää
Vöyrin päivä on perinnepäivä, jota vietetään vuosittain itsenäisen Suomen aliupseerien koulutuksen alkamisen muistoksi.
28.1.2020 | 15.53
Niinisalon tomerat alikersantit
Tiedustelualikersantti Joona Lähdesmäki ja samaisessa komppaniassa majaileva huoltoalikersantti Valtteri Hakulinen tietävät tiedustelukomppanian arjen kuviot.
27.1.2020 | 15.26
Propagandan pitkät varjot
Propagandassa käytetään erilaisia viestintäkeinoja, joilla pyritään vaikuttamaan ihmisten mielipiteisiin ja toimintaan. Tänä vuonna vietetään kaikkien aikojen vaikuttavammaksi arvioidun propagandaelokuvan 95-vuotisjuhlaa.
26.1.2020 | 8.00
Viisi minuuttia hyökkäykseen
Rannekellojen historia on sotainen. Alun perin ensisijaisesti naisia kiinnostaneesta korusta alkoi ensimmäisen ja toisen maailmansodan aikoihin muodostua sotilaan luotettava kumppani. Monet pitävätkin sitä miehen tärkeimpänä koruna. Varusmiehelle kello on tärkeä hankinta.
25.1.2020 | 8.00
Puolustusministeri loi katsauksen maanpuolustukseen
MPKY:n turvallisuuspolitiikan illassa puhunut puolustusministeri Antti Kaikkonen kävi läpi monipuolisesti Suomen turvallisuuspoliittisen tilanteen eri ulottuvuuksia.
24.1.2020 | 15.51
13.2.2026
"Isoisovanhemmat olisivat varmasti ylpeitä" – Sotilasvalan pitkä perinne jatkui Panssariprikaatissa
13.2.2026
"Vaikuttaa tehokkaalta ja toimivalta" – Jalkaväkimiinojen koulutus käynnistyi viuhkapanoksilla